Tähän ketjuun, mitä lapselle saattaa aiheutua taaperoiässä aloitetusta hoidosta

mutta kellään ei ole antaa mitään konkreettisia juttuja. kertokaa nyt ihmeessä millaisia surkimuksia/ihmelapsia hoidossa olleista kehittyy...

hoidon n. 2,5-vuotiaana, joten kuulun nipinnapin kysymyksen kohderyhmään.



Negatiivisena koin ainakin käytötapojen huonontumisen ja tietynlaisen "taantumisen" käyttäytymisessä. Näki esim. päiväkodissa itseään pienempien ilmaisevan suoraa huutoa huutamalla haluavansa lisää maitoa ja halusi sitten testata samaa itse kotona.



Kotona on opetettu, ettei ketään saa lyödä. Kerran päiväkodista tultuaan lapsi sitten valistikin meitä vanhempia: "Saa toisia lyödä. Sitten vaan pitää muistaa pyytää anteeksi." :(.

kauheeta fanatisointia puolin ja tosiin ja sitten kun pitää kertoo faktaa, niin eipä sitä olekaan tarjota.



Ennen kun mollaatte muita äitejä siitä, kun vievät/eivät vie lapsiaan hoitoon, kannttais eka ensin ottaa selvää, mikä on oikeesti kannattavaa...



sen ainakin sanon, että tolasten riitelijöiden kanssa ei kasva kenestäkään lapsesta täyspäistä!!!

aika pitkälti sitä, mitä varhain aloitettu päivähoito lapselle aiheuttaa. Turvattomille taaperoikäisille päivähoidosta on yleensä kielteisiä vaikutuksia, hoito lisää turvattomuutta, jos lapsella ja äidillä on turvaton kiintymyssuhde (tällainen on noin 35% lapsista). Jos lapsella on hyvä ja turvallinen kiintymyssuhde, hoidolla ei ole vaikutusta kiintymyssuhteeseen. Tutkimusten mukaan yksivuotiaalla lapsella on parempi olla kotona masentuneenkin äidin kanssa - jos tämä saa terapiaa tms. apua - kuin päiväkodissa.



Hoidon laadulla ja lapsen temperamentilla on myös väliä ja oma vaikutuksensa. Jotkut lapset stressaantuvat hoidossa ja heillä hoito vaikuttaa negatiivisesti stressinsietokyvyn kehitykseen.



Suomessa päivähoidon laatu (=ryhmäkoko ja hoitajien empaattisuus!) vaihtelee, hyvässä paikassa lyhyellä hoitopäivällä päivähoito sopii lapselle, mutta ylipitkät päivät, suuret ryhmät ja epäempaattiset hoitajat kyllä aiheuttavat lapsen kehitykselle haittaa.

Hoidon laadulla ja lapsen temperamentilla on myös väliä ja oma vaikutuksensa.

Niin, millaisesta hoidosta on kyse ja kuinka suuren osan päivästä/viikosta lapsi hoidossa viettää, se varmasti vaikuttaa. Esikoisemme meni hoitoon vanhempainvapaan päättymisen jälkeen 10-kuisena, mutta ei päiväkotiin vaan tädilleen eikä koko päiväksi. Ei sen ikäinen leikkikavereita varmaan varsinaisesti kaivannut, mutta serkkujen seura oli ehdottomasti viihdyttävää ja houkutteli oppimaan uutta. Myöhemmin tyttö meni ryhmikseen, oli välillä 1,5 vuotta kotona pikkusiskon synnyttyä ja meni 4,5-vuotiaana päiväkotiin. Päiväkodissa oppi olemaan huolehtimatta koko ajan pikkusiskosta ja alkoi leikkiä enemmän ikäistensä kanssa.

aika pitkälti sitä, mitä varhain aloitettu päivähoito lapselle aiheuttaa. Turvattomille taaperoikäisille päivähoidosta on yleensä kielteisiä vaikutuksia, hoito lisää turvattomuutta, jos lapsella ja äidillä on turvaton kiintymyssuhde (tällainen on noin 35% lapsista). Jos lapsella on hyvä ja turvallinen kiintymyssuhde, hoidolla ei ole vaikutusta kiintymyssuhteeseen. Tutkimusten mukaan yksivuotiaalla lapsella on parempi olla kotona masentuneenkin äidin kanssa - jos tämä saa terapiaa tms. apua - kuin päiväkodissa.

Hoidon laadulla ja lapsen temperamentilla on myös väliä ja oma vaikutuksensa. Jotkut lapset stressaantuvat hoidossa ja heillä hoito vaikuttaa negatiivisesti stressinsietokyvyn kehitykseen.

