Kertokaa minulle selkosuomella, mikä on Facebookin idea.
Onko idea se, että joku esimerkiksi kertoo syövänsä siskonmakkarasoppaa ja toiset sitten saavat siitä tiedon? Ja sitä sitten kommentoidaan?
Olen käynyt parin yhteisön Facebook-sivuilla ja ne olivat kuolettavan tylsiä. Vielä tylsempää minusta olisi lukea, kuinka joku tuttava olisi matkalla lapsineen jonnekin Uuskaarlepyyhyn. Mutta ehkä en vain ole saanut oikeaa käsitystä asiasta.
Kommentit (78)
facebook-kaveripiiri jäisi todennäköisesti noin puoleen tusinaan serkun kaimoja. Ja niiden päivityksien lukemiseen menee korkeintaan minuutti päivässä.
Eli ei hätää, vaikka naamakirjaan liittyisitkin, ap! =D
Facebookin idea on se, että voit kirjoittaa sinne päivityksiä, laittaa linkkejä tai vaikkapa kuvia. Nämä tiedot näkyvät asettamiesi ehtojen mukaan kaikille, ystävillesi tai rajatulle joukolle ystäviäsi. Kukaan ei tule ystäväksesi tietämättäsi, vaan kutsut tulee hyväksyä.
Näin pystyy pitämään yhteyttä helpommin useampaan ihmiseen. Esim. itselläni on ystävissäni sukulaisia, joille en muuten niin usein soittelisi ja jopa sellaisia joille en soittelisi ollenkaan. Näin kuitenkin pysyn jotenkin kärryillä heidänkin elämästä...esim. siitä että serkkuni tytär aloitti koulun, tai toinen serkkuni on mennyt kihloihin. Toki olisin näistä kuullut keskusteltuani tätini kanssa, mutta nyt minun ei tarvitse ihmetellä, että kuka Maikku sen koulun aloitti, kun muistan että kyseessä oli hänen vanhimman tyttären tytär.
Jos FB:ssa ei kuitenkaan ole ketään tuttua, kenelle haluaisi jakaa mitään, tai kenen kuulumisia haluaisi tietää, niin silloin liittymisestä ei ole mitään hyötyä.
FB ei myöskään vaadi jatkuvaa läsnäoloa. On ehkä tyypillistäkin että tulokkaat päivittävät statustaan jatkuvasti ja lukevat toisten päivityksiä, mutta pidempään FB:a käyttäneet käyvät siellä vain toisinaan. Itse käyn ehkä pari kertaa viikossa lukemassa muiden kuulumisia. Tätä varten minun ei tarvitse käydä kenenkään omilla sivuilla, vaan FB on kerännyt uusimmat päivitykset etusivulle.
"Jos FB:ssa ei kuitenkaan ole ketään tuttua, kenelle haluaisi jakaa mitään, tai kenen kuulumisia haluaisi tietää, niin silloin liittymisestä ei ole mitään hyötyä."
Ei välttämättä näinkään...
Mä en paljon tuttuja "kavereiksi" keräile (en nyt torjukaan, jos joku pyynnön lähettää) tai päivittele elämääni tai seuraa/kommentoi tuttujen, koska teen sen oikeassa elämässä. Eikä haittaa, jos en pysy kärryillä kaukaisempien elämästä, sillä jos ei muutoin olla missään tekemisissä niin miksi mua sitten Fb:ssa pitäisi heidän elämänsä kiinnostaa. Sama koskee joitain vanhoja koulu"kavereita".
Mutta sen sijaan mä latailen mun valokuvia (ei perhe/kaverialbumikuvia) taide- ja semiammattilaismielessä eli tavallaan pidän samanlaista kuvasivustoa yllä kuten esim. Flickr yms. "Kaveri"lista koostuu enemmänkin tällaisista piireistä, enemmän ja vähemmän tuntemattomista ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita samasta asiasta. Samoin käyn myös itseäni kiinnostavissa ryhmissä. Profiili on täysin julkinen, koska se ei perustu mihinkään henk.kohtaiseen vaan toimii kuten muutkin valokuvayhteisöt.
Toihan ei siis kyllä ole se Fb:n idea (jota enemmistö noudattaa), mutta mä vähät välitän Fb:n ideasta ja muiden tyylistä... tää on vaan mun (ja monien muiden) juttu.
eli käytän sitä puhelimena. Saatan puhua kavereiden kanssa tunteja fb.kin kautta. Illalla jo suuta kuivaa puhuminen :D
Olen säästänyt jo tuhansia euroja fb:n avulla
suurin osa jo sulkemaan tilejään. Fb on niiiiin väsynyttä jo. Ei kai kukaan edes kehtaa nykyään sanoa sinne kirjoittavansa mitään.
