Autismidiagnosointi mennyt överiksi?
Laitoinpa mahdollisimman neutraalin otsikon.
Mutta siis, onko teistäkin tuo autismi-tms diagnosointi mennyt överiksi? Ittellä sitä epäiltiin ollessani lapsi 2010-luvulla mm. koska olen ujo ja tyypit kiusasivat mua! Ja ei mikään naapurin Maija tai Matti vaan ihan koulutuksen käynyt lastenneurologi tms (ammattinimikkeistä olen pihalla, sori!) Ja omassa suvussa jos kaikki tutkittais, varmaan 99% sais sen diagnosin. Vaan ei tietääkseni kukaan ole saanut. Ja nykyisin enemmän kuulee et on "AUDHD"/"AUDD" (Autismi+Adhd/Add).
Ja epäiltiinpä mulla fragilex-syndromaakin ( olen nainen). Testejä ei tehneet koska sen nyt tajusi ettei sitä ole jo varmaan pikkulapsikin. Mutta tämähän ei nyt liity otsikoitavaan aiheeseen vaan se että onko diagnosoinnit teistä mennyt överiksi?
Kommentit (343)
Opettajat työntävät väkisin tutkimuksiin ettei omat hermot mene koulu hyötyy
Vierailija kirjoitti:
Kyse olikin turhista diagnooseista. Kuten ketjussa näkyy, vaikka diagnoosin saisi, ärsykkeetöntä ja ilman sosiaalisia suhteita vailla olevaa maailmaa emme saa. Jollain tasolla näihin on pakko sopeutua, siihenhän tähtää nepsyvalmennukset ja toimintaterapiakin. Siitä voi olla montaa mieltä miksi siihen tarvitaan toinen ihminen kertomaan mitä pitää tehdä, kun moni asia on aivan tavalliseen arkielämään kuuluva juttu.
Kyllä ympäristöllä on vastuu tehdä ympäristöstä esteetön ja saavutettava. Vilkkuvia tai kirkkaita valoja ei tarvita, eikä turhaa melua kaikkialla. Silti maailmasta tehdään koko ajan esteellisempää ja kuormittavampaa. Ainakin kaupungeissa. Vammaisilla on oikeus elää normaalia elämää ja kokea osallisuutta, silti siitä tehdään koko ajan vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on mennyt överiksi. Miksi? Siksi että lääkeyhtiöt taas rikastuu lääkkeitä myytäessä. Ei se liity siihen että tieto on lisääntynyt.
Autismiin ei ole lääkkeitä. :D Lääkeyhtiöt ei saa senttiäkään autismidiagnooseista kuule.
Vierailija kirjoitti:
Ennen autisti tarkoitti henkilöä, jolla ei ole mitään edellytyksiä tavanomaiseen elämään vaan tarvitsee tukea ja apua useimmissa asioissa. Nyt pienikin persoonallisempi piirre katsotaan lääkinnän aiheeksi, mikä vaikuttaa lääkefirmojen salaliitolta.
Ainoa vain että autismia ja aspergeria ei voi lääkitä.
Niihin ei ole lääkkeitä. Adhd on se mihin on lääkitys..
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noissa tutkimuksissa on tarkat kriteerit, älä huoli. Naiset varsinkin hyvin alidiagnosoituja.
Ja tähän jotkut "nerot" inttää, että naisella ei voi olla autismia, koska ei käyttäydy kuin autistinen pikkupoika, tai kuin autistinen mies. Tietenkään autistinen nainen ei käyttäydy samalla tavoin, eivätkä edes kaikki miesautistit käyttäydy samalla tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Autismi-diagnoosin saaminen vaihtelee hyvin paljon. Tiedän tapauksia, jossa lapsi on selvästi kirjolla, mutta ei pääse tutkimuksiin, koska koulu sujuu. Toinen ei pääse, koska vanhemmat on kuolleet. Toisaalta joku ohjataan mielenterveyspuolelle ja hei, tässä sulle diagnoosi, ole hyvä. Kiitos, mitä mä tällä teen?