Suomessa päivähoidon laatu (=ryhmäkoko ja hoitajien empaattisuus!) vaihtelee, hyvässä paikassa lyhyellä hoitopäivällä päivähoito sopii lapselle, mutta ylipitkät päivät, suuret ryhmät ja epäempaattiset hoitajat kyllä aiheuttavat lapsen kehitykselle haittaa.

kiitos vastauskesta! osaatko sanoa miten sen huomaa, jos äidillä ja lapsella on huono kiintymyssuhde?

joista 2 on aloittanut hoidon 1 v 10 kk iässä, eli ilmeisesti taaperoina. Vanhin aloitti 3½ vuotiaana. Vanhimmalla oli hoidon aloitus tosi vaikea, joka aamu oli itkua ja ikävöi äitiä ensimmäisen syksyn ihan kamalasti. Kahdella nuoremmalla hoito sujui aina hyvin ja päiväkodissa oleminen mieluisaa.



En ole mikään päivähoidon puolestapuhuja todellakaan ja siinä on monta epäkohtaa joihin tulisi puuttua. Meillä on onneksemme ollut ihana päiväkoti, yksityinen.



Minä en vastata kysymykseesi siitä mitä voi aiheutua, ehkä lapsista tulee jotain psykopaattialkoholisteja hoidossa olon vuoksi, nyt he ovat tällaisia:



- Hyviä koulussa, siis oikeasti hyviä (yhden opettaja arviointikeskustelussa: "ollaan puhuttu opettajanhuoneessa että on harvinaista että samassa perheessä on kolme näin lahjakasta lasta")

- 2 vanhempaa harrastavat paljon ja ovat hyviä harrastuksissaan, molemmat kilparyhmissä ja pärjäävät ja ovat ahkeria harjoittelemaan ja jaksavat keskittyä siihen mitä tekevät.

- Nuorin on luonteeltaan melko ujo, on ollut aina eikä tykkää uusista tilanteista uusissa lapsiryhmissä eikä siksikään harrasta mitään soittotunteja kummempaa. Siinä mielessä väite päiväkodin sosiaalistavasta vaikutuksesta ei päde häneen.

- Kaikilla on paljon kavereita ja ne parhaat kaverit, jotka ovat jokaisella yllätys yllätys päiväkodin ajoista saakka olleet.

- Ovat empaattisia ja juttelevat avoimesti asioista. Ovat ainakin palautteen mukaan kivoja kavereita.

- Tykkäävät olla kainalossa juttelemassa ja halailemassa.

- Sotkevat kotona kuin pirulaiset ja aina saa valittaa siivoamisesta :) Jättävät likaisia vaatteita vaatehuoneen lattialle lojumaan ja "unohtavat" ulkovaatteet kodinhoitohuoneen lattialle tullessaan koulusta -uuuuups.

- Ovat jossain määrin tottuneet likaa saamaan kaiken haluamansa, koska toiveet eivät ole olleet kohtuuttomia ja ne on olleet mahdollisia toteuttaa.



En minä oikeasti tiedä, en osaa sanoa mitkä noista ominaisuuksista hoidon syytä tai ansiota, mikä geeniperimää, mikä sattumaa, mikä meidän kasvatuksen huonoutta tai hyvyyttä. Me ollaan pyritty menemään kultaista keskitietä, tehty kompromisseja, uhrattu paljon lasten vuoksi mutta oltu myös välillä itsekkäitä ja asetettu omat tarpeemme etusijalle. So far so good, mutta mistä sen koskaan tietää. Viikin rattijuoppokin on jonkun lapsi - kotihoidettu tai päiväkodissa hoidettu, mistä sen tietää.

Kyllä eniten riippuu kodista minkälainen lapsesta tulee.

Tässä ainakin omakohtaisia kokemuksia, joita ei varmaan voi yleistää suurempaan joukkoon:



Kehitysviivästymät (puheen kehitys, liikkuminen, potalla käyminen, syöminen, pukeminen. Syynä kaikkiin näihin on se, että henkilökuntaa on liian vähän, eikä lapsella ole aikaa näitä taitoja harjoitella. Henkilökunnan kannalta on tehokkaampaa pukea lapsi, kun antaa hänen rauhassa omaan tahtiin pukea



Sosiaaliset taidot eivät kehity. Lapsista on tullut tarhassa agressiivia, vievät toisilta leluja, eivät opi jakamaan tai antamaan tavaroita tai esim. herkkuja.



