Hitto. Mites yksinäisyys tänä vuonna ravisteleekin yllättävän kovasti.

Ihminen tarvitsee jonkin verran aktiviteettia ja seuraa pysyäkseen henkisesti virkeänä.

Aktiviteettia voi harrastaa ihan yksinkin. Seura ei ole mitenkään pakollista.

Yleensä menenkin yksin kun ei ole ketään muutakaan. Nyt en jaksa edes sitä. 

Suunnaton ketutus vaan päällä kuunnellessa töissä muiden kesälomajuttuja.  Ap

Ehkä pitäisi taas vaan mennä sen suurempia miettimättä.

Huomenna luvattu aurinkoista keliä. Käykää ulkona ja viettäkää aikaa auringossa. Se auttaa paljon

Yksin voi mennä esim. museoihin ja syömään. Tehdä mitä haluaa. Aikataulun voi vapaasti päättää. Vapaus on hienoa.

Vierailija kirjoitti:

Huomenna luvattu aurinkoista keliä. Käykää ulkona ja viettäkää aikaa auringossa. Se auttaa paljon

Just tuo pahentaa. Mielummin tämänpäiväinen keli.

Olen ollut 20 vuotta yksin. Ei tunnu missään.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut 20 vuotta yksin. Ei tunnu missään.

Komppaan.👍

Vähän samaa vikaa minullakin. Häpeän itseäni niin paljon, etten oikein pysty kohtaamaan muita. Ventovieraat eivät niin haittaa, mutta kaikki (entuudestaankin vähäiset) tuttavani ovat yksi toisensa perään jääneet pois. Olen 33-vuotias ja asunut koko aikuisikäni yksin. En ole koskaan ollut parisuhteessa tai käynyt treffeillä, kaveripiireistä olen aina jollakin tavalla tipahtanut pois. Luulen, etten oikein edes osaisi enää olla oma itseni muiden seurassa - ja miksi olisinkaan, sillä vihaan itseäni.

Joihinkin tapahtumiin olisi mukava mennä, mutta jäin juuri työttömäksi, eikä mihinkään ylimääräiseen ole varaa. Elämä voisi minun puolestani olla jo tässä.

Vierailija kirjoitti:

Vähän samaa vikaa minullakin. Häpeän itseäni niin paljon, etten oikein pysty kohtaamaan muita. Ventovieraat eivät niin haittaa, mutta kaikki (entuudestaankin vähäiset) tuttavani ovat yksi toisensa perään jääneet pois. Olen 33-vuotias ja asunut koko aikuisikäni yksin. En ole koskaan ollut parisuhteessa tai käynyt treffeillä, kaveripiireistä olen aina jollakin tavalla tipahtanut pois. Luulen, etten oikein edes osaisi enää olla oma itseni muiden seurassa - ja miksi olisinkaan, sillä vihaan itseäni.

Joihinkin tapahtumiin olisi mukava mennä, mutta jäin juuri työttömäksi, eikä mihinkään ylimääräiseen ole varaa. Elämä voisi minun puolestani olla jo tässä.

Mitä oikein häpeät? Älä vertaa itseäsi muihin. Niillä on niiden elämä ja sinulla sinun. Keskity siihen mistä itse saat iloa äläkä välitä muiden mielipiteistä (tai niistä mitä kuvittelet muilla olevan)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän samaa vikaa minullakin. Häpeän itseäni niin paljon, etten oikein pysty kohtaamaan muita. Ventovieraat eivät niin haittaa, mutta kaikki (entuudestaankin vähäiset) tuttavani ovat yksi toisensa perään jääneet pois. Olen 33-vuotias ja asunut koko aikuisikäni yksin. En ole koskaan ollut parisuhteessa tai käynyt treffeillä, kaveripiireistä olen aina jollakin tavalla tipahtanut pois. Luulen, etten oikein edes osaisi enää olla oma itseni muiden seurassa - ja miksi olisinkaan, sillä vihaan itseäni.

Joihinkin tapahtumiin olisi mukava mennä, mutta jäin juuri työttömäksi, eikä mihinkään ylimääräiseen ole varaa. Elämä voisi minun puolestani olla jo tässä.

Mitä oikein häpeät? Älä vertaa itseäsi muihin. Niillä on niiden elämä ja sinulla sinun. Keskity siihen mistä itse saat iloa äläkä välitä muiden mielipiteistä (tai niistä mitä kuvittelet muilla olevan)

Eniten häpeän hiljattaisia työelämän vastoinkäymisiä ja epäonnistumistani. Työ on aina ollut minulle elämän tärkein asia, ja nyt, kun minulla ei enää ole sitä, en usko olevani minkään arvoinen. Toisekseen häpeän ulkonäköäni: olin syömishäiriön vuoksi reilusti alipainoinen monta vuotta, ja nyt painon tultua takaisin (vähän jopa korkojen kera) en siedä itseäni mitenkään. En usko, että kaltaisillani on oikeutta elää. Tätäkin palstaa lukemalla selviää hyvin pian, mitä kaltaisistani ajatellaan.

Mä olen joka ikinen kerta ollut opiskelijaruokalassa syömässä yksin.

Sama! En tiedä, mikä tässä kesässä on olevinaan niin erilaista, mutta jotenkin huonot fiilikset korostuvat.