Tie hoikkuuteen ja terveempään elämään on äärimmäisen simppeli!

Siinä sitä oli pienen pitäjän ihmettelemistä, kun meikäläisen runkoon oli jo syntymälahjana lyöty perisuomalainen ihralähtöinen geeni. Kakaranviikarista asti sitä oltiin oltu sellaista tanakampaa sorttia, pyöreää kollia. Luokkatietoiset vanhemmat ja ennen kaikkea vanhan liiton isovanhemmat katsoivat sellaista vallan kieroon; porvarillinen pullasorsan ulkonäkö oli työläisille suoranainen häpeäpilkku. Heikäläisten mielestä oikean lakkolaisen ja herravihaajan kuului olla nälän riuduttama, kuivan kesän orava, jotta kehtasi huutaa parempaa tiliä korpimaan herroilta poskipäät luuta loistaen! Niinpä ne passittivat pojan työväen urheiluseuroihin ja hikisille leireille tukin muotoista runkoaan rääkkäämään.

Mutta minkäs teet, kun luonto inttää vastaan. Vaikka kuinka reuhtoi menemään parikymmentä tuntia viikossa vähintään kaksi tuntia joka ikinen siunattu päivä, niin runko pysyi yhtä pyöreänä kuin tynnyri, painoindeksit siellä kolmenkymmenen paremmalla puolella. Nyt kun ikä alkaa jo painaa jäseniä, on pakko jättää ne kaikkein rajuimmat repimiset vähemmälle, kerran pariin viikkoon, ja ottaa tilalle sellaista tasaisempaa, keuhkoja säästävää verkkaisuutta.

Eivätpä ne oppineet tohtoritkaan sellaista hoksanneet, minkä minä itse kokeilemalla hoksasin: eläinkunnan rasvat oli vedettävä tyystin nollille. Ei naudanpihvejä, ei kananmunan keltuaisia, ja kaikkein vähiten herranterttujen maitolitkuja, ne ne vasta myrkkyä tälle kropalle olivat! Ruislipsua, täysjyvää ja perunaa potun perään kalalla ja kalkkunalla, niillä se työläisen moottori käy, kun kasvisrasvalla voitelee.

Ja se kurinalaisuus, se se on miehen mitta. Ennen kuin murua rinnan alle laitetaan, on otettava keholta luulot pois. Aamusta heti liikkeelle, niin jopa alkoi elopaino asettua ihmisten lukemiin. Mutta se ihramuisto teki minuun sellaiset härän lihakset, ettei muilla kylän miehillä ole sellaista niskantakaista voimaa nähty, kun on pitänyt sitkeästi telinettä ja permantoa kyntää läskiä karkottaessa. Vaan keväisin, kun siitepöly ja allergiat alkavat rinnassa raastaa, kroppa vetää perhana vieköön hätätilan päälle ja hamstraa rasvaa niin, että kolme-neljä kiloa pamahtaa varteen ihan tyhjästä. Lihavuusgeenin kanssa eläminen on sellaista kokopäiväistä pirun torjuntaa.

