Mikä on, kun ihmiset ei osaa elää varojensa mukaan?!

ei muu.

HEIKKOUS

niissä ketjuissa myös ap kysyy, kuinka rahat saataisiin riittämään, mutta yksikään neuvo ei kelpaa. On täysin pakollista omistaa 50t hintainen auto, ei missään nimessä voi ottaa eväitä töihin vaan pitää käyttää 200€/kk työpaikkaruokailuun, yksinkertaisesti mistään ei voi tinkiä!

Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää tulojen kasvattaminen, mutta toista työtä ei voi ottaa koska....

Halutaan iso talo hyvältä alueelta, kaksi autoa, thaimaan reissuja, lapsille ralph laurenia ja äiskälle pilates-kursseja. Yhtäkkiä ollaan siinä pisteessä, että kaikki menee mitä tulee ja velkaa ei voidakaan enää lyhentää. Kulissia on silti pakko jatkaa ja kun on kerran totuttu tietyntyyliseen elämään. Surullista.

meillä kasvaa sukupolvi jolla ei ole mitään käsitystä raha-asioiden hoidosta, kun vanhemmat törsäävät velaksi kuin viimeistä päivää.

Paitsi että ei se olis kasvamassa, se on jo kasvanut noin kaksi-kolmikymppisiksi, nelikympisiksikin aikuisiksi.

Kyseessä ei ole tyhmyys, joka tarkoittaisi älyn puutetta tai yksinkertaisuutta, eikä välttämättä edes heikkous, vaan tietämättömyys. Tietämättömyys siitä, mitä "normaaliin elämään kuuluu", mitä ihmisellä "pitää olla" ja mistä voi ja täytyy tinkiä. Tietämättömyys myös siitä, milloin pitää tinkiä suu säkkiä myöten ja miten se tehdään. Tietämättömyys siitä, miten luottojen todelliset kulut muodostuvat, tietämättömyys siitä, että niitä "ei ole kaikilla", eivätkä ne ole edullinen keino rahoittaa elämää vaikka mainokset nii nväittävätkin.

KUn ainoa elämän malli, mitä ihmisillä on ollut, on perustunt rahoitusyhtiöiden mainoksiin ja samalla tavalla eläneiden vanhempien tai kavereiden toimintaan - jotka elävät velaksi, välillä on kivaa ja sitten valitetaan oma surkeutta joka on aina muiden syy - mistä ihminen oppisi, että asioiden ei tarvitse eikä pidä olla noin, tai miten toisenlaiseen tilanteeseen pääsee? EI mistään.

Totta, peruskoulussa pitäisi opettaa. Mutta ei se riitä. Peruskoulussa suurin osa ihmisistä ei vielä ole sellaisessa elämänvaiheessa, että tajuaisi näiden juttujen käytännön merkitystä. Taloudenhoitokursseja pitäisi olla myös kaikissa toisen- ja korkea-asteen koulutuksissa ja aikuisille kansanopistoissa jne. Ja velka- ja talousneuvontaa pitäisi olla paljon enemmän myös niille aikuisille, jotka heräävät kierteensä alku- tai keskivaiheilla tai ylipäänsä jossain vaiheessa, neuvomasssa vaihtoehtoja ja rohkaisemassa niihin tarttumisessa. SIllä velkakierteestä eroon pääsy ei ole mahdotonta; se vaatii työtä ja tiukkaa säästäväisyyttä, mutta se hoituu lähes kaikissa tapauksissa kolmen-kymmenen vuoden hevoskuurilla: sitten on luvassa parempaa, jos viitsii yrittää.

sijoittaa rahansa vaatteisiin, laukkuihin, kenkiin. Niitä pidetään jostain käsittämättömästä syystä joinain arvopapereita vastaavina elementteinä. Joka kuussa kun ostaa tonnilla vaatteita lapsille ja itselleen, ei siinä tulot riitäkään. Ja tuo tonni ei ole kuin 30 euroa päivä, tuntuu tosi pieneltä summalta.

