Autismidiagnosointi mennyt överiksi?

Toikin että jumittamiselle annetaan hyväksyntä diagnoosilla ei mitenkään edistä yksilöiden toimintaa. Elämässä pitää oppia sietämään kaikenlaista ikävääkin jumiutumatta, sietämään ääniä, valoja, muutoksia, ikäviä ihmisiä ja sen sellaista ilman että tasapaino järkkyy.

 Tietenkään todellista sairautta ei voi poistaa ja osalle altistaminen ei auta lainkaan, mutta diagnoosin taakse piiloon meneminen ja kuulokkeiden taakse jatkuvasti pakeneminen ei myöskään ole ihmisen itsensäkään kannalta hyvä ratkaisu. 

On muotitrendinä syrjäyttämässä kehopositiivisuuden sekä ABCD:n

Neuropsykiatri? Kas kun ei palolääkäri tai sosiokirurgi.

Lääketiede on täynnä  erilaisia löydöksiä, diagnooseja, geenivirheitä ja mutaatioita.  Kunpa joskus löydettäisiin täysin perfekti malli niin tietäisi mikä se sellainen on. 

Vierailija kirjoitti:

feikkidiagnooseja. Varmaan 20 prosentilla on itäsuomessa kouluikäisistä ADHD nykyään. Jokainen päin persettä kasvatettu kersa saa ilmeisesti ADHD diagnoosin.

Adhdn tapsisia oireita voi saada kuka tahansa ihan nykysjan elämäntyylistä. En sanoisi, että autismin kohdalla sama pitää paikkaansa. 

Toki heillä on vsikeampaa nykyajan yhteiskunnassa kuin entisessä, joten siitä johtuen voi tulla enemmän esille. 

Vierailija kirjoitti:

medikalisaatio. Jos lapsi ei ole halutunlainen, niin sille hommataan joku diagnoosi. Ihan oikeita autisteja on, mutta ihmisiä myös diagnosoidaan täysin turhaan varsinkin ADHD:lla, jos persoonallisuudenpiirteet ovat väärät tai kasvatus on epäonnistunut. Jokaiselle lumihiutaleelle pitää hommata joku diagnoosi joka selittää koulun ja sos. toimiston tantoille käytöksen.

Autismiin ei ole lääkitystä.

Itse en ole autismidiagnoosin jälkeen saanut muuta lääketieteellistä apua kuin mielenterveyspuolen keskusteluapua, ja sitäkin vähemmän kuin ennen diagnoosia. Ja siellä mt-keskusteluissakin puhutaan aina kaikesta muusta mutta ei autismista.

Varmaan enempi ongelmana vanhemmat  jotka haluaa diagnoosin lapselleen kun eivät osaa kasvattaa, ja toisena lääkärit jotka antavat diagnooseja ilman riittäviä tutkimuksia ja/tai ammattiaitoa.

Ne joilla oikeasti ongelmia niin toki pitääkin  tulla diagnoosi,että pääsevät tuen ja avun piiriin.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Tieto lisääntyy. 

Ennen vanhaanhan ei ollut olemassa ADHD:ta, autismia, allergioita, keliakiaa...

Mutta lisääntyykö? IgE-pohjaiset allergiatestit kehitettiin jo viime vuosisadan puolivälissä, keliakiatestienkin kehittämisestä on yli 30 vuotta. Näiden testien kehittyminen perustui tiedon aitoon lisääntymiseen, kun ymmärrettiin allergioiden ja keliakian taustalla olevat biologiset prosessit ja näin löydettiin niitä indikoivat biomarkkerit. Psykiarisissa häiriöissä taas tutkimus on ollut kiiivasta erityisesti genetiikan ja neurotieteen saralla. Silti minkäänlaista neurobiologista pohjaa eikä etiologiaa ole löytynyt psykiatrisille häiriöille, kuten Neuron-lehdessä vuonna 2022 julkaistussa artikkelissa Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better todetaan: 