Tohtorien mukaan minä juoksen henkeni edestä, ja senpä tähden sellaiseen herrojen kahdeksasta neljään -työelämään ei minulla ole asiaa. Mistäs sellaista puolikasta työtä korpimaalta löytää nykyään, eikä se edes kannattaisi. Konttorissa tai hihnalla minä vain paisuisin ja sydänalus pamahtaisi lopullisesti jumiin. Minun päiväni käy omaa jämptiä latuaan: aamusta reilu lenkki, viisitoista kilometriä tohinaa tai kympin rykäisy juosten. Sitten aamukahvit, nelisen tuntia luku, kirjoitus- ja käännöshommaa pirtin pöydän ääressä, kunnes lounaan ja pienen märehtimisen jälkeen otetaan taas miehestä mittaa parin tunnin treenillä. Illansuussa syödään päivällinen, ja sen jälkeen saa pata olla rauhassa seuraavaan aamuun. Siinä sitä otetaan lihaksilta luotot ulos ja avataan verensokerin portit. Kun vähän päätä huimaa ja heikottaa, niin silloin tietää, että runko tekee työtä, silloin sopii miehen vähän hellittää otettaan. Tsemppiä kaikille lihavuuden kanssa taisteleville ja älkää luovuttako. Ei ne muut tiedä tästä perussuomalaisesta geenistä, kyllä ne tietäisi, jos heillä sama ois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on nimenomaan tuo nälän sietokyky mihin se usein kaatuu. Kun on syönyt vähän mitä sattuu ja sitten muutetaan ruokaans.paremmaksi niin elimistö huutaa sitä sokeria/rasvaa..ja jos syö niin ettei ole nälkä ei laihdu. Niin ihania ohjeita ja valmennuksia kun onkin niin ei se vaan toimi tosi ylipainoisella tai toimii, mutta kun kerryttää sitä nälkää jossain kohtaa se homma ratkeaa ja lihotaan takaisin. Monellakaan hoikalla paljon liikkuvalla ei ole yhtään käsitystä mitä 100kg rapakuntoinen kivuista kärsivä voi tehdä että laihtuisi ja se tulos on pysyvä.

Hyvin yksinkertainen keino pudottaa läskit pois ja pitää elimistö kylläisenä on pudottaa lähes kaikki hiilarit pois muutamaksi viikoksi. Tilalle lihaa, kalaa ja kanaa.

Painoin pahimmillani 96kg ja alkoi oma peilikuva vituttaa. Ryhdyin kokeilemaan vähähiilarista ruokavaliota ja muutamassa viikossa paino putos 78 kiloon. Ei tarvinnut nähdä nälkää ja kun joskus kokeili syödä jotain makeaa, se alkoi suorastaan ällöttää. Ihon kunto parani, seksielämä vilkastui huomattavasti, heräs aamulla pirteenä, ei ollut ilmavaivoja, eikä sontakaan haissut oikein millekään. Lisäksi ruokamenotkin putosivat reilusti. Kävin verikokeissakin muutaman kuukauden päästä ja ihmettelivät miten voikin olla niin hyvät arvot. 

Nyt tuli niin paksua pajunköyttä ettei mitään rajaa. Lihaa, kalaa ja kanaa = ruokamenot pienenivät? Enpä usko! Pottukilo ei paljoa maksa mutta ostapa lihaa! Ja hajuaistikin on karppaamisen myötä vissiin kadonnut...! Kuiduton ruokavalio ja saat suolistosyövän. Kuka sitäpaitsi pystyy loppuelämän (no, riippuu sen pituudesta tietysti) moisen ruokavalion pitämään. Sillä siitä painonpudotuksessa ja tulosten pysymisessä on kyse, elämäntapamuutoksesta.

Olen sen itse testannut ja todennut, että pitää paikkansa. Vitsi piilee siinä, että kun syö rasva- ja proteiinipitoista ruokaa, ei tarvitse syödä lähellekään sitä määrää, mitä muuten söisi. Kunnollisen ruuan sulattaminenkin vaatii energiaa, niin rasva palaa sitäkin kautta. Eihän se ruokavalio nyt kuiduton ole, koska voi syödä vihanneksia, juureksia ja hedelmiä.

Vierailija kirjoitti:

Siinä sitä oli pienen pitäjän ihmettelemistä, kun meikäläisen runkoon oli jo syntymälahjana lyöty perisuomalainen ihralähtöinen geeni. Kakaranviikarista asti sitä oltiin oltu sellaista tanakampaa sorttia, pyöreää kollia. Luokkatietoiset vanhemmat ja ennen kaikkea vanhan liiton isovanhemmat katsoivat sellaista vallan kieroon; porvarillinen pullasorsan ulkonäkö oli työläisille suoranainen häpeäpilkku. Heikäläisten mielestä oikean lakkolaisen ja herravihaajan kuului olla nälän riuduttama, kuivan kesän orava, jotta kehtasi huutaa parempaa tiliä korpimaan herroilta poskipäät luuta loistaen! Niinpä ne passittivat pojan työväen urheiluseuroihin ja hikisille leireille tukin muotoista runkoaan rääkkäämään.

