Onko normaalia että tunne-elämä on sekaisin monta viikkoa aina kun tapaan äitini?

Viikko sitten tuo oli - kutsuttuna tosin - mökilläni ja se koko aika (2 päivää) oli pelkkää tappelua joka asiasta. Ihminen ei vieläkään, kymmenen vuoden jälkeen ymmärrä että perintömökki on minun eikä hänellä ole täällä kuin vierailuoikeus kutsuttuna. 

Tässä on ahdistus sitä luokkaa että huomenna on kai pakko mennä lääkäriin tai jonnekin - en pääse tunnekuohusta yli. Koko vierailun ajan tuo kaivoi vanhoja asioita ja piikitteli minua aina kun isäpuoleni oli paikalla. Hiljaisena miehenä tuo ei puutu mihinkään - kuuntelee vaan. 

Lähtiessään äiti kiitti vierailusta itku silmässä ja kertoi kuinka hänellä oli ollut niin mukavaa ja samalla tuo kutsui minut käymään luonaan. Toista vuotta on mennyt siitä vierailusta - ja silloin(kin) meni liki kuukausi päästä takaisin henkiseen tasapainoon. 

Ikää minulla on 52 vuotta ja puolisoa tai lapsia en ole hankkinut, sillä jo se lapsuudessa koettu ulospäin näytelty ydinperhehemmetti oli niin kamalaa etten ole halunnut ottaa riskiä sellaiseen toistumiseen omassa elämässä. Lapsettomuuteeni tuo ei onneksi ole enää viime vuosina puuttunut.