Miksi jo vauvalle syötetään herkkuja?! (pulla, jäätelö, ranskalaiset ja kakut)
Olen törmännyt tuohon ilmiöön kahviloissa ja osa tuttavista on tehnyt samoin. Siis 7 kk vanha vauva syö kakkua (tuttava, joten tiedän iän). Ja kahviloissa olen nähnyt myös, että on annettu lapselle pullaa tai ranskalaisia/jäätelöä.
Toisaalta taas sitten imetysfanatismi kukoistaa. Josset anna 6 kk rintamaitoa niin olet huono äiti. Ja sitten kuukauden päästä siitä syödäänkin jo kaikkea turhaa ja tarpeetonta! Miten ihmeessä se vauva niitä mitenkään osaisi vielä vaatia? Meillä vasta nyt 1 v on alkanut osoittaa kunnolla kiinnostusta muiden syömiä ruokia kohtaan. Eikä hän silti kaikkea saa maistaakaan. Tyytyy siihen, kun hänelle annetaan "korvaava tuote". Esim. jouluna muiden herkutellessa suklaalla, hän sai palan leipää, eikä tajunnut yhtään että se on jotain erilaista mitä muut syövät. Oli tarpeeksi saman näköinen. En nyt tarkoita sitäkään, että pitää mennä ääripäästä toiseen, kyllähän sitä herkkuakin voi sitten antaa jo maistella kun saa kaikkea syödä, mutta miksi sitä pitää antaa jo vauvaikäiselle, joka ei käsitä edes sitä pyytää?
Itse kannoin vauva-aikana mukana kurkkutikkuja/maissinaksuja tms. vauvalle soveltuvaa sormiruokaa, jos hänellekin piti kahvilassa jotain antaa.
Eniten mua ihmetyttää tuo fanaattisuus imetyksen ja purkkiruokien ym. suhteen.. kun toisessa ääripäässä sitten kuitenkin annetaan jo noita herkkuja. Purkkiruuat ovat kuitenkin vauvalle soveltuvia ja niissä en nää mitään pahaa. En myöskään äidinmaidonkorvikkeissa. Vauvan ruokaahan ne ovat. Perusruokaa.. ja terveellisiä.
Kommentit (44)
Mä en muutenkaan ymmärrä ap sun logiikkaa; ne, jotka on tarkkoja kaikista suosituksista (joihin imetyssuositus kuuluu) ei todennäköisesti niitä herkkuja anna. Mut sitten on rennompia tyyppejä, jotka ei niin tuijota suosituksia, eivätkä varsinkaan kyttää sitä, mitä muiden vauvat syövät.
sanahirviö. On alentavaa myös niitä kulttuureita kohtan, joissa syödään ilman ruokailuvälineitä.
niin ajattelen että hyvältä se esim. jäätelö maistuis sielläkin...
ja mielestäni teelusikallisesta jäätelöä ei mitään haittaa esim. kerran kuussa ole
naksujesi kanssa! :)
Meillä on lapset syöneet herkkuja mutta myös niitä perusnaksuja.
Imetystäkään tämä ei estä!
mitä väliä sillä on jos joku 7-8kk ikäinen saa maistaa kakkua anteeksi vaan :)HUOM! siis maistaa ei varmasti vetele sitä päivittäin eikä annoksia...
antanut vuoden ikää lähentelevän vauvan maistaa herkkuja. Sanot että miksi annetaan kun ei vauva niitä osaa vaatia. Miksi en antaisi, kun ei siitä mitään haittaakaan ole. Ei ole hyötyä, mutta ei haittaakaan. Tuskinpa kukaan vauvalleen syöttää päivittäin erilaisia herkkuja isoja määriä. Jokainen tehköön oman lapsensa kanssa niin kuin parhaaksi näkee. Sinä voit syöttää naksuja, joku toinen antaa maistaa lusikallisen kakkua. Kumpikaan ei vauvalle ole myrkyllistä.
Itse imetin lastani lähemmäs 2 vuotiaaksi, mutta siitä huolimatta annoin maistaa pullaa tms ennen 1 vuoden ikää. Vaikka kannoin mukana maissinaksuja, porkkanaa jne. Että mihinkän "huonon äidin kategoriaan" haluat minut änkeä?
Kyllä minun vauva on omaistanut murusen piparkakkua ja torttua jouluna jos olen itsekin sitä syönyt. En ole syöttämällä syöttänyt. Ettei vain ap:n tapauksissakin olisi näistä kyse?
Lapsi saa kuitenkin yleensä useammin sen maissinaksun tai vaikka näkkileivän käteensä jota saa sitten imeskellä.
ihme kaksinaismoralismia..
Siis ne vauvat, joiden olen nähnyt tommosia syövän, ovat vaan 6-7 kk vanhoja. Sillonhan toiset vasta alottaa kasvissoseet! ja sitten yhtäkkiä annetaankin tavallista maitoa (jätski), kakkua ja ties mitä muuta missä on suolaa yms.. Ei se vauvan siihen juu kuole, mutta eipä se kuole purkkiruokaankaan, tai äidinmaidonkorvikkeeseen, joita jotkut pitää niin pahana niin pahana!
