Kertokaa minulle selkosuomella, mikä on Facebookin idea.
Onko idea se, että joku esimerkiksi kertoo syövänsä siskonmakkarasoppaa ja toiset sitten saavat siitä tiedon? Ja sitä sitten kommentoidaan?
Olen käynyt parin yhteisön Facebook-sivuilla ja ne olivat kuolettavan tylsiä. Vielä tylsempää minusta olisi lukea, kuinka joku tuttava olisi matkalla lapsineen jonnekin Uuskaarlepyyhyn. Mutta ehkä en vain ole saanut oikeaa käsitystä asiasta.
Kommentit (78)
tosiaan varmaankaan ole saanut oikeaa käsitystä asiasta.
Facebook on parhaimmillaan erittäin hyvä tapa olla yhteydessä ihmisiin. Vaikka päivitykset on välillä tuota makkarasoppaosastoa, paljon on myös sellaisia pieniä arjen helmiä joita ei muuten tulisi jaettua kenellekään. Ja vanhatkin ystävyydet saa siellä helpommin herätettyä henkiin kuin vaikka sähköpostittelemalla, se kun on paljon vaativampaa kuin fb-kirjoittelu. Lisäksi toisilleen tuntemattomat ihmiset voivat "tutustua" yhteisen tutun juttujen kommentoinnin avulla.
Lisäks niille jotka tykkää, siellä on paljon pelejä ja muuta oheissälää.
keskustelupalsta valikoidulla yleisöllä.
Sen kautta voi jakaa tietoa, kuulumisia, kuvia, vaikuttaa, viihtyä... Chatin kautta kätevästi nopeat yhteydenotot, näkee kaukaisempien tuttavien/sukulaisten kuvia, saa tietoa eri tapahtumista...

Olen kyllä jonkun Facebook-keskustelunpätkänkin nähnyt ja sekin näytti kamalan tylsältä. Miksi minun pitäisi tietää, että jonkin mielipiteen takana on Kake Lappeenrannasta tai Sauli Mäntyniemestä? ap

Miksi jakaisin reseptejäni jossain Facebookissa - yksityisasioistani puhumattakaan? Olisi myös kauheaa seurata tuttujen tekemisiä. Eräs henkilö sanoi minulle kerran, että lastenhoitokin kärsii Facebookin takia! Eikö se ole jo sairaalloista uteliaisuutta? ap
keskustelupalsta valikoidulla yleisöllä.
Olen kyllä jonkun Facebook-keskustelunpätkänkin nähnyt ja sekin näytti kamalan tylsältä. Miksi minun pitäisi tietää, että jonkin mielipiteen takana on Kake Lappeenrannasta tai Sauli Mäntyniemestä? ap
sun läheisten asiat kuultuna Facebookin kautta niin ehkä sun on sitten turha tunkea sinne. Mutat tottakai susta jonkiun tuntemattoman keskustelu näyttää tylsältä, eihän sillä ole mitään sisältöä sulle. Mutta kun ystäväsi kirjoittaa hauskasta sattumuksesta iltapalalla voit tykätä, kommentoida ja niistä voi sukeutua mukaviakin keskusteluja.
keskustelupalsta valikoidulla yleisöllä.
Sen kautta voi jakaa tietoa, kuulumisia, kuvia, vaikuttaa, viihtyä... Chatin kautta kätevästi nopeat yhteydenotot, näkee kaukaisempien tuttavien/sukulaisten kuvia, saa tietoa eri tapahtumista...
Enkä kyllä muuallekaan nettiin. Olisi myös aivan hirveää, jos joku vanha tuttava tai kaukainen sukulainen alkaisi tehdä itseään tykö. ap
tosiaan varmaankaan ole saanut oikeaa käsitystä asiasta.
Facebook on parhaimmillaan erittäin hyvä tapa olla yhteydessä ihmisiin. Vaikka päivitykset on välillä tuota makkarasoppaosastoa, paljon on myös sellaisia pieniä arjen helmiä joita ei muuten tulisi jaettua kenellekään. Ja vanhatkin ystävyydet saa siellä helpommin herätettyä henkiin kuin vaikka sähköpostittelemalla, se kun on paljon vaativampaa kuin fb-kirjoittelu. Lisäksi toisilleen tuntemattomat ihmiset voivat "tutustua" yhteisen tutun juttujen kommentoinnin avulla.
Lisäks niille jotka tykkää, siellä on paljon pelejä ja muuta oheissälää.Miksi jakaisin reseptejäni jossain Facebookissa - yksityisasioistani puhumattakaan? Olisi myös kauheaa seurata tuttujen tekemisiä. Eräs henkilö sanoi minulle kerran, että lastenhoitokin kärsii Facebookin takia! Eikö se ole jo sairaalloista uteliaisuutta? ap
Miksi eivät kiinnostuisi? Kai sitä elämää voi olla muutoinkin kuin kotona? Siinä vaiheessa kun kaikki nyhertävät jo siellä omassa perhepiirissä, on fb hyvä tapa pitää yhteyttä. Miksi et jakaisi reseptejäsi siellä, mitä salaista niissä on?