Mutta minkäs teet, kun luonto inttää vastaan. Vaikka kuinka reuhtoi menemään parikymmentä tuntia viikossa vähintään kaksi tuntia joka ikinen siunattu päivä, niin runko pysyi yhtä pyöreänä kuin tynnyri, painoindeksit siellä kolmenkymmenen paremmalla puolella. Nyt kun ikä alkaa jo painaa jäseniä, on pakko jättää ne kaikkein rajuimmat repimiset vähemmälle, kerran pariin viikkoon, ja ottaa tilalle sellaista tasaisempaa, keuhkoja säästävää verkkaisuutta.

Eivätpä ne oppineet tohtoritkaan sellaista hoksanneet, minkä minä itse kokeilemalla hoksasin: eläinkunnan rasvat oli vedettävä tyystin nollille. Ei naudanpihvejä, ei kananmunan keltuaisia, ja kaikkein vähiten herranterttujen maitolitkuja, ne ne vasta myrkkyä tälle kropalle olivat! Ruislipsua, täysjyvää ja perunaa potun perään kalalla ja kalkkunalla, niillä se työläisen moottori käy, kun kasvisrasvalla voitelee.

Ja se kurinalaisuus, se se on miehen mitta. Ennen kuin murua rinnan alle laitetaan, on otettava keholta luulot pois. Aamusta heti liikkeelle, niin jopa alkoi elopaino asettua ihmisten lukemiin. Mutta se ihramuisto teki minuun sellaiset härän lihakset, ettei muilla kylän miehillä ole sellaista niskantakaista voimaa nähty, kun on pitänyt sitkeästi telinettä ja permantoa kyntää läskiä karkottaessa. Vaan keväisin, kun siitepöly ja allergiat alkavat rinnassa raastaa, kroppa vetää perhana vieköön hätätilan päälle ja hamstraa rasvaa niin, että kolme-neljä kiloa pamahtaa varteen ihan tyhjästä. Lihavuusgeenin kanssa eläminen on sellaista kokopäiväistä pirun torjuntaa.

Tohtorien mukaan minä juoksen henkeni edestä, ja senpä tähden sellaiseen herrojen kahdeksasta neljään -työelämään ei minulla ole asiaa. Mistäs sellaista puolikasta työtä korpimaalta löytää nykyään, eikä se edes kannattaisi. Konttorissa tai hihnalla minä vain paisuisin ja sydänalus pamahtaisi lopullisesti jumiin. Minun päiväni käy omaa jämptiä latuaan: aamusta reilu lenkki, viisitoista kilometriä tohinaa tai kympin rykäisy juosten. Sitten aamukahvit, nelisen tuntia luku, kirjoitus- ja käännöshommaa pirtin pöydän ääressä, kunnes lounaan ja pienen märehtimisen jälkeen otetaan taas miehestä mittaa parin tunnin treenillä. Illansuussa syödään päivällinen, ja sen jälkeen saa pata olla rauhassa seuraavaan aamuun. Siinä sitä otetaan lihaksilta luotot ulos ja avataan verensokerin portit. Kun vähän päätä huimaa ja heikottaa, niin silloin tietää, että runko tekee työtä, silloin sopii miehen vähän hellittää otettaan. Tsemppiä kaikille lihavuuden kanssa taisteleville ja älkää luovuttako. Ei ne muut tiedä tästä perussuomalaisesta geenistä, kyllä ne tietäisi, jos heillä sama ois.

Harvoin saa lukea täällä niin hienoa tekstiä, että tylsäkin asia on mukaansa tempaavaa, ja harmittaa, kun viesti loppuu kesken. On kirjallisilla lahjoilla siunattu, ja selvästi niitä harjoitettu. Oikein kateeksi käy. Ja itsellänikin toimi läskeihin samantapaiset lääkkeet. -m 100 -> 70.