pakolliset menot on esim. kampaaja 100€/kk, vaatteet (no pakkohan niille lapsille on vaatteita ostaa!) 400€/kk, ulkomaanmatka ainakin kerran vuodessa (koska kyllä kahden työssäkäyvän tuloilla pitää pystyä matkustamaankin, eikä vaan köyhäillä kotona) 3000€.....sitten tietysti joululahjat kaikille kumminkaimoille 1000€, ja omille lapsille toinen tonni (kun ne syrjäytyy jos niillä ei ole iPhone 4:sta).

Riittäähän noita "pakollisia" menoja, ja tulojen kasvaessa lisääntyy menot vielä nopeammin.



Sitäpaitsi, isännän selkä ei millään kestä lumitöitä, niin kyllä se mönkijä lumiauralla oli vaan pakko hankkia.

Yksi tuttavaperhe valittaa ja riitelee koko ajan siitä, kun heillä paljon luottokorttivelkaa. Kuluttavat palkan surutta ja ostavat sitten loppukuun ruokaa yms. välttämätöntä luotolla!



Eivät myöskään jaksa säästää jotain saadakseen, vaan jos vain on luottoa vielä tarpeeksi, ostavat tuosta vaan vaikka uudet kaiuttimet. Ja sitten mesoavat ja riitelevät, kun joutuvat maksamaan sitä luottoa sitten monen kuun palkasta.



Perheessä on vanhemmilla mennyt täysin kilpavarusteluksi. Jos äiti ostaa vaikka uuden kännykän, niin ikään kuin kostoksi mies ostaa seuraavassa kuussa uuden tietokoneen. Ja sitten kettuilevat siitä toisilleen.



Kilpavarustelu ulottuu myös perheen ulkopuolelle. Jos joku kaveri vaihtaa autoa, heillekin tulee siihen kamala paine, vaikkei olisi rahaa. Jos tuttavat remontoivat keittiö, heidänkin pitää heti perässä. Ainakin jotain, vaihtaa vaikka kaapin ovet, vaikka koko remonttiin ei olisi varaa.



Kun vähänkin saavat ylimääräistä, se tuhlataan heti. Kutsuin heidän lapset meidän perheen kanssa elokuviin. Ihmettelin, kun näillä lapsilla ei ollut päällystakkeja mukana. Tyttö ilmoitti vaan, että äiti ei kehdannut antaa niitä mukaan, kun ne on niin huonossa kunnossa.



Mietin, että pitäisikö samalla reissulla viedä muksut kauppaan ja ostaa niille uudet toppatakit. No, en kehdannut. Sitten mentiin heille kotiin - vanhemmat oli ostaneet uuden kalliimmanpuoleisen imurin (vaikka vanha oli ihan hyvä) ja jotain muuta sälää, mm. omia harrastustarvikkeita, jotain askarteluhelmiä tilanneet netistä yli satasella. Mutta lasten vaatteita ei voi ostaa kunnollisia.



Siinä kahvitellessamme perheen äiti alkoi hehkuttaa, että haluaa miniläppärin. Mies sanoi, että sulla on jo läppäri, et osta, ei ole varaa, pitää maksaa luotto ensin. Siihen äiti, että voihan sen ostaa osamaksulla, eihän se ole kuin 20 euroa/kk tai jotain...



En voisi IKINÄ elää noin! Ostaa jotain turhakkeita, vaikka ei ole varaa. Ja tehdä vaan luottokorttilaskua koko ajan.

että kaupat on täynnä houkutuksia ostaa sitä sun tätä, koko ajan tulee uusia tuotteita esim kosmetiikkaan, muoti muuttuu ja tulee uutuksia, monilla varmaan houkutusta että tota ja tota haluaisin,



eli kai se on se heikkous.