Lapsen luovuus kärsii.. eivät osaa itse keksiä tekemistä, tarvitsevat kotona aikuisen apua leikkimiseen, narisevat "mulla ei oo mitään tekemistä", jos koko ajan ei tapahdu jotain



Positiivisena puolena voi olla hyvässä päiväkodissa erilaiset "toimintahetket". Esim. musiikki, kuvis, liikunta. Joskus musiikkihetket ovat niin hyvin toteutettuja, että ei ole mitään tarvetta viedä lasta vapaa-ajalla esim. muskariin tai liikuntaa järjestetty päivittäin ja runsaasti. Valitettavasti tosi harvinaista.

kiitos vastauskesta! osaatko sanoa miten sen huomaa, jos äidillä ja lapsella on huono kiintymyssuhde?

en ole se, jota lainaat. Mutta huonon kiintymyssuhteen omaava lapsi ei ota kontaktia aikuiseen, koska on tottunut siihen, että hänen tarpeisiin ei vastata. Toisaalta lapsi voi myös roikkua koko ajan aikuisessa, koska ei ole koskaan saanut huomiota muulla tavalla.

Normaalisti kiinnittynyt lapsi on tottunut saavansa aikuisen huomiota tarvittaessa vähälläkin vaivalla (ei siis tarvitse kiukutella, kitistä, roikkua puntissa..), osaa olla omatoiminen ja itsenäinen ja jos ei selviydy jostain, pyytää aikuisen apua (ei siis jää apaattisena yksin ongelmansa kanssa)

Suomessa on ongelmana liian pitkät hoitopäivät, liian vähäinen henkilökunta ja liian vähän lomaa.



Päiväkoti olisi varmasti ihan hyvä paikka, ja jopa suotuisa, jos siellä oltaisiin esim. 3-4h päivässä. Vaikkapa 2-5 päivää viikossa iän mukaan. Ja aloitettaisiin vasta, kun osataan puhua, syödä ja käydä vessassa itse.

pienten lasten kehitystä ja päiväkotihoitoa, on saanut tutkimuksissaan viitteitä siitä, että alle kolmevuotiaalle päiväkotiympäristö on liian stressaava. 12 Saati sitten useammasta lapsesta lähtee uskomattoman paljon ääntä ja koko ajan on jotain ns. menossa. Lisäksi liian pieni määrä aikuisia lapsia kohti on pienelle stressaavaa, esim 12 lapsen ryhmässähän kolme hoitajaa on paikalla vain keskellä päivää, muu aika päivästä (esim aamulla klo 7-n.10 ja iltapäivällä n. klo 14.30-17) mennään kahdella ja osa ajasta vain yhdellä hoitajalla. Tietenkään kaikki lapset eivät ole paikalla koko päivää, mutta kyllä esim klo 14 vielä suurin osa lapsista on päiväkodissa, ja silloin he ovat vain kahden tai jopa vain yhden aikuisen vastuulla. Pienen lapsen pitäisi päästä syliin aina tarvittaessa ja saada tukea ja lohdutusta hätäänsä aina tarvittaessa. Lisäksi pienet tarvitsevat aikuisen ohjausta ihan leikkeihinsä ja siihen, että toinen vie tavaran kädestä jne.



Tätini, joka on päiväkodissa pienten ryhmässä töissä, totesi kerran, että eivät ne vanhemmat oikeasti tajua (tai halua tajuta), millaista on, kun yksi aikuinen vastaa 12 alle kolmevuotiaan turvallisuudesta esim yhden ollessa sairaana ja toisen koulutuksessa. Ja kolmekin aikuista 12 pienen lapsen kanssa on välttävä tilanne - ajattele itseäsi neljän alle 3-vuotiaan kanssa, eihän niitä käsiä ole ammatti-ihmisilläkään sen enempäää kuin taviksillakaan.

arvioida kiintymyssuhteen laatua. Yksivuotiaan kiintymyssuhteen arviointiin on kehitetty ns, vierastilannetesti - infant strange situation test?

Se mittaako se pelkästään kiintymyssyhdetta vai enemmän lapsen temeperamenttiä tai tottumusta vieraan hoitoon on kyseenalaistettu, mutta parempaakaan testiä ei ole olemassa.



Puntissa roikkumisesta tai siitä, paljonko lapsi kiinnittää huomiota aikuiseen, kuinka paljon kitisee yms. ei voi määrittää lapsen kiintymyssuhteen laatua, sillä lapsen temperamentti vaikuttaa tällaiseen myöskin. EHkä äitinä tai isänä voi itse arvioida, kuinka itse vastaa lapsen turvallisuuden tarpeiisiin vaikka silloin, kun lapsi itkee - lohduttaako, vai pitääkö lapsen kyetä itse selviytymään hankalista tunnetiloistaan. Se että ei huomioi lapsen tunnetiloja, esim. pelkoa ja mitätöi niitä, johtaa toistuessaan välttelevään kiintymyssuhteeseen.