Kertomasi todistaa, miten 'koulutetut ammattilaiset' eivät ymmärrä autismin olemusta lainkaan! Ja sitten vielä kehdataan sanoa, että diagnoosi ei voi perustua henkilön omaan arvioon ja käsitykseen itsestään. No ei sitä kukaan muu tiedä paremmin, miten autisti kokee itsensä, ympäristönsä, muut ihmiset, yhteiskunnan normit jne.
Olin koulussa aina luokkani paras ja valmistuin yliopistosta kurssini primuksena. Hyvä koulumenestys ei tarkoita, ettei henkilö voi olla autismin kirjolla, vaan pikemmin osoitus riittävästä älystä ja kapasiteetista omaksua tietoa. Minun tähdenlentoni katkesi nopeasti työelämän vaatimuksiin. Ei ollut diagnoosia, en saanut tukea, laitettiin burnoutin piikkiin ja vuosia myöhemmin eläkkeelle (kun lääkkeet ja "terapia" eivät auttaneet). Onneksi naisten autismi on nykyään edes mahdollinen vaihtoehto diagnoosien sekamelskassa. Sain sitten lopulta semmoisen. Mitään "hoitoa" tai tukitoimia minuun ei enää haluta tuhlata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos jollain alueella viidesosa lapsista on saanut diagnoosin niin joo, on mennyt ainakin osittain överiksi.
Ihmiset ovat myös alkaneet hakea normaalivariaation piiriin kuuluviin piirteisiin diagnooseja hahmottamatta mikä diagnoosien merkitys on.
Tautiluokituksen mukaiset diagnoosit ovat asia erikseen, ja ne perustuvat sopimuksiin. Diagnoosit on tarkoitettu ammattihenkilöiden viestintään ja hoidon ja kuntoutuksen suunnittelun tarpeisiin.
Ongelma on, että osassa paikoista noita diagnooseja on alettu tehdä pitkälti ihmisen oman kokemusmaailman perusteella. Siitähän diagnoosissa ei pitäisi olla kyse, vaan koulutettu ammattihenkilö määrittää, ovatko ongelmat niin laaja-alaisia ja merkittäviä, että diagnoosi on aiheellista asettaa. Pelkällä diagnoosilla ei myöskään tee mitään eikä sitä ole tarkoitettu itseymmärryksen välineeksi. Diagnoosi ei kerro mitään ongelmien taustasta, joka on monitekijäinen.
Älä puhu passkaa! Sun 'koulutettu ammattihenkilö' on mitä todennäköisimmin itse neurotyypillinen, jolla ei ole autismin vaikutuksesta autistiseen henkilöön mitään käsitystä. Koulutuksessa kerrotaan vain, miten autisti oireilee, eli käytös poikkeaa normaalista ja toivotusta. (Tai "oireilee", jos intensiivinen asioihin paneutuminenkin katsotaan oireiluksi) Sitten parhaimmillaan yritetään pohtia, miten sen autistin saisi toimimaan mahdollisimman normaalisti (s.o. neurotyypillisesti). Kun tässä onnistutaan (autistin psyyken kuormituksen kustannuksella), ollaan tyytyväisiä ja kerrotaan, miten on "tapahtunut edistystä". Voi jumankekka! Autismi on erilainen tapa hahmottaa maailmaa, eikä pitäisi olla mitään tarvetta pyrkiä muuttamaan sitä. Kehitysvammat ovat erikseen, niitä on normoillakin. Niihin suhtaudutaan ja hoidetaan miten osataan. Suuri osa autisteista ei ole kehitysvammaisia.
Aikuisena diagnosoitu autisti todellakin on itsensä asiantuntija, kun on onnistunut luovimaan maailmassa ilman diagnoosia siihen pisteeseen, että itsekin ymmärtänyt olevansa perusteiltaan erilainen kuin muut. Autistin on pakko pohtia usein itseään, minuuttaan, muita ihmisiä ja yhteiskuntaa, että pärjäisi. Naisautistit usein maskaavat jo pienestä pitäen, siitä tulee automaatio. Minulta se loppui vasta 66-vuotiaana, kun en enää jaksanut. Olen antanut itselleni luvan olla oma autistinen itseni. Toistaiseksi en ole saanut mitään apua/tukea, vaikka toiminnanohjaus sakkaa välillä pahasti, ja pitkät burnout-jaksot ovat tulleet tutuiksi. Näiden 'koulutettujen ammattilaisten' on ilmeisen mahdotonta ymmärtää tuen tarvetta, koska "olethan sä tähänkin asti pärjännyt". No en ole.
