Tiedättekö ketään synnytykseen kuollutta?
Minä en ainakaan. Mistä kuolemat ovat johtuneet?
Kommentit (20)
Olivat ns. kotisynytyksiä koulutetut diakonissatkin olivat paikalla.
Yksi ystävän sukulainen kuoli muutama vuosi sitten. Repeytyi käsittääkseni sisältä niin pahoin että ehti kärsiä verenhukkaa kauan ennekuin se tajuttiin ja äiti kuoli käsiin.
mutta äitini tunsi naisen, joka kuoli synnytykseen. Siinä synnytyksessä meni jokin sillä tavalla vikaan, että lapsivesi pääsi vuotamaan äidin verenkiertoon ja kyseinen äiti kuoli siihen. Sitä en tiedä, että selvisikö lapsi synnytyksestä, mutta tuskin häntä ehdottiin pelastamaan.
... tai joku semmoinen on kuollut samana päivänä kun vauva on syntynyt. Tällä tai viime vuosisadalla kukaan ei enää muistanut tai kertonut, mitä tapahtui. Tämä siis joskus 1800-luvulla.
toisella sukulaisella katkesi aivoverisuoni ponnistusvaiheessa ja kuoli (nuori nainen), toisella katkesi aivoverisuoni ponnistaessa ja jäi hengiin, mutta selvästi henkiseltä toimintakyvyltään alentuneena (tämä puolestaan on vanhempi nainen joka synnytti perheen iltatähteä).
Tiedän kyllä nuoren naisen (hänen lapsensa olivat samassa seurantahuoneessa omani kanssa), joka joutui kaksossynnytyksen jälkeen yllättäen niin huonoon kuntoon, että makasi viikon verran hengityskoneessa Meilahdessa. Tämä viime talvena.

joutui parisen vuotta sitten teholle pahan raskausmyrkytyksen takia, oli hengityskoneessakin.
ja toinen "hukkui" omaan lapsiveteensä. Siis lapsivettä keuhkoihin. Molemmissa tapauksissa lapset selvisivät kuin ihmeen kautta vammoitta.
Pelottavaa..
ja toinen "hukkui" omaan lapsiveteensä. Siis lapsivettä keuhkoihin. Molemmissa tapauksissa lapset selvisivät kuin ihmeen kautta vammoitta.
Tuttava vuonna 2010, sai veritulpan joka kulkeutui sydämeen. Kuoli sydänkohtaukseen. Lapsi jäi henkiin.
Pelottavaa..
ja toinen "hukkui" omaan lapsiveteensä. Siis lapsivettä keuhkoihin. Molemmissa tapauksissa lapset selvisivät kuin ihmeen kautta vammoitta.
n. 4v kylässämme eräs nainen kuoli synnytykseen.
Oli sanottu ensimmäisen jälkeen että ei saa hommata toista, kävikö vahinko vai miksi tuli raskaaksi, en tiedä.
Hän kuoli, lapsi selvisi.
Syytäkään en tiedä.
Pelottavaa..
ja toinen "hukkui" omaan lapsiveteensä. Siis lapsivettä keuhkoihin. Molemmissa tapauksissa lapset selvisivät kuin ihmeen kautta vammoitta.
synnytys on silloin jo käynnissä
Kuolleisuus on lähellä 100 prosenttia, käytännössä lääkärit eivät voi tehdä yhtään mitään. Onneks noi on äärimmäisen harvinaisia.

kiitos sivistämisestä!:)
”Nykytiedon mukaan kyseessä on lapsiveden aiheuttama voimakas allerginen reaktio, anafylaktoidi reaktio. Komplikaatio on todella paha, mutta kuolleisuus isoissa yksiköissä, esimerkiksi yliopistollisissa sairaaloissa on alle 50 prosenttia, uusimmissa julkaisuissa puhutaan jo 30 prosentista. Tällöin hätäkeisarileikkaus on tehty nopeasti ja oikeaoppisesti sekä tehohoito aloitettu välittömästi”, Kurki kertoo.
v.1975. Kuristui napanuoraan synnytyksessä. Ensimmäinen lapsi ja pakotettu alatiesynnytys. Seuraavat kolme lasta kaikki sektiolla, koska äidin lantio todella ahdas.