"Kirja: Antti Holma kiusasi Jarkko Tammista Teatterikorkeakoulussa"
Kommentit (55)
Nope.
"Itse ajattelin silloin, että taiteilijuus on suurta, sielullista tuskaa ja kilvoittelua, enkä voinut sietää Jarkon reippautta. Tietenkään Jarkossa ei ollut mitään vikaa, vika oli minussa: vaikka tiesinkin kaikesta kaiken, en osannut mitään ja syytin epäonnistumisistani muita”, Holma kertoo."
Jotenkin takakireän oloinen tyyppi mielestäni ollut aina, joten en ole yllättynyt siitä, että on kiusannut toista omia etujaan ajaessaan.
Kiusaaminen kannatti taas kerran. Menestystä on tullut!
Viihde oli saatanasta Tammiselle, mutta itselleen tietenkin täysin ok ja sallittu asia. Näinhän se tämä kiusaamispeli aina menee.
Helvetinmoinen käärmeenpesä tuo teatterikorkea on ollut aikojen saatossa. Turkan valta-aikaan tuollaiseen suorastaan kannustettiin.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin takakireän oloinen tyyppi mielestäni ollut aina, joten en ole yllättynyt siitä, että on kiusannut toista omia etujaan ajaessaan.
Lisäksi se Holman oma uhriutuminen. Piti päästä pois Suomen "ahdasmielisestä" ilmapiiristä sen jälkeen kun keräsi suurta kansansuosiota Putouksessa.
Holmasta tuleekin vahvat kiusaajavibat.
Pahoittelee jälkikäteen käytöstään. Onhan sekin sentään jotain. Totaalinen sadisti ei myöntäisi koskaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelee jälkikäteen käytöstään. Onhan sekin sentään jotain. Totaalinen sadisti ei myöntäisi koskaan mitään.
Tekisikö niin yksityishenkilönä?
Julkisuudessa pahoittelevat aina kovasti.
Mulla ainakin meni maku tuosta tyypistä samoin tein. En katso enää omahyväistä pärstäänsä Haluatko miljonäärissä. En hyväksy toisten tallaamista keinoja kaihtamatta, jotta itse pääsee hyviin asemiin.
..
Hyvä että homojakin canceloidaan.
Sinänsä arvostan sitä, että on aikoinaan pyydetty anteeksi ja sitten kirjasta löytyy myös vastine kiusaajalta, eikä niin, että 20v jälkeen kerrotaan jonkun tehneen jotakin.
Homoelukat eivät käyttäydy kuten ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin takakireän oloinen tyyppi mielestäni ollut aina, joten en ole yllättynyt siitä, että on kiusannut toista omia etujaan ajaessaan.
Jos nyt lukee tuon lehtijutun, huomaa, että ei siinä mitään omia etuja ole ajettu. Vai mitä etua sä siis ajattelit Holman saaneen tuosta?
Se perinteinen eli ihastuu ja kun ei saa vastakaikua niin alkaa kiusaaaminen ja haukkuminen.
Oliko yllätys kenellekään jotka ovat nähneet Antti Holman.Mokoma ei päässyt ikinä Teatterikorkeakouluun homoutensa vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin meni maku tuosta tyypistä samoin tein. En katso enää omahyväistä pärstäänsä Haluatko miljonäärissä. En hyväksy toisten tallaamista keinoja kaihtamatta, jotta itse pääsee hyviin asemiin.
..
Mutta siis kerro sinäkin, mitä Antti Holma siis oli kiusaamisella saavuttanut?
Oisko ollut ihastumista?