Olen itsekkin ollut joskus "ostelunarkomaani" mutta nyt kun on tullut perhettä niin onneksi olen pystynyt hillitsemään itseni ja elämään varojen mukaan, vaikka houkutuksia kyllä olis vaikka kuin jos lähtee kauppoihin pyörimään

vielä että, monet yrittää paikata jotain "tyhjää aukkoa" elämässään sillä tavaran ostelulla.. Mikä ei tosin sitä vie pois mutta monesti piristää vähäksi aikaa.



Eli varmaan monet elämäänsä tyytymättömät, tai masentuneet yrittää sillä ostelulla parantaa mielialaa.

Onhan tosta ollu monesti Dr. Phil:kin juttua.

Olen tästä paljon kirjoitellutkin. Mielestäni suurin synti asiassa Suomessa on se, että raha-asiat on tabu. Ihminen leimataan heti moukkamaiseksi, jos vaikka työpaikan kahvipöydässä puhuu raha-asioitaan. Mielestäni taas monelle nuorelle voisi olla tosi tervettä se, että keskustelisivat vähän noista raha-asioistaan joidenkin muiden kanssa. Nyt kaikki vaan olettaa, että kun kaikilla muilla on varaa vaikka ostaa asunto, uusi auto, vuittonit ja 3 etelänmatkaa vuodessa, niin jos meillä ei ole rahalla, niin kyllä ainakin lainalla...



Peruskoulu voisi olla yksi paikka petrata asiaa. Siellä se jää kuitenkin kovin ulkokohtaiseksi, koska omia tuloja ja menoja on sen ikäisenä aika vähän ja elämä on sellaista pappa betalar-elämää.



Lisäksi vanhemmat usein jättävät talouskasvatuksen ihan nollaan. Kuinkahan moni meistäkään tietää, että minkä verran on ollut vanhempien tulot ja paljonko heillä on ollut lainaa ja paljonko on ollut vaikka kuukausittaiset ruokakustannukset? En minä ainakaan! Mielestäni taloustaitoja voisi pitää samanlaisina perustaitoina kuin vaikka pyörällä ajamista tai hiihtämistä. Ei taloustaitojen opettelua tai niistä puhumista saisi pitää mitenkään nolona.

Jotain outoa täällä - eilenkin tuli yksi tuplaviesti. Pahoitteluni.

eli siihen että luodaan koko ajan uusia tarpeita, ostettavaa ja toisaalta myös valmistetaan tavaroita, jotka eivät kestä. Esim. elektroniikkahan on tarkoituksella nykyään tehty sellaiseksi, että se ei kestä montaa vuotta.



Täytyy olla aika vahva, että jaksaa vastustaa tätä kuluttamisen eetosta.

Ja tätä kautta nuori ymmärtäisi ehkä paremmin myös politiikkaa..? Monella kun on kummalliset ajatukset sen suhteen, minne korvamerkittyjä rahoja käytetään.



Olen yrittäjän tytär ja kotoa oppinut sen, että yli varojensa ei saa elää. Joka päivä ei tarvitse olla uberkivaa; jokaisen aterian ei tarvitse olla fine dining-tasoa. Kannattaa opetella viihtymään omana itsenään, niin ei tarvitse etsiä jatkuvasti elämyksiä muualta.

Olen alakoulun ope. Aiemmin en ole tällaista kohdannut, mutta nyt viime vuosina on oppilaat, ihan pienetkin, alkaneet puhua perheen kulutustottumuksista.



Kehutaan, ope hei meidän isä ostikin auton. Tarkkaan selostetaan mallit ja varusteet. Kehutaan läpi veneet, mökit, matkat ja kodit ja vaatteet.



Koskaan aiemmin en ole koulussa huomannut, miten tuloerot on alkaneet korostua sielläkin. Arvostettuja vaate- ja muita merkkejä kehutaan. Ja jos on joku "väärän" merkkinen juttu jollain oppilaalla, sitä mollataan.