En minäkään ole pärjännyt, mutta en kyllä kuvittele, että tässä konkurssikypsässä yhteiskunnassa aikuiskirjoisen ihmisen tuki tulisi tarjottavaksi. Ei tule. Tämä taas saa miettimään koko diagnosoinnin järkevyyttä (aikuisilla), koska käytännössä apua ei kuitenkaan ole tarjota. Moni on myös sekä traumatisoitunut että mt-ongelmainen vuosikymmenien selviytymisen jälkeen, joten koko homma on sillisalaatti.
Lapset sitten erikseen. Itse toivon, että tutkimus etenee autismin suhteen geenitesteihin; tällä todennetaan ns muu samankaltainen oirehdinta pois kirjon alta. Kyllä minäkin veikkaan, että näillä diagnosointimäärillä joku mättää.
Autismikirjon diagnoosilla voi hakea tukea pärjäämiseen vammaispalvelulain perusteella. Autistit eivät ole pohjasakkaa, jolle ei muka kuuluisi vastaavat tukitoimet, mitä esim. fyysisesti vammaisille myönnetään. Jo laki määrää, ettei ketään voi syrjiä vammansa takia.
Fyysisesti vammaisille on paljon tukitoimia, avustajia, vapaa-ajan toimintoja ja kulukorvauksia, tukihenkilöitä jne. Autistina on pöyristynyt, että mitään näistä en ole käytännössä saanut. Palvelutarpeen arvio on tehty ja tuen tarve on hyväksytty.
Vierailija kirjoitti:
Toikin että jumittamiselle annetaan hyväksyntä diagnoosilla ei mitenkään edistä yksilöiden toimintaa. Elämässä pitää oppia sietämään kaikenlaista ikävääkin jumiutumatta, sietämään ääniä, valoja, muutoksia, ikäviä ihmisiä ja sen sellaista ilman että tasapaino järkkyy.
Tietenkään todellista sairautta ei voi poistaa ja osalle altistaminen ei auta lainkaan, mutta diagnoosin taakse piiloon meneminen ja kuulokkeiden taakse jatkuvasti pakeneminen ei myöskään ole ihmisen itsensäkään kannalta hyvä ratkaisu.
Mitään diagnooseja ei tarvittaisikaan niin paljoa, jos ihmisten toiveet ja tarpeet huomioitaisiin enemmän mm. kaupunkisuunnittelussa. Sellaista ihmistä ei olekaan, joka aina vaan sopeutuisi ihan mihin tahansa ja joustaisi. Miksi pitäisi? Ja mikä oikeus niillä "ikävillä ihmisillä" on sitten olla muille ikäviä?
Esimerkiksi melusta kärsivät kaikki ihmiset, melusta voi tulla terveyshaittoja niillekin, jotka eivät asiaa tiedosta. Tästä on paljon tutkimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noissa tutkimuksissa on tarkat kriteerit, älä huoli. Naiset varsinkin hyvin alidiagnosoituja.
Ja tähän jotkut "nerot" inttää, että naisella ei voi olla autismia, koska ei käyttäydy kuin autistinen pikkupoika, tai kuin autistinen mies. Tietenkään autistinen nainen ei käyttäydy samalla tavoin, eivätkä edes kaikki miesautistit käyttäydy samalla tavoin.
Tämähän ei ole ainakaan aloituksen aihe. Nainen voi olla autisti. Mies voi olla autisti. Nainen voi olla ylidiagnosoitu. Myös mies voi olla ylidiagnosoitu. En tiedä, miksi miesten ylidiagnosointi on vieläkin vähemmällä huomiolla kun naisten, vaikka oletettavasti sitäkin tapahtuu. Ehkä miehet ei niistä niin paljon puhu.
