Lue keskustelun säännöt.
En tiedä pidä siitä kun ihmiset kysyvät miten minulla menee
28.07.2026 |
Lapsuudessa meni hyvin, kun kukaan ei juuri kiinnittänyt sinuun huomiota. Erityisen hyvin meni silloin, jos vanhempi papatti sinulle omia juttujaan ja osasit vastata niihin tai kysyä jotain sellaista, mistä vanhempi piti.
Silloin meni sen sijaan todella huonosti, kun päädyit itse huomion kohteeksi. Silloin sinua matkittiin ja nälvittiin, mahdollisesti myös lyötiin ja potkittiin.
Älä loukkaannu siitä jos vastaan kysymykseesi nopeasti enkä välttämättä kysy sinulta kuulumisia. Edelleen toisinaan kuvittelen, että muutkin yleensä mieluiten katoavat seinään mikäli vain mahdollista. Tajuan kyllä, että taustasi voi olla toinen etkä sinä välttämättä koe samoin.
Kommentit (51)
Toi sun tarina siitä, että lapsena kaikki oli hyvin, kun osasit vastata vanhemmalle "oikein" ja nykyinen halu olla näkymätön ongelmiesi kanssa, kertoo paljon. Sulla on tarve olla mieliksi. Vanhemmat jotenkin opetti, että kun vastaat niinkuin kuulija haluaa kuulla, vastaus on silloin oikein. Mutta kun se ei ole! Jos jatkuvasti puhut vastoin omia kokemuksiasi, suljet todelliset tunteesi sisällesi ja valehtelet itsellesi ja muille. Siitä tulee huono fiilis, mutta nykyisellään tulisi myös silloin, jos vastaisit totuudenmukaisesti. Jos haluat tavasta eroon, pitää vain huomata ne hetket, kun meinaat vastata "ihan hyvää kuuluu", vaikka sielusi huutaisi "ihan päin mäntyä". Kokeile joskus ihan piruuttasi sanoa niinkuin asiat on. Ja jos se pelottaa, mieti miksi ja mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua. Todennäköisesti se pahin ei edes ole kauhean paha, kun järjellä ajattelee. Mutta kun on tottunut siihen, että totuuden puhuminen on vaarallista, keho reagoi siihen tietyllä tavalla. Keho pitää opettaa siihen, ettei tämä olekaan vaarallista. Kehollinen psykoterapia voisi auttaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen todella epämukavaksi kun päädyn jonkun huomion kohteeksi ja alan miettiä miksi hän kyselee minulta.
Vierailija kirjoitti:
Koen todella epämukavaksi kun päädyn jonkun huomion kohteeksi ja alan miettiä miksi hän kyselee minulta.
Muistatko, milloin tämä alkoi? Millaisessa tilanteessa ja kuka oli vastaparina?
Vierailija kirjoitti:
Toi sun tarina siitä, että lapsena kaikki oli hyvin, kun osasit vastata vanhemmalle "oikein" ja nykyinen halu olla näkymätön ongelmiesi kanssa, kertoo paljon. Sulla on tarve olla mieliksi. Vanhemmat jotenkin opetti, että kun vastaat niinkuin kuulija haluaa kuulla, vastaus on silloin oikein. Mutta kun se ei ole! Jos jatkuvasti puhut vastoin omia kokemuksiasi, suljet todelliset tunteesi sisällesi ja valehtelet itsellesi ja muille. Siitä tulee huono fiilis, mutta nykyisellään tulisi myös silloin, jos vastaisit totuudenmukaisesti. Jos haluat tavasta eroon, pitää vain huomata ne hetket, kun meinaat vastata "ihan hyvää kuuluu", vaikka sielusi huutaisi "ihan päin mäntyä". Kokeile joskus ihan piruuttasi sanoa niinkuin asiat on. Ja jos se pelottaa, mieti miksi ja mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua. Todennäköisesti se pahin ei edes ole kauhean paha, kun järjellä ajattelee. Mutta kun on tottunut siihen, että totuuden puhuminen on vaarallista, keho reagoi siihen tietyllä tavalla. Keho pitää opettaa siihen, ettei tämä olekaan vaarallista. Kehollinen psykoterapia voisi auttaa!
Eivät ihmiset halua kuulla kenenkään valitusta. Naama menee nyrpeäksi jos joku vastaa tuohon muuta kuin "hyvin". Ei tuo ole mikään oikea kysymys vaan pohjimmiltaan samanlainen muodollinen tervehdys kuin heipä hei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen todella epämukavaksi kun päädyn jonkun huomion kohteeksi ja alan miettiä miksi hän kyselee minulta.