Kai näiden kehuskelijaoppilaiden vanhemmat on itse samanlaisia. Tyyliin "mepä lähdetään kolmeksi viikoksi timbuktuun ja meillä on siellä vuokralla talo, jossa on uima-allas ja palvelija ja joka vuosi käydään, niin ja pääsiäislomalla me mennään sinne ja sinne laskettelemaan yli viikoksi ja siellä on sellaista ja tällaista". Ja oppilas puheessa oikein korostaa, että se ja se on tosi kallista ja tuo taas tosi hienoa.



Osa lapsista, joiden perheillä ei varaa kuin välttämättömimpään, kuuntelee sitten ihmeissään.



Varmaan näill

Nykyinen yhteiskuntamme perustuu pitkälti kulutukseen. Jatkuvasti luodaan uusia tarpeita ihmisille ja kaikki eivät osaa hallita itseään.

Illuusio on se, että Kunnon Kansalainen on:



* töissä

* hyvätuloinen

* asuu okt:ssa

* sellainen, jolla on auto

* sellainen, jolla on koska tahansa varaa viedä vaikkapa koko perhe yksityislääkäriin &

* hän ostaa vain kotimaista, hinnasta viis



Kiitos näiden olettamusten + hyysäävän sosiaalipolitiikan + suomalaisten sisäänrakennetun kateuden, meillä on kasa ihmisiä joiden rahkeet eivät riitä sen tasoiseen elämään, jota elävät nytkin. Ennen kerrostalokaksiossa elänyt, kivasti pärjäävä pariskunta, joutuu muuttamaan kaupungin laidoille velalliseen omakotitaloon, koska "eihän lapsia voi kerrostalossa kasvattaa". Sitten pitää olla se auto, sillä eihän sieltä kaupungin laidoilta mitään busseja mene, ainakaan tarpeeksi usein. Tästä se alkaa- ja päättyy joissakin tapauksissa siihen, että oma talous on kuralla parin vuoden sisään.

vähän siellä sun täällä. On kulutusluottoja ja pikavippejä yms., ja niitä saa kotisohvalta kännykällä tai suoraan kaupasta. Eipä ollut tällaista vielä lapsuudessani 70-80-luvuilla.

Nykyinen yhteiskuntamme perustuu pitkälti kulutukseen. Jatkuvasti luodaan uusia tarpeita ihmisille ja kaikki eivät osaa hallita itseään.

Ennen kerrostalokaksiossa elänyt, kivasti pärjäävä pariskunta, joutuu muuttamaan kaupungin laidoille velalliseen omakotitaloon, koska "eihän lapsia voi kerrostalossa kasvattaa". Sitten pitää olla se auto, sillä eihän sieltä kaupungin laidoilta mitään busseja mene, ainakaan tarpeeksi usein. Tästä se alkaa- ja päättyy joissakin tapauksissa siihen, että oma talous on kuralla parin vuoden sisään.

tässä se jotenkin kiteytyy. Minähän olen huono äiti, sillä kasvatan lapseni lähiökerrostalossa. Sen sijaan se, joka kasvattaa lapsensa tuossa 200 metrin päässä sikamaisen kalliissa ja pienessä omakotitalossa (jossa omaa pihaa 3 neliötä...) ja on korviaan myöten veloissa, on jotenkin nykymittapuulla tehnyt onnistuneen ratkaisun.

Oikein odotan, kun tämä kupla puhkeaa!!

Mekin asumme kerrostalossa ja vieläpä VUOKRALLA, se on kummastusta aiheuttavaa. Totuus on, että mieheni saa alle suomalaisen keskipalkan kuukaudessa ja minä olen työkyvytön sairauden vuoksi. Näitä juttuja taas eivät tiedä kuin läheisimmät ihmiset. Niin että olisiko realistista lainata satoja tuhansia euroja, jos niiden takaisinmaksuun menisi ainakin seuraavat 25-30 vuotta?