Ylidiagnosoinnin pitäis loppua. Se on mun toive. Psykologeille siis paremmat koulutukset jne. Ja lääkäreille.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Itse epäilen itselläni autismia, mutten ole koskaan mennyt kartoituksiin. Käytännössä en osaa katsoa ihmisiä silmiin, vietän kaiken aikani monesti yksin omien marginaalisten kiinnostuksenkohteiden parissa, uuvun maskatessa ihmisten joukossa, koen olevani sosiaalisesti kömpelö ja akward, sain lapsena jatkuvia raivokohtauksia ylikuormitustilan takia kun ylistimuloiduin. Olin kuulemma vanhempien mielestä se ujo lapsi joka seisoskeli yksin jossain rannalla kun muut lapset leikki. Umm. Okei. Jäin koulusta pois yhdessä vaiheessa koska kuormituin niin paljon aistiärsykkeistä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta että minun piti mennä vessaan monesti istumaan. Jouduin opettelemaan sosiaaliset taidot kopioimalla muilta kun ne ei tulleet luonnostaan. Hiljalleen vuosien mittaan olen oppinut maskaamaan ja pärjäänkin, mutta käytännössä se verottaa kaiken energian pois arjessa. Moni autismi jää diagnosoimatta. Terapian kautta olen hoksannut itsessäni autismin yhä vahvemmin. Hankalaksi tekee se, että esim ptsd-tyyliset oireet helposti limittyvät monen oireyhtymän kanssa.
Ptsd on helposti mukana. Ei niin että se on syy vaan seuraus nepsyominaisuuksista.
Kaikki saisi diagnoosin, mutta kukaan ei ole saanut?
Olipas aloitus täynnä toisensa kumoavia lausahduksia.
Vierailija kirjoitti:
Autismi ei ole sairaus tai vamma. Se on tapa olla ihminen.
Autismi ja adhd on molemmat neuropsykiatrisia tiloja, jotka haittaavat elämää jokaikisellä diagnosoidulla, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, joillakin jopa niin paljon, etteivät pysty esim. töitä tekemään.
Se siis todellakaan ei ole mikään "tapa olla ihminen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noissa tutkimuksissa on tarkat kriteerit, älä huoli. Naiset varsinkin hyvin alidiagnosoituja.
Ja tähän jotkut "nerot" inttää, että naisella ei voi olla autismia, koska ei käyttäydy kuin autistinen pikkupoika, tai kuin autistinen mies. Tietenkään autistinen nainen ei käyttäydy samalla tavoin, eivätkä edes kaikki miesautistit käyttäydy samalla tavoin.
Tämähän ei ole ainakaan aloituksen aihe. Nainen voi olla autisti. Mies voi olla autisti. Nainen voi olla ylidiagnosoitu. Myös mies voi olla ylidiagnosoitu. En tiedä, miksi miesten ylidiagnosointi on vieläkin vähemmällä huomiolla kun naisten, vaikka oletettavasti sitäkin tapahtuu. Ehkä miehet ei niistä niin paljon puhu.
Ylidiagnosoinnin pitäis loppua. Se on mun toive. Psykologeille siis paremmat koulutukset jne. Ja lääkäreille.
Ap
Mutta kun ei ole mitään yligiagnosointia. Naisten ja tyttöjen autismi on yhä voimakkaasti alidiagnosoitua. Jos sä toivot diagnosoinnin vähentämistä, niin siitä seuraisi ainoastaan se, että vielä nykyistä useampi autisti jäisi diagnosoimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismi ei ole sairaus tai vamma. Se on tapa olla ihminen.
Autismi ja adhd on molemmat neuropsykiatrisia tiloja, jotka haittaavat elämää jokaikisellä diagnosoidulla, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, joillakin jopa niin paljon, etteivät pysty esim. töitä tekemään.
Se siis todellakaan ei ole mikään "tapa olla ihminen".
Tapa olla ihminen, ja että se tapa aiheuttaa vakaviakin ongelmia nyky-yhteiskunnassa elämisessä, eivät ole mitenkään toisensa poissulkevia. Autismi on osa ihmislajin luontaista neurokirjoa, joka on lajin selviytymisen ja kehityksen kannalta tärkeää. Autismi on myös, joskus vakavastikin, vammauttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis... Ootko sä ap jotenkin suolainen siitä että sä et ole autisti ja kiukuttelet kun muut diagnosoidaan "liian helpolla"? Mä en nyt ymmärrä sun avausta ihan?
