IL: Varoituskellot Putinin iskusta soivat ympäri Eurooppaa - Asiantuntija: Suomi voi olla kohteena
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9b76c74d-4465-4510-8b01-b8c43f4a7bed
"Useista eri Euroopan Nato-maista on viimeisten päivien aikana kuultu huolestuttavia varoituksia Venäjän mahdollisesta iskusta johonkin puolustusliiton maista."
"Jos presidentti Vladimir Putin uskoo, että Venäjä voi testata Naton yhtenäistä puolustusta koskevaa 5. artiklaa, hän tulee tekemään sen, sanoo ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen Iltalehdelle.
- Koko ajan on enemmän merkkejä siitä, että Venäjä on valmis viemään eskalaatiota pidemmälle ja pidemmälle.
Venäjän uhasta on kuultu viime päivien aikana yhä useampia varoituksia. Tasavallan presidentti Alexander Stubb varoitti suomalaisia keskiviikkona varautumaan sabotaasi-iskuihin sekä Suomeen harhautuviin drooneihin."
"Vaikka useimmissa arvioissa iskun kohteeksi esitetään juuri Baltiaa, voisi sen kohteena olla Vanhasen mukaan "totta kai" myös Suomi. Tästä hänen mukaansa kielii jo Stubbinkin antama varoitus tällä viikolla.
- Kovin kevyesti suomalaisessa turvallisuuskulttuurissa ei tämäntyyppisiä varoituksia anneta. Koen, että meille ei ehkä ihan kaikkea ole kerrottu siitä, mitä turvallisuusympäristössämme tapahtuu tällä hetkellä, Vanhanen sanoo."
Kommentit (187)
En epäile etteikö paskaputler tekisi jotain epätoivoista koska paskaputler on paskaputler.
Lähetämme sitten itse droneja Pietariin. Paskaksi vaan Putinin kotikaupunni.
Vierailija kirjoitti:
"Jos kohdemaa käynnistäisi Naton 5. artiklan mukaiset toimet eikä puolustusliitto olisi sen aktivoinnista yhtä mieltä, voisi se luoda syviä railoja puolustusliiton sisälle.
Varoituksen tilanteesta antoi tällä viikolla analyysissään muun muassa yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW).
Tästä kielii jo ennalta Nato-maa Slovakian pääministerin Robert Ficon suusta kuultu lausunto, jonka mukaan Slovakia ei kunnioittaisi Naton 5. artiklan velvoitteita, mikäli se otettaisiin käyttöön "keksityn tekosyyn perusteella."
Ficon mukaan jotkin Nato-maat lietsovat nyt konfliktia Venäjän kanssa ja suorastaan "kaatavat bensaa liekkeihin". Fico tunnetaan läheisistä väleistään Kremliin."
Ulos tuollaiset maat Natosta ja heti! Nato ei tee mitään mailla, jotka eivät ole valmiita kantamaan kortensa kekoon tosipaikan tullen.
Venäjä voisi osa 2345. Hohhoijjaa...
Vierailija kirjoitti:
Jos Ukrainakin pystyy pommittamaan Venäjän öljyinfran atomeiksi, mitähän Putte ajattelee tapahtuvan jos hyökkää Natoa vastaan?
Voi mennä vähän muutakin tomuksi kuin öljynjalostamoja.
Putte laskee sen varaan, että ydinkorttia heiluttelemalla saa pidettyä sotatoimet Venäjän kannalta siedettävässä mitassa. Lisäksi se toivoo, että hyvin rajatustakin sodasta seuraa Euroopassa kaaos, valtavaa erimielisyyttä ja sodanvastaisuutta. Se on nyt meistä jokaisesta kiinni, onko tuo Kremlin sirkuspelle oikeassa vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Jos Ukrainakin pystyy pommittamaan Venäjän öljyinfran atomeiksi, mitähän Putte ajattelee tapahtuvan jos hyökkää Natoa vastaan?
Voi mennä vähän muutakin tomuksi kuin öljynjalostamoja.
Koko jutun pointti on.
PELÄTKÄÄ, HAMSTRATKAA PANIIKISSA.
Perus iltapaskaa.
Tyhjää pelon lietsontaa. Ja seuraava
Voi voi, ja mun on polkupyöräkin ulkona.
Vierailija kirjoitti:
En epäile etteikö paskaputler tekisi jotain epätoivoista koska paskaputler on paskaputler.
Tekee se, koska liikekannallepano on välttämättömyys "kolmen päivän erikoisoperaation" jatkamiseksi. Muuten loppuu sotilaat. Hommaa ei kuitenkaan voida kansalle perustella kolmen päivän erikoisella, koska silloin alleviivataan omaa epäonnistumista ja mellakat uhkaavat, vaan siihen tarvitaan suurempi sota ja tunne kansallisesta hätätilasta/selviytymistaistelusta. Ehkä tämä menee ihmisille läpi, ehkä ei, mutta ennemmin nuo roistot yrittävät jotain epätoivoista kuin luopuvat Ukrainasta ja samalla omasta vallastaan.