"Funktionaaliseen neurokuvantamiseen psykiatrian tutkimusvälineenä tehdyt investoinnit ovat mittakaavaltaan selvästi suurempia kuin moniin muihin viimeaikaisiin innovaatioihin tehdyt panostukset. Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana aiheesta on julkaistu yli 16 000 artikkelia, joista noin kolmannes pelkästään viimeisten viiden vuoden aikana (PubMedin mukaan). Tästä huolimatta on pysäyttävää todeta, että funktionaalisella neurokuvantamisella – erityisesti funktionaalisella magneettikuvauksella (fMRI) sekä magnetoenkefalografialla ja elektroenkefalografialla (MEG/EEG) – ei ole roolia kliinisessä psykiatrisessa päätöksenteossa. Se ei myöskään ole määritellyt neurobiologista perustaa yhdellekään psykiatriselle häiriölle tai oireulottuvuudelle. Siksi on edelleen vaikea kumota kritiikkiä, jonka mukaan psykiatrian perustavanlaatuisin ominaisuus on sen tietämättömyys: se ei kykene onnistuneesti määrittelemään huomionsa kohdetta, ja sen yritykset paljastaa häiriöidensä etiologia ovat muodostuneet pitkäksi epäonnistumisten sarjaksi (Scull, 2021)."

Genetiikan saralla psykologian alan Q1-tason lehdessä Perspectives on Psychological Science vuonna 2022 julkaistussa aritkkelissa The "Golden Age" of Behavior Genetics? taas pohditaan, ollaanko molekyyligenetiikassa GWAS-tutkimuksissa toistamassa samoja virheitä kuin aikaisemmin kandidaattigeenitutkimuksissa. Siitä on kirjoittajan mukaan huolestuttavan paljon näyttöä: 

"Sen, minkä nykyään oletetaan olevan periytyvyyden taustalla, vaikutukset muuttuvat yhä ”äärettömän pieniksi” sitä mukaa, kun niitä pyritään paikantamaan. Turkheimer (2018) on verrannut jatkuvasti kasvavien otoskokojen käyttöä siinä toivossa, että löydettäisiin edes kuinka pieni yhteys SNP:n ja jonkin ominaisuuden välillä, eräänlaiseen p-hakkerointiin. Käyttäytymisgenetiikka onkin ajautunut loputtomaan kilpavarusteluun, mutta aseiden sijasta kilpaillaan otoskoilla, ja tutkijat ikään kuin kilpailevat itseään vastaan.  Alamme nähdä julkaistuissa tutkimuksissa selviä varoitusmerkkejä merkittävistä ongelmista. Näitä ovat muun muassa mallin ylisovitus, populaatiorakenteesta johtuva sekoittuminen (population stratification) ja pitkän kantaman kytkentäepätasapaino (long-range linkage disequilibrium). Otetaanko nämä ongelmat vakavammin kuin CGA-tutkimuksiin liittyneet varhaiset varoitukset aikanaan? CGA-tutkimusten aikakauden epäonnistumisista ei ole koskaan tehty kunnollista jälkikäteisarviota. Voi vain toivoa, ettei vuosien päästä jouduta esittämään samaa kysymystä, joka tästä aikakaudesta on esitetty: miten ihmeessä saatoimme käyttää 20 vuotta ja satoja miljoonia dollareita pelkän kohinan tutkimiseen?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

medikalisaatio. Jos lapsi ei ole halutunlainen, niin sille hommataan joku diagnoosi. Ihan oikeita autisteja on, mutta ihmisiä myös diagnosoidaan täysin turhaan varsinkin ADHD:lla, jos persoonallisuudenpiirteet ovat väärät tai kasvatus on epäonnistunut. Jokaiselle lumihiutaleelle pitää hommata joku diagnoosi joka selittää koulun ja sos. toimiston tantoille käytöksen.

Autismiin ei ole lääkitystä.

Itse en ole autismidiagnoosin jälkeen saanut muuta lääketieteellistä apua kuin mielenterveyspuolen keskusteluapua, ja sitäkin vähemmän kuin ennen diagnoosia. Ja siellä mt-keskusteluissakin puhutaan aina kaikesta muusta mutta ei autismista.

Niin, ilmeisesti AP on saanut lapsena käsityksen, että hän on jotenkin pahasti viallinen. Mahtoiko hän saada mitään apua tähän "viallisuuteensa"? Tai edes asian käsittelyyn?

Vierailija kirjoitti:

Toikin että jumittamiselle annetaan hyväksyntä diagnoosilla ei mitenkään edistä yksilöiden toimintaa. Elämässä pitää oppia sietämään kaikenlaista ikävääkin jumiutumatta, sietämään ääniä, valoja, muutoksia, ikäviä ihmisiä ja sen sellaista ilman että tasapaino järkkyy.

