Tein lapsen väärän miehen kanssa
Minulla ja avopuolisollani on 8kk poika vauva, rakastan sitä nappulaa koko sydämestäni. Tietenkin.
Rakkauteni avopuolisoa kohtaan on hiipunut täysin ja nyt sielä ruudun toisella puolella mietitte miksi? -hän petti kun olin raskaana ja siitä se alamäki alkoi.
Pettämisen tuskan jouduin sivuuttamaan kun synnytys alkoi muutama päivä tiedon saatuani. Keskityimme uuteen tulokkaaseen ja mitään ei ehditty/jaksettu puhua...kunnes oli liian myöhäistä. Aloin huomaamaan, että vain minä halusin seksiä vain minä halusin läheisyyttä. Asian otin puheeksi monia kertoja ja sain vastaukseksi "anteeksi, koitan muuttua". Avomieheni ei ole 8 kuukauteen sormellakaan koskenut minuun eikä sanonut rakastavansa. En ole eläissäni itkenyt näin paljoa saatika ollut näin surullinen.
Kerran puhuimme näistä asioista kun syötin poikaa. Purskahdin itkuun ja seuraavaksi avomieheni tokaisi "älä itke pojan nähden", tuli luokseni ja tönäisi sivuun.
Mikä tilanne on nyt? -hääsin avomieheni asunnosta pois. En kestä sitä aneemista käytöstä, sitä ettei hän ole paikalla vaikka istuu vieressäni. En vain pysty olemaan ihmisen lähellä joka ei näytä elonmerkkejä.
Nään silmissäni kuvan minusta vauva sylissä ja avomies heti selän takana tarkistamassa, että kaikki on hyvin. Se on vain kuvitelmaa.
Kommentit (4)
Ja sinä olet siis yrittänyt tehdä aloitetta? jos mies pelkää, että sinulla on paikat rikki eikä uskalla tai kehtaa.
Halaus! Jos mies ei halua nähdä vaivaa suhteen eteen (lähteä esim pariterapiaan), niin kyllä miettisin vakavasti eroa.
kolmannen asteen repeämät synnytyksessä, eikä paikat koskaan enää palaudu ennalleen. Korjautuisi ehkä jollain kalliilla leikkauksella. Nyt on arvet jotka muuten näkyy ikuisesti.
Mies myönsi suoraan ettei enää halua mua mut ei voi kuitenkaan elää ilman seksiä. Ero ei muka ollut helppo hänellekään. Tunnen oloni niin rumaksi ja loukatuksi et on mahdoton aatella suhdetta enää muidenkaan kanssa. :(
Hyvä että teit ainoan oikean ratkaisun. Itse viskasin kusipäämieheni pihalle kun ainokainen oli vajaan vuoden. Sitä päätöstä en ole katunut koskaan.
Voimia ja jaksamista! Nauti pikkuisen kehityksestä, se on sentään ainutlaatuista ja ihanaa! :)