olenko ainoa joka ei välillä jaksa lapsiaan? eikä näe heissä hetkellisesti mitään hyvää!

ihan hävettää myöntää, mutta huonolla hetkellä lähes vihaan lapsiani. Minulla on 3 erittäin villiä poikaa ja olen aivan poikki heidän kanssaan, niin myös isä. Olen aina halunnut ison perheen MUTTA en kolmea villiä poikaa. En todellakaan elä sitä elämää mistä aikoinaan unelmoin.



Huonolla hetkellä pojat eivät kuuntele mitään, riehuvat, huutavat, painivat, juoksevat, örisevät. Ovat juuri niin ärsyttäviä kun pienet pojat vain voi olla. Kaksi isointa ovat kaksoset ja pienin on kahden vuoden ikäerolla veljiinsä. Eli ikäerot ovat pienet.



Olemme usein miettineet mieheni kanssa kuinka erilaista elämämme olisi jos meillä olisi vaikkapa 3 tyttöä. Ei luultavasti näin kaameaa ainakaan :( Emme nauti tästä yhtään. On toki hyviäkin päiviä, mutta kaikkialle meneminen on yhtä tuskaa, kun jätkien käytös lähtee yleisnä jossain vaiheessa hanskasta.



Meillä on mielestäni hyvä kuri ja olemme mielestäni johdonmukaisia. Mutta tämä katras on vaan jotenkin aivan älytön. Yksin jokaisen kanssa on tosi mukavaa, mutta yhdessä ovat aivan sekopäisiä. Jos olisin tiennyt saavani kolme poikaa olisin luultavasti jättänyt yhden tai kaksi tekemättä TAI tehnyt edes pidemmillä aikaväleillä. Mutta tämä on aivan kauheaa.



Help