Muistatko, milloin tämä alkoi? Millaisessa tilanteessa ja kuka oli vastaparina?
Ihan aina on ollut tällaista. Lapsena pälpätin kaikenlaista iloisena, mutta se loppui kun huomasin että vanhemmat nälvivät lapselliseksi yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi sun tarina siitä, että lapsena kaikki oli hyvin, kun osasit vastata vanhemmalle "oikein" ja nykyinen halu olla näkymätön ongelmiesi kanssa, kertoo paljon. Sulla on tarve olla mieliksi. Vanhemmat jotenkin opetti, että kun vastaat niinkuin kuulija haluaa kuulla, vastaus on silloin oikein. Mutta kun se ei ole! Jos jatkuvasti puhut vastoin omia kokemuksiasi, suljet todelliset tunteesi sisällesi ja valehtelet itsellesi ja muille. Siitä tulee huono fiilis, mutta nykyisellään tulisi myös silloin, jos vastaisit totuudenmukaisesti. Jos haluat tavasta eroon, pitää vain huomata ne hetket, kun meinaat vastata "ihan hyvää kuuluu", vaikka sielusi huutaisi "ihan päin mäntyä". Kokeile joskus ihan piruuttasi sanoa niinkuin asiat on. Ja jos se pelottaa, mieti miksi ja mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua. Todennäköisesti se pahin ei edes ole kauhean paha, kun järjellä ajattelee. Mutta kun on tottunut siihen, että totuuden puhuminen on vaarallista, keho reagoi siihen tietyllä tavalla. Keho pitää opettaa siihen, ettei tämä olekaan vaarallista. Kehollinen psykoterapia voisi auttaa!
Eivät ihmiset halua kuulla kenenkään valitusta. Naama menee nyrpeäksi jos joku vastaa tuohon muuta kuin "hyvin". Ei tuo ole mikään oikea kysymys vaan pohjimmiltaan samanlainen muodollinen tervehdys kuin heipä hei.
Asiat voi esittää niin monella tavalla. Jos uhriutuu, eikä edes yritä päästä tilanteesta eteenpäin, onhan se raskasta kuultavaa! Jos siihen valitukseen liittyy avunpyyntö tai neuvon kysyminen, tilanne muuttuu heti parempaan päin. Ja jos tilanne on edelleen päällä, mutta olet jotenkin yrittämässä siitä pois, ei sitä edes valitukseksi lasketa.
Ja saamme itse valita, kenelle kerromme mitäkin. Tässä ap tekee niin, mutta vääristä syistä. Hän vaikenee koska luulee, ettei kuulija halua kuulla. Oikea syy olisi se, että haluaa suojella itseään tai miettiä tilannetta vielä itsekseen. Kaikille ei kannata avautua täysin, vain niille joihin luottaa.
Muita jotka eivät pidä kuulumisten kyselemisestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koen todella epämukavaksi kun päädyn jonkun huomion kohteeksi ja alan miettiä miksi hän kyselee minulta.
Minä jaksan ihmetellä, että miten sinut on kasvatettu? Kuinka tavallisesta pienestä lapsesta voi tulla tuollainen? Normaali, sosiaalinen ihminen ottaa positiivisena asiana, kun joku kysyy: Miten voit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen todella epämukavaksi kun päädyn jonkun huomion kohteeksi ja alan miettiä miksi hän kyselee minulta.
Muistatko, milloin tämä alkoi? Millaisessa tilanteessa ja kuka oli vastaparina?
Ihan aina on ollut tällaista. Lapsena pälpätin kaikenlaista iloisena, mutta se loppui kun huomasin että vanhemmat nälvivät lapselliseksi yms.
Muista, että se oli vain heidän mielipiteensä. He pelkäsivät sellaista käytöstä, koska eivät itse uskaltaneet toimia samoin. Mutta nyt aikuisena saat ihan itse määrittää sen, miten ilmaiset itseäsi. Jos jatkat näin, annat heidän edelleen vaikuttaa itseesi ja elämääsi. Mutta kun tämä elämä on vain ja ainoastaan sinun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen todella epämukavaksi kun päädyn jonkun huomion kohteeksi ja alan miettiä miksi hän kyselee minulta.
