"Tapoin lapseni 80-luvulla"

En muista tapahtuneesta oikein mitään. Papereista olen näin vuosikymmeniä myöhemmin lukenut, että minulla diagnosoitiin vaikea masennus. Lapsen syntyminen oli ollut viimeinen niitti, ei varsinainen syy masennukseen. En oikein osaa syyllistää itseäni, koska en osaa itse yhdistää itseäni tekoon muistikuvien puuttumisen takia.



Istumisen jälkeen olin vähän tuuliajolla, koska mies oli ottanut eron. Siitä se elämä hiljalleen asettui. Terapia sai minut jaloilleen.



Nyt niin kaipaan tuota pientä nyyttiä. Hymyilen pitäessäni kädessä valokuvaa pienokaisestamme. Nuorena pois nukkuneesta. Hän oli se jonka olisi pitänyt syntyä myöhemmin. Mutta voi kuinka mua it-it-itketää.