Ja sinun tuttusi on sitten sairaalloisen utelias, eivät kaikki fb:n käyttäjät tuollaisia ole.
ketjusta huomaa, että ap ei halua olla tekemisissä kenenkään vähänkään kaukaisemman kanssa, ei jakaa omia juttujaan ja pitää muiden juttuja tylsänä. Johtopäätös: älä ap liity faceen, se ei ole sinua varten.
keskustelupalsta valikoidulla yleisöllä.
Olen kyllä jonkun Facebook-keskustelunpätkänkin nähnyt ja sekin näytti kamalan tylsältä. Miksi minun pitäisi tietää, että jonkin mielipiteen takana on Kake Lappeenrannasta tai Sauli Mäntyniemestä? ap
sun läheisten asiat kuultuna Facebookin kautta niin ehkä sun on sitten turha tunkea sinne. Mutat tottakai susta jonkiun tuntemattoman keskustelu näyttää tylsältä, eihän sillä ole mitään sisältöä sulle. Mutta kun ystäväsi kirjoittaa hauskasta sattumuksesta iltapalalla voit tykätä, kommentoida ja niistä voi sukeutua mukaviakin keskusteluja.
Mutta ystäväni eivät ole Facebookissa. Usein myös näkee kysymyksiä, kun joku on mokannut siellä ja on paniikissa. En haluaisi ottaa sellaisia riskejä. ap
Minua ei myöskään kiinnostanut ne jutut : vapaata ja aamukahvi. Pendelöin. Aamulenkillä ja nyt murun kanssa ihkupihkukarhuntaljalle shampanjan ja mansikoiden kera ihkupihkutunnelmointiin.
Lopetin tilin ja ei ole ollut yhtään ikävä.
tosiaan varmaankaan ole saanut oikeaa käsitystä asiasta.
Facebook on parhaimmillaan erittäin hyvä tapa olla yhteydessä ihmisiin. Vaikka päivitykset on välillä tuota makkarasoppaosastoa, paljon on myös sellaisia pieniä arjen helmiä joita ei muuten tulisi jaettua kenellekään. Ja vanhatkin ystävyydet saa siellä helpommin herätettyä henkiin kuin vaikka sähköpostittelemalla, se kun on paljon vaativampaa kuin fb-kirjoittelu. Lisäksi toisilleen tuntemattomat ihmiset voivat "tutustua" yhteisen tutun juttujen kommentoinnin avulla.
Lisäks niille jotka tykkää, siellä on paljon pelejä ja muuta oheissälää.Miksi jakaisin reseptejäni jossain Facebookissa - yksityisasioistani puhumattakaan? Olisi myös kauheaa seurata tuttujen tekemisiä. Eräs henkilö sanoi minulle kerran, että lastenhoitokin kärsii Facebookin takia! Eikö se ole jo sairaalloista uteliaisuutta? ap
Miksi eivät kiinnostuisi? Kai sitä elämää voi olla muutoinkin kuin kotona? Siinä vaiheessa kun kaikki nyhertävät jo siellä omassa perhepiirissä, on fb hyvä tapa pitää yhteyttä. Miksi et jakaisi reseptejäsi siellä, mitä salaista niissä on?
Ja sinun tuttusi on sitten sairaalloisen utelias, eivät kaikki fb:n käyttäjät tuollaisia ole.
Minusta olisi kiva, jos vielä ihan soiteltaisiinkin. ap
ketjusta huomaa, että ap ei halua olla tekemisissä kenenkään vähänkään kaukaisemman kanssa, ei jakaa omia juttujaan ja pitää muiden juttuja tylsänä. Johtopäätös: älä ap liity faceen, se ei ole sinua varten.
Mutta siihen ei tarvita Facebookia. En pidä siitä formaatistakaan yhtään. ap
on pitää yhteyttä tiettyyn porukkaan ihmisiä, vaihtaa tietoa ja viesteillä. Mutta oikeastaan suurimmaksi osaksi seurata muiden sinne tuottamaa viihdettä päivitysten ja erilaisten linkkien muodossa.
Se on myös kontaktiverkosto, sieltä voi kysyä myös neuvoja sekä saada yhteyden ihmisiin, joilta voi toisinaan tarvita jotain palveluksia.
Mutta sen idea on kommunikointi. Mun läheiset ja monet sukulaiset ovat siellä ja suurin osa kavereista, paljon on myös nettituttuja. On henkilökohtaisista asoista juttelua mutta myös yhteiskunnallisista asioista. Mulla on poliitikkoja kavereina.