Sanot että suvussa 99% varmaan on, silti kukaan ei näköjään oikeasti ole? Onko sulla jotenkin olo että oot jäänyt jostain paitsi?
Minuakin ihmetyttää miksi monia ärsyttää autistien määrä? Onko ongelma se, että saattaa tarvita extra-kärsivällisyyttä? Miten sitten suhtaudutte kehitysvammaisiin?
Sinua ihmetyttää, miksi joitain ärsyttää ylidiagnosointi?
Ja miten suhtaudumme kehitysvammaisiin? Omasta mielestäni ainakin ihan mukavia ihmisiä valtaosa.
Ap
Kun se ylidiagnosointi on vaan sun kuvitelmissa. Se, että sulla on epäilty ja tutkittu autismin kirjoa, mutta ei sitten diagnosoitu, ei todellakaan ole mitään ylidiagnosointia.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa ei ole yhtään pätevöitynyttä neuropsykiatria, joten mielipiteenne ovat yhdentekeviä.
Tässä ketjussa sen sijaan on autisteja, ja heidän mielipiteensä eivät tietenkään ole yhdentekeviä.
Vierailija kirjoitti:
Toikin että jumittamiselle annetaan hyväksyntä diagnoosilla ei mitenkään edistä yksilöiden toimintaa. Elämässä pitää oppia sietämään kaikenlaista ikävääkin jumiutumatta, sietämään ääniä, valoja, muutoksia, ikäviä ihmisiä ja sen sellaista ilman että tasapaino järkkyy.
Tietenkään todellista sairautta ei voi poistaa ja osalle altistaminen ei auta lainkaan, mutta diagnoosin taakse piiloon meneminen ja kuulokkeiden taakse jatkuvasti pakeneminen ei myöskään ole ihmisen itsensäkään kannalta hyvä ratkaisu.
Mitä ihmettä nyt? Eihän autistin aistiyliherkkyyksiin vaikuta mikään altistaminen ollenkaan. Ajaa sen autistin vaan burn outtiin.
Itsensä ymmärtäminen diagnoosin kautta ja pahimpien aistiärsykkeiden välttäminen kuulokkeiden taakse pakenemalla nimenomaan ON autistin kannalta hyvä ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki saisi diagnoosin, mutta kukaan ei ole saanut?
Olipas aloitus täynnä toisensa kumoavia lausahduksia.
Tietojeni mukaan diagnoosia ei saa, jos ei mene hakemaan. Eivät ole menneet. Tietääkseni.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis... Ootko sä ap jotenkin suolainen siitä että sä et ole autisti ja kiukuttelet kun muut diagnosoidaan "liian helpolla"? Mä en nyt ymmärrä sun avausta ihan?
Sanot että suvussa 99% varmaan on, silti kukaan ei näköjään oikeasti ole? Onko sulla jotenkin olo että oot jäänyt jostain paitsi?
Minuakin ihmetyttää miksi monia ärsyttää autistien määrä? Onko ongelma se, että saattaa tarvita extra-kärsivällisyyttä? Miten sitten suhtaudutte kehitysvammaisiin?
Sinua ihmetyttää, miksi joitain ärsyttää ylidiagnosointi?
Ja miten suhtaudumme kehitysvammaisiin? Omasta mielestäni ainakin ihan mukavia ihmisiä valtaosa.
Ap
Kun se ylidiagnosointi on vaan sun kuvitelmissa. Se, että sulla on epäilty ja tutkittu autismin kirjoa, mutta ei sitten diagnosoitu, ei todellakaan ole mitään ylidiagnosointia.
Eli sä kiistät ylidiagnosoinnin? Kokonaan? Millä perusteella?
Ehkä käyttäsin sanaa virhediagnosointi/lähes virhediagnosointi. Väärin perustein se autismi on tutkittu. Ilmeisesti he ei sitten tienneet hahmotushäiriöstä tai esim. dypraciasta. kertoo paljon heistä. Epäilivät kans fragile-syndroomaa, koska muutenhan ihminen ei voi olla hiljainen tai tyhmä..
-ap
Sinua ihmetyttää, miksi joitain ärsyttää ylidiagnosointi?
Ja miten suhtaudumme kehitysvammaisiin? Omasta mielestäni ainakin ihan mukavia ihmisiä valtaosa.
Ap