Minä jaksan ihmetellä, että miten sinut on kasvatettu? Kuinka tavallisesta pienestä lapsesta voi tulla tuollainen? Normaali, sosiaalinen ihminen ottaa positiivisena asiana, kun joku kysyy: Miten voit?
Ottaako? Käsittääkseni moni kokee small talkin pakkopullana.
Suomessa ei yleensä kovin tuntemattomilta kysytä, Ainakin se oli outoa kun itselleni tuntematon kysäisi tuon hieman sellaisella äänellä kun olisi vajaalle puhunut.
En voinut sille mitään, että en pitänyt siitä. Taisin luoda itse sellaisen; Halpaa makkaraa katseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen todella epämukavaksi kun päädyn jonkun huomion kohteeksi ja alan miettiä miksi hän kyselee minulta.
Minä jaksan ihmetellä, että miten sinut on kasvatettu? Kuinka tavallisesta pienestä lapsesta voi tulla tuollainen? Normaali, sosiaalinen ihminen ottaa positiivisena asiana, kun joku kysyy: Miten voit?
Ei tähän tarvita kuin lapsen tasolle jääneet vanhemmat. Heillä ei ole ollut rohkeutta ja turvantunnetta, jotta uskaltaisi olla oma itsensä. Todennäköisesti heidätkin kasvatettiin pelkäämään ja häpeämään ties mitä! Mutta se ei poista aikuisen ihmisen vastuuta. Tällaiset piirteet tulee saada pois itsestä, jotta voi kasvattaa tasapainoisia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen todella epämukavaksi kun päädyn jonkun huomion kohteeksi ja alan miettiä miksi hän kyselee minulta.
Minä jaksan ihmetellä, että miten sinut on kasvatettu? Kuinka tavallisesta pienestä lapsesta voi tulla tuollainen? Normaali, sosiaalinen ihminen ottaa positiivisena asiana, kun joku kysyy: Miten voit?
Perhe oli akateeminen ja olisi pitänyt jo päiväkodissa osata vastata oikeiden lähdeviitteiden kanssa, viitata teorioihin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän siihen tarvitse vastata muuta kuin "kiitos hyvin".
Vierailija kirjoitti:
Eihän siihen tarvitse vastata muuta kuin "kiitos hyvin".
Niin. Silti jos kysely jatkuu mietin miksi joku kerää minusta tietoja. En pidä siitä.
Eihän sellaiseen tarvi vastata rehellisesti tai tyhjentävästi, jos joku kysyy, miten menee tai mitä kuuluu. Voi sanoa jotain yleispätevää. Itsekään en aina tykkää tämmöisistä kyselyistä, koska aina elämässäni on jotain vastatuulta, josta en ehkä halua puhua muille. Vastaan kysymyksiin, että siinäpä se menee, jos ei valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän siihen tarvitse vastata muuta kuin "kiitos hyvin".
Niin. Silti jos kysely jatkuu mietin miksi joku kerää minusta tietoja. En pidä siitä.
Tenttaaminen onkin typerää! Mutta pidä vaan valitsemasi linja. Ei tarvitse kertoa mitään kenellekään, jos ei halua! Jos tenttaminen jatkuu, voi vain sanoa että ei tässä mitään ihmeellistä. Ja tenttaajat ovat usein juorujen perässä, sitä paremmalla syyllä ei tarvitse vastata mitään. Ja se tärkein: älä tuomitse itseäsi puhumattomuudesta, vaan se toinen joka yrittää astua asettamasi rajan yli. Se on nimittäin huonoa käytöstä ja törkeää.
Sama. Vastaan, et "mikäs tässä" tai "entiseen tapaan". Joku sitten jo aluksi kyselee, et oletko ollut terveenä? Kysyjästä riippuen alan sitten kertomaan, terveysmurheista, "hyvänpäiväntutulle" en.
Kerran, baarin terassillla tuttu nainen kysyi kuulumisia. Vastasin, et "eipä ihmeempiä". Hän siihen: Noin kaikki sanoo. Siihen en vastannut mitään. Mieli teki kyllä sanoa, et mitäs kyselet, jos tiedät vastauksen. En vaan viitsinyt olla ilkeä: keskustelu olisi tyrehtynyt siihen. Muuten kyllä pidin hänestä ja hänen jutuistaan.
Muita? Toivon aina että keskustelu kulkisi niin luontevasti, että kuulumiset tulisi vaihdettua vapaamuotoisesti rennon juttelun lomassa eikä kummankaan tarvitsisi erikseen niitä kysellä.