Minua ei myöskään kiinnostanut ne jutut : vapaata ja aamukahvi. Pendelöin. Aamulenkillä ja nyt murun kanssa ihkupihkukarhuntaljalle shampanjan ja mansikoiden kera ihkupihkutunnelmointiin.
Lopetin tilin ja ei ole ollut yhtään ikävä.
Minulle tulee paha olo, jos tiedän liikaa ihmisten asioista. Jos joku haluaa kertoa minulle jotain, niin kuuntelen mielelläni enkä levitä asiaa eteenpäin. Mutta en jaksa mitään yleisiä postituslistoja ja vastaavia. En missään tapauksessa haluaisi myöskään tietää joidenkin exien nyxistä tai puolituttujen ihmissuhdepäivityksistä. Mielestäni on ihan sairasta jakaa sellaisia koko maailmalle. ap
ketjusta huomaa, että ap ei halua olla tekemisissä kenenkään vähänkään kaukaisemman kanssa, ei jakaa omia juttujaan ja pitää muiden juttuja tylsänä. Johtopäätös: älä ap liity faceen, se ei ole sinua varten.
Mutta siihen ei tarvita Facebookia. En pidä siitä formaatistakaan yhtään. ap
kaukaisilla tarkoitin sitä kun itse sanoit että olisi kamalaa jos vanha tuttava tai kaukainen sukulainen alkaisi tehdä itseään tykö. Ne kaverit saa btw valita ihan itse siellä facebookissa, eli on tekemisissä vain niiden kanssa joiden haluaa.
ketjusta huomaa, että ap ei halua olla tekemisissä kenenkään vähänkään kaukaisemman kanssa, ei jakaa omia juttujaan ja pitää muiden juttuja tylsänä. Johtopäätös: älä ap liity faceen, se ei ole sinua varten.
Mutta siihen ei tarvita Facebookia. En pidä siitä formaatistakaan yhtään. ap
Kuulostat kyllä ikävältä ihmseltä. Hapan kuin sitruuna.
on pitää yhteyttä tiettyyn porukkaan ihmisiä, vaihtaa tietoa ja viesteillä. Mutta oikeastaan suurimmaksi osaksi seurata muiden sinne tuottamaa viihdettä päivitysten ja erilaisten linkkien muodossa.
Se on myös kontaktiverkosto, sieltä voi kysyä myös neuvoja sekä saada yhteyden ihmisiin, joilta voi toisinaan tarvita jotain palveluksia.
Olen jo aivan ähkyssä, kun silmäilen muutaman lehden otsikot, seuraan paria keskustelupalstaa ja viestittelen ystävieni kanssa. Ei meinaa päivän ja yön tunnit riittää. Miten ehtisin viihtymään ihmisten päiväkirjojen äärelle? ap
tosiaan varmaankaan ole saanut oikeaa käsitystä asiasta.
Facebook on parhaimmillaan erittäin hyvä tapa olla yhteydessä ihmisiin. Vaikka päivitykset on välillä tuota makkarasoppaosastoa, paljon on myös sellaisia pieniä arjen helmiä joita ei muuten tulisi jaettua kenellekään. Ja vanhatkin ystävyydet saa siellä helpommin herätettyä henkiin kuin vaikka sähköpostittelemalla, se kun on paljon vaativampaa kuin fb-kirjoittelu. Lisäksi toisilleen tuntemattomat ihmiset voivat "tutustua" yhteisen tutun juttujen kommentoinnin avulla.
Lisäks niille jotka tykkää, siellä on paljon pelejä ja muuta oheissälää.Miksi jakaisin reseptejäni jossain Facebookissa - yksityisasioistani puhumattakaan? Olisi myös kauheaa seurata tuttujen tekemisiä. Eräs henkilö sanoi minulle kerran, että lastenhoitokin kärsii Facebookin takia! Eikö se ole jo sairaalloista uteliaisuutta? ap
Miksi eivät kiinnostuisi? Kai sitä elämää voi olla muutoinkin kuin kotona? Siinä vaiheessa kun kaikki nyhertävät jo siellä omassa perhepiirissä, on fb hyvä tapa pitää yhteyttä. Miksi et jakaisi reseptejäsi siellä, mitä salaista niissä on?
Ja sinun tuttusi on sitten sairaalloisen utelias, eivät kaikki fb:n käyttäjät tuollaisia ole.Minusta olisi kiva, jos vielä ihan soiteltaisiinkin. ap
on muitakin kanavia,ja kyllä minä soittelen ainakin silti ystävien kanssa ja heitä näen, mutta kun on välimatkaa ja perhettä ja työtä ja harrastuksia niin tuota kautta saa nopeammin nähtyä kuulumiset, ei sitä tule ihan joka päivä soiteltua kaikille.