 

 Tietenkään todellista sairautta ei voi poistaa ja osalle altistaminen ei auta lainkaan, mutta diagnoosin taakse piiloon meneminen ja kuulokkeiden taakse jatkuvasti pakeneminen ei myöskään ole ihmisen itsensäkään kannalta hyvä ratkaisu. 

Niin, ennenhän se oli tuota kaikille. Kestettiin hammasta purren. 

Stoppi tuohon kyllä tulee yleensä jossain kohtaa elämää, kun kestokyky vaan loppuu. Sitä voi kutsua burn outiksi tai miksi haluaa. Itse olen yli 50 v. ja äänten ja hälyn sieto on mennyt hyvin huonoksi. Etätyöt onnistuu, avokonttori ei. Joukkoliikenne ruuhkassa on täyttä tuskaa. 

Vierailija kirjoitti:

Toikin että jumittamiselle annetaan hyväksyntä diagnoosilla ei mitenkään edistä yksilöiden toimintaa. Elämässä pitää oppia sietämään kaikenlaista ikävääkin jumiutumatta, sietämään ääniä, valoja, muutoksia, ikäviä ihmisiä ja sen sellaista ilman että tasapaino järkkyy.

 

 Tietenkään todellista sairautta ei voi poistaa ja osalle altistaminen ei auta lainkaan, mutta diagnoosin taakse piiloon meneminen ja kuulokkeiden taakse jatkuvasti pakeneminen ei myöskään ole ihmisen itsensäkään kannalta hyvä ratkaisu. 

"Elämässä pitää oppia sietämään kaikenlaista ikävääkin jumiutumatta, sietämään ääniä, valoja, muutoksia, ikäviä ihmisiä ja sen sellaista ilman että tasapaino järkkyy."

Niin, koko taudinkuva kai perustuu siihen, ettei tuo ole mahdollista. 

Keskitytään siihen, että tarpeettomat ärsykkeet eivät kuormita turhaan. Miten siis selviäisi elämän perusasioista tämän ominaisuuden kanssa, jota ei voi ottaa pois, koska ominaisuus on pysyvä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toikin että jumittamiselle annetaan hyväksyntä diagnoosilla ei mitenkään edistä yksilöiden toimintaa. Elämässä pitää oppia sietämään kaikenlaista ikävääkin jumiutumatta, sietämään ääniä, valoja, muutoksia, ikäviä ihmisiä ja sen sellaista ilman että tasapaino järkkyy.

 

 Tietenkään todellista sairautta ei voi poistaa ja osalle altistaminen ei auta lainkaan, mutta diagnoosin taakse piiloon meneminen ja kuulokkeiden taakse jatkuvasti pakeneminen ei myöskään ole ihmisen itsensäkään kannalta hyvä ratkaisu. 

Niin, ennenhän se oli tuota kaikille. Kestettiin hammasta purren. 

 

Stoppi tuohon kyllä tulee yleensä jossain kohtaa elämää, kun kestokyky vaan loppuu. Sitä voi kutsua burn outiksi tai miksi haluaa. Itse olen yli 50 v. ja äänten ja hälyn sieto on mennyt hyvin huonoksi. Etätyöt onnistuu, avokonttori ei. Joukkoliikenne ruuhkassa on täyttä tuskaa. 

Tääkö siis johtuu autismista? Koska sitten sen voi diagnosoida ihan jokaiselle.

Kyse olikin turhista diagnooseista. Kuten ketjussa näkyy, vaikka diagnoosin saisi, ärsykkeetöntä ja ilman sosiaalisia suhteita vailla olevaa maailmaa emme saa. Jollain tasolla näihin on pakko sopeutua, siihenhän tähtää nepsyvalmennukset ja toimintaterapiakin. Siitä voi olla montaa mieltä miksi siihen tarvitaan toinen ihminen kertomaan mitä pitää tehdä, kun moni asia on aivan tavalliseen arkielämään kuuluva juttu. 