T: ap, joka imetti yht. 6 kk ja sitten on kyllä syöty purkkiruokia ja äidinmaidonkorviketta. On saanut maistaa muutamaa herkkuakin, mutta vasta vuoden ikäisenä.
ehkä minäkin noudatin kaikkia suosituksia pilkuntarkasti. Mut sen jälkeen olen tavannut niin monenlaisia äitejä, että tiedän ettei tuollaisilla asioilla ole mitään tekemistä lapsen hyvinvoinnin kanssa. Lapsille tehdään niin paljon pahojakin asioita, ettei joku ranskanperunan syöminen yllä lähellekään lapsen huonoa hoitoa.
kuin mitä isosisarukset saa, vaikka ikää ei ollutkaan kuin 9-10kk. Ihan turha oli yrittää rusinoilla tai maissinaksuilla huijata jos muut söivät pullaa tai jätskiä.
Ja koska söi tuossa iässä imetyksen ohella jo muutenkin samaa kotiruokaa kuin muut, niin miksi olisin jättänyt herkut antamatta? Ei ne lapset pienistä määristä herkuista pilalle mene.
pienmmät katsoo isommista mallia jo hyvin varhain, ja tietävät tasan mitä siinä kaverin lautasella on. Meillä oli uutenavuotena lättykestit, ja vauva (8kk) sai maailmanlopun raivarit kun tarjosin maissinaksua ja muut sai lättyä. Annoin sit sitä lättyä, eikä onnellisempaa vauvaa olla aikoihin nähty. :)
miksi ihmeessä naiset muuttuvat äitiyden myötä ja alkavat käyttämään tuollaisia kammottavia lepertelysanoja? Senkö takia, että löpertävät noin ollessaan "äitylilomalla" sen vauvan kanssa?
Ruoasta sen verran, että minulla on 1980- ja 1990-luvulla syntyneitä lapsia. Saivat aikanaan makupaloja hekin, ja reippaita aikuisia ovat.
miksi ihmeessä naiset muuttuvat äitiyden myötä ja alkavat käyttämään tuollaisia kammottavia lepertelysanoja? Senkö takia, että löpertävät noin ollessaan "äitylilomalla" sen vauvan kanssa?
Ruoasta sen verran, että minulla on 1980- ja 1990-luvulla syntyneitä lapsia. Saivat aikanaan makupaloja hekin, ja reippaita aikuisia ovat.
Tai lähinnä ihmetelen miksi alle vuoden ikäiselle annetaan pullaa, jäätelöä yms herkkuja. Ei vauva niitä tarvitse (kuten ei kukaan mukaan) mutta vauvaa on helpompi huijata antamalla kahvipöydässä pala leipää käteen.
Huvitti tai ihmetytti yksissä juhlissa, kun sukulaiset kauhisteli miten saavat pidettyä omat 9kk ikäiset lapsensa kurissa, kun lapset näkevät kahvipöydän herkut. Sukulaiset saivat lapsensa hiljaiseksi antamalla heillä valtavat määrät pullaa, kakkuja, keksejä yms. Meillä allergiat rajoittivat herkkujen antamista, mutta eipä lapsemme edes osanneet pyytää niitä.
Jos saa raivarit, niin sitten saa. Ei sitä muutenkaan anneta lapselle kaikessa periksi.
No kyllä meidän tyttö osasi vaatia jo kaikkea samaa kuin mitä isosisarukset saa, vaikka ikää ei ollutkaan kuin 9-10kk. Ihan turha oli yrittää rusinoilla tai maissinaksuilla huijata jos muut söivät pullaa tai jätskiä.
Ja koska söi tuossa iässä imetyksen ohella jo muutenkin samaa kotiruokaa kuin muut, niin miksi olisin jättänyt herkut antamatta? Ei ne lapset pienistä määristä herkuista pilalle mene.
haluaa katsella telkkaria - sanotaan "mutta ethän sinä katsele telkkaria"
haluaa pullaa - sanotaan "mutta ethän sinä syö pullaa" tai "et vielä tarvitse pullaa"
tähän asti toiminut ihan hyvin.
Jos saa raivarit, niin sitten saa. Ei sitä muutenkaan anneta lapselle kaikessa periksi.
että miksi pitäisi kieltää? On niitä kiellettyjä asioita tuon ikäisellä muitakin, niin mitä kamalaa siinä on, että muutama herkku annetaan?
Yleisin vastaus tällaisiin on, että sitten annetaan herkkuja kun osaa itse vaatia, ja esikoislapset osaavat vaatia niitä yleensä paljon myöhemmin kuin lapset, joilla on isoja sisaruksia.
haluaa katsella telkkaria - sanotaan "mutta ethän sinä katsele telkkaria" haluaa pullaa - sanotaan "mutta ethän sinä syö pullaa" tai "et vielä tarvitse pullaa" tähän asti toiminut ihan hyvin.
lapsella ei varmasti ole isoja sisaruksia - muuten olisi väkisinkin jo katsonut telkkaria.
Ja mitä pahaa siinä pullassa on, mitä kaksivuotias ei saisi kohtuudella syödä?
t. 13
puhuttu edes mistään sormiruoasta ja maissinaksuja tuskin olikaan.
ei se vauva jädestä ja pullasta mikskään mee, ei ainakaan tukehdu.