Hetken hurvahdus ja on jo nyt ihan vanhoja tuulia.
Et ap menetä mitään.
Se on oikeasti kätevä yhteydenpidon väline, jota käyttävät paljn nekin, joiden nuoruudessa käytettiin yhteydenpitoon lennätintä ja faksia. Minulla on paljon esim. eläkkeellä olevia entisiä työkavereita, jotka ovat rohkaistuneet FB:n käyttöön ja joiden kanssa yhteydenpito sujuu sen avulla kätevämmin kuin mitenkään toisin.
läksyissä tai kuskaan heitä harrastuksiin.
Jokainen meistä tekee iltaisin sitä, mikä on arvojärjestyksessä korkeimmalla. Sinä puhut kavereiden kanssa tuntikausia, toiste viettää aikaa lasten kanssa.
eli käytän sitä puhelimena. Saatan puhua kavereiden kanssa tunteja fb.kin kautta. Illalla jo suuta kuivaa puhuminen :D
Olen säästänyt jo tuhansia euroja fb:n avulla
Ei senyt mikään puhelin ole!
Skype olisi ja sillä säästää.
Mielestäni sosiaalinen elämä ei ole sama kuin
fb:ssa roikkuminen.
tekstiviestit ja soittelut. En tykkää puhua ollenkaan puhelimessa Fb on ollu mun pelastus :)
suurin osa jo sulkemaan tilejään. Fb on niiiiin väsynyttä jo. Ei kai kukaan edes kehtaa nykyään sanoa sinne kirjoittavansa mitään.
ainakin minun fb-ystävieni keskuudessa keskustelun taso on noussut huomattavasti ja kyllä sinne edelleen kehdataan kirjoittaa. Jokaisen fb tietysti on erilainen joten tästä on paha ruveta kinaamaan.
Olen samoilla linjoilla kuin ap. En ymmärrä miksi mun pitäisi kertoa verkossa kuulumisia, kaikkia en tunne niin hyvin ja ketä kiinnostaa kudonko sukkaa vai mitä teen?
ja olen kyllä fb:ssä.
jos teillä ei ole tarvetta tuohon palveluun niin sitten ette liity. Erikoista että miten nimenomaan tämä fb niin herättää keskustelua. Kertaakaan en ole av:lla nähnyt esim keskusteluja kannattaako tiwitteriin liittyä.
luin tän keskustelun ja olen monesti omassa elämässäni miettinyt tuota samaa kuin ap, että olis kiva kuulla jotain oikeasti positiivista ja myyvää, mutta vasta pari loppupään viestiä ehkä osasi edes positiiviseen sävyyn jotain asiasta kertoa. Suurin osa viesteistähän vain moitti ap:ta, kun ei ole itse oivaltanut, kuinka hyvä juttu fb on. Se ei ole hyvä tapa mainostaa yhtään mitään, eikä takuulla herätä sitä kiinnostusta, jota ap pyyteli herättelemään.
En tajua miksi pitää tehdä niin iso numero siitä, ettei ole luonut tiliä johkin sosiaalisen median palveluun! En minäkään kuulu googleplussaan, mutta en täällä narise sitä, miten olen niin erikoinen, etten halua sitä edes kokeilla.
Ap, yrität jotenkin nyt tehdä tuosta facebookista jotenkin elämää suuremman jutun, mitä se ei ole.
Se ei ole hyvä tapa mainostaa yhtään mitään, eikä takuulla herätä sitä kiinnostusta, jota ap pyyteli herättelemään.
josta en saa itse mitään korvausta :) Jos ap:ta ei kiinnosta niin ei kiinnosta, ei minun tarvitse tehdä asialle mitään.
Kenenkään ei tarvitse liittyä Naamakirjaan, mutta eipä tarvitsisi myöskään kitistä sen olemassaolosta.
ymmärtää, miksi ap:n pitäisi olla facessa. Hänen kaverit ei siellä ole. Mitä hän tekisi? Tuijottaisi omaa profiilisivuaan ja pelailisi?
kukaan pakota teitä sinne. Ja mulla on montakin kaveria joita tapaan oikeasti, mutta voin silti jutella facebookissakin.