Miksi toimistolla saa juoruta, mutta etätyössä kotona pyykkikoneen käynnistäminen on työajan varastamista?
Ajatellaan kahta työntekijää. Molemmat tekevät työnsä hyvin ja ajallaan.
Toinen istuu toimistolla kahvihuoneessa kertomassa keittiöremontistaan. Toinen on kotona ja ripustaa pyykit kuunnellessaan Teamsissa osuutta, jossa hänen ei tarvitse itse puhua.
Miksi ensimmäinen on sosiaalinen työkaveri ja toinen joidenkin mielestä lähes palkkavaras?
Minusta tässä paheksunnassa on kiinnostava yksityiskohta: kotona työntekijä saa ajankäytöstä itse jotain hyötyä. Pyykit ovat illalla valmiina. Ruoka on uunissa. Työmatkaan ei mennyt tuntia. Sekö siinä lopulta ärsyttää?
Jos sama ihminen istuisi toimistolla saman ajan selaamassa puhelintaan, työnantaja ei hyötyisi siitä yhtään enempää. Mutta ainakaan työntekijän oma arki ei helpottuisi. Onko se jotenkin moraalisesti parempi lopputulos?
Totta kai asia on toinen, jos ihminen ei kuuntele, ei vastaa kysymyksiin tai jättää työnsä muiden tehtäväksi. Silloin ongelma on tekemättä jäänyt työ, ei pyykkiteline.
Mutta jos työt hoituvat ja ihminen on tarvittaessa tavoitettavissa, mitä te oikeastaan haluatte hänen tekevän? Istuvan liikkumatta läppärin edessä, jotta työnteko näyttää riittävän raskaalta?
Kommentit (11)
Esimies voi vahtia toimistolla paremmin alaisia.
Toimistolla työntekijä on pikkupomon vahdittavissa.
Kahvihuoneessa juttelia ei puuhaa palaverin aikana omiaan, kuten pyykinripustaja
Koska juorutessa siirtyy hiljaista tietoa. Ja innovoidaan. Siis ihan oikeastikkin. Jos työpaikalla on terve meno.
Samaa mieltä ap. Mielestäni se lisääntynyt kotiaika lisää myös hyvinvointia ja jaksamista, motivoi ja lisää työtyytyväisyyyttä.
Itse olen etätöissä tehokkaampi ja mikä parasta- etätöiden myötä olen jaksanut urheilla paljon enemmän ja syön terveellisemmin. Olen myös vähemmän sairastellut.
Etätöiden demonisointi on kateellisten jupinaa ja aivan turhaa. Etätyö sopii kaikille jotka sitä voivat tehdä ja joilla honmat hoituu. Itse käyn omasta halustani säännöllisesti töissä, jotta näen työkavereita. Toimistopäivinä en saa paljoakaan aikaiseksi mutta etäpäivinä saan, koska työtehoni on silloin huipussaan.
Vierailija kirjoitti:
Esimies voi vahtia toimistolla paremmin alaisia.
Tuleeko yllätyksenä, jos kerron, ettei jokaisella se esimies edes ole samalla paikkakunnalla kuin työntekijät?
Vierailija kirjoitti:
Kahvihuoneessa juttelia ei puuhaa palaverin aikana omiaan, kuten pyykinripustaja
Tietäisitpä vain, kuinka monella on toisella näytöllä teams ja toisella nettiselain, tai sitten pelkkä nettiselain, jos palaveri on järjestetty neukkarissa (kyllä, koneiden on yleensä oltava mukana, jotta pystyy samalla tarkistamaan asioita eri lähteistä tai tarvittaessa jakamaan omaa näyttöä "taululle"). Tai kuinka moni palaverin aikaan selaa puhelintaan tai piirtelee vihkonreunaan.
Periaatteellinen vaatimus fyysisestä sijainnista.
Vierailija kirjoitti:
Kahvihuoneessa juttelia ei puuhaa palaverin aikana omiaan, kuten pyykinripustaja
Tätä tullaan alapeukuttamaan, mutta ap itseasiassa kuvasi ongelman. Tietenkin perustoimistotyössä tauot voivat venyä tai joku säätää joskus jotain omaa. Ap kuitenkin kertoo ihan suoraan, että puuhailee kesken Teams- kokouksen. Kaikkihan toki kuuntelee samalla kun tekee jne., mutta kyllä nämä on valitettavasti kuvaa hyvin sen, että oma- ja työaika menevät sekaisin ja sitten on tarve selitellä, että kun muutkin.
Ihan muuten työpaikan sosiaalisen ilmapiirin takia on joskus ihan jees, että ihmiset puhuvat keskenään muustakin kuin työnteosta. Pyykkien ripustelu taas ei lisää tiimihenkeä.
Pitää muistaa, että konttorillakin on tiskikone jota tyhjennetään ja täytetään työajalla. Ja Kahviakin jotkut keittää ja siivoo jopa vessoja.
Eli ei se rajoitu vain kotikonttoriin noi kotityöt.
Mä en oo kyllä osallistunut noihin töissä. Kun en sotkekkaan. Eikä ole mulle allokoitu tehtävä.
Jos mulla on arkivapaa ja puoliso jää kotiin etätöihin,niin se tietää työajalla peiton heilutusta. Hän oikein nauttii niistä työpäivistä.