Itse epäilen itselläni autismia, mutten ole koskaan mennyt kartoituksiin. Käytännössä en osaa katsoa ihmisiä silmiin, vietän kaiken aikani monesti yksin omien marginaalisten kiinnostuksenkohteiden parissa, uuvun maskatessa ihmisten joukossa, koen olevani sosiaalisesti kömpelö ja akward, sain lapsena jatkuvia raivokohtauksia ylikuormitustilan takia kun ylistimuloiduin. Olin kuulemma vanhempien mielestä se ujo lapsi joka seisoskeli yksin jossain rannalla kun muut lapset leikki. Umm. Okei. Jäin koulusta pois yhdessä vaiheessa koska kuormituin niin paljon aistiärsykkeistä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta että minun piti mennä vessaan monesti istumaan. Jouduin opettelemaan sosiaaliset taidot kopioimalla muilta kun ne ei tulleet luonnostaan. Hiljalleen vuosien mittaan olen oppinut maskaamaan ja pärjäänkin, mutta käytännössä se verottaa kaiken energian pois arjessa. Moni autismi jää diagnosoimatta. Terapian kautta olen hoksannut itsessäni autismin yhä vahvemmin. Hankalaksi tekee se, että esim ptsd-tyyliset oireet helposti limittyvät monen oireyhtymän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Autismi ei ole sairaus tai vamma. Se on tapa olla ihminen.

Sanopa se näille, jotka vain mölisevät ja kirkuvat ja hakkaavat itseään tajuamatta tästä maailmasta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Itse epäilen itselläni autismia, mutten ole koskaan mennyt kartoituksiin. Käytännössä en osaa katsoa ihmisiä silmiin, vietän kaiken aikani monesti yksin omien marginaalisten kiinnostuksenkohteiden parissa, uuvun maskatessa ihmisten joukossa, koen olevani sosiaalisesti kömpelö ja akward, sain lapsena jatkuvia raivokohtauksia ylikuormitustilan takia kun ylistimuloiduin. Olin kuulemma vanhempien mielestä se ujo lapsi joka seisoskeli yksin jossain rannalla kun muut lapset leikki. Umm. Okei. Jäin koulusta pois yhdessä vaiheessa koska kuormituin niin paljon aistiärsykkeistä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta että minun piti mennä vessaan monesti istumaan. Jouduin opettelemaan sosiaaliset taidot kopioimalla muilta kun ne ei tulleet luonnostaan. Hiljalleen vuosien mittaan olen oppinut maskaamaan ja pärjäänkin, mutta käytännössä se verottaa kaiken energian pois arjessa. Moni autismi jää diagnosoimatta. Terapian kautta olen hoksannut itsessäni autismin yhä vahvemmin. Hankalaksi tekee se, että esim ptsd-tyyliset oireet helposti limittyvät monen oireyhtymän kanssa.

Nykyaikana on suorastaan ihmeellistä, että näitä asioita huomioidaan. Kiitos hiljaisten tilojen esim yliopistolla ja työpaikalla pystyn siis käytännössä selviämään päivästä. Yhdessä vaiheessa kuormituin niin arjestani että tuntui että en älynnyt mistään mitään päivien jälkeen. Kun tajuan autistiset piirteeni pystyn pärjäämään paremmin. 

Nykyisin tuntuu kaikilla olevan autismi tai ADHD. Saisin varmaan itsekin diagnoosin ja lääkkeet jos haluaisin, mutten sellaista halua kirjatuksi Kantaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin tuntuu kaikilla olevan autismi tai ADHD. Saisin varmaan itsekin diagnoosin ja lääkkeet jos haluaisin, mutten sellaista halua kirjatuksi Kantaan.

Mulle ehdotettiin tutkimuksia 15v sitten. Oliko nämä silloinkin muodissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin tuntuu kaikilla olevan autismi tai ADHD. Saisin varmaan itsekin diagnoosin ja lääkkeet jos haluaisin, mutten sellaista halua kirjatuksi Kantaan.

Mulle ehdotettiin tutkimuksia 15v sitten. Oliko nämä silloinkin muodissa?

Autismia on tutkittu myös silloin, kun autismi ei ollut vielä "muotia".

Psykiatriassa on esiintynyt historian saatossa paljonkin erilaisia muoteja.

Vierailija kirjoitti:

Siis... Ootko sä ap jotenkin suolainen siitä että sä et ole autisti ja kiukuttelet kun muut diagnosoidaan "liian helpolla"? Mä en nyt ymmärrä sun avausta ihan?

Sanot että suvussa 99% varmaan on, silti kukaan ei näköjään oikeasti ole? Onko sulla jotenkin olo että oot jäänyt jostain paitsi?

Minuakin ihmetyttää miksi monia ärsyttää autistien määrä? Onko ongelma se, että saattaa tarvita extra-kärsivällisyyttä? Miten sitten suhtaudutte kehitysvammaisiin?