Ja valitettavasti nyt on tosi kyseessä ja pian kaikkien käytettävissä olevien tietojen mukaan, vaikkei osa porukasta sitä halua ajatella. Toisaalta kyse on lähinnä psykologisesta pelistä. Samanlaista tuhoa itänaapuri ei tänne saa tehtyä kuin Ukrainaan, vaikka kuinka haluaisivat. Ja huonosti niille käy, kunhan pidetään pää pystyssä eikä säikytä pienistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Ukrainakin pystyy pommittamaan Venäjän öljyinfran atomeiksi, mitähän Putte ajattelee tapahtuvan jos hyökkää Natoa vastaan?
Voi mennä vähän muutakin tomuksi kuin öljynjalostamoja.
Koko jutun pointti on.
PELÄTKÄÄ, HAMSTRATKAA PANIIKISSA.
Perus iltapaskaa.
Varmaan sinusta tuntuu turvallisemmalta se ajatus, että sinun elämästäsi tekee kurjaa supisuomalainen iltapaska, ja ongelma on siinä. Pitäisi kuitenkin vähitellen havahtua todellisuuteen.
Nato edelleen vain odottaa ja seuraa, mitä Venäjä tekee. Kaikki Naton toiminta on jälkijättöistä reagointia siihen, mitä Venäjä tekee. Jos suunpieksentää nyt voi toiminnaksi sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Tyhjää pelon lietsontaa. Ja seuraava
Milloin maailmassa on sinun mielestäsi sellainen tilanne, että siitä kertominen ei ole pelon lietsontaa vaan välttämätöntä tiedonvälitystä? Lietsoivatko suomalaiset sanomalehdet pelkoa, kun kirjoittivat sodan uhasta syksyllä 1939? Toimivatko ne väärin?
"Näin Ruotsi voisi vallata Ahvenanmaan".
"Näin USA voisi iskeä suomeen".
Näin Kiina voisi ottaa Suomen haltuunsa".
Voisi. Voisi. Ehkä. Mahdollisesti. Kuka tietää. Aika kamalaa tämmöinen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhjää pelon lietsontaa. Ja seuraava
Milloin maailmassa on sinun mielestäsi sellainen tilanne, että siitä kertominen ei ole pelon lietsontaa vaan välttämätöntä tiedonvälitystä? Lietsoivatko suomalaiset sanomalehdet pelkoa, kun kirjoittivat sodan uhasta syksyllä 1939? Toimivatko ne väärin?
Mutqu se oli joskus jossain historiassa ja enhän minä nykysuomalainen voi joutua sodan keskelle! Koska olen jostain syystä paljon paljon arvokkaampi ihminen kuin isovanhemmat ja isoisovanhemmat. Näin se kai menee.
Vierailija kirjoitti:
Lähetämme sitten itse droneja Pietariin. Paskaksi vaan Putinin kotikaupunni.
Putin ei asu Pietarissa
"Missä Vladimir Putin asuu?
AI-yhteenveto
Vladimir Putin asuu virallisten tietojen ja mediatietojen mukaan vaihtelevasti useissa eri residensseissä ja asunnoissa.
Ilta-Sanomat +1
Moskova (Kreml): Putinilla on virallinen asunto Moskovan Kremlissä senaatin palatsissa.
Ilta-Sanomat
Valdai-järvi: Hän viettää paljon aikaa järeästi suojatulla ja vartioidulla huvila-alueella Valdai-järven rannalla, joka sijaitsee Moskovan ja Pietarin puolivälissä
.
Yle +2
Putinin palatsi (Gelendžik): Mustanmeren rannalla sijaitseva laaja palatsikokonaisuus yhdistetään mediassa ja tutkivassa journalismissa usein Putiniin, vaikka hän on itse kiistänyt omistavansa sen.
Wikipedia
Obozerskoje / Valdain alueen salaiset residenssit: Median ja tietovuotojen mukaan hän asuu myös perheensä (alinta Kabaevan ja lasten) kanssa tiukasti vartioiduilla ja omistusjärjestelyin peitetyillä ökyalueilla"
Paskalta haiseva paskakasa. Sitä on Putin.
Voi, saattaa, ehkä, jos uutiset🤢
Vierailija kirjoitti:
Paskalta haiseva paskakasa. Sitä on Putin.
Ja siihen plus sitä vastaan taistelemiseen kaikin keinoin pitäisi ne negatiiviset tunteet suunnata. Porukka mesoaa täällä paniikissa ja itku kurkussa Suomesta, mediasta, iltapaskasta ja Ukrainasta. Ihan mistä tahansa muusta kuin siitä maasta, joka JÄLLEEN KERRAN uhkaa kimppuumme käydä.
Jos Ukrainakin pystyy pommittamaan Venäjän öljyinfran atomeiksi, mitähän Putte ajattelee tapahtuvan jos hyökkää Natoa vastaan?
Voi mennä vähän muutakin tomuksi kuin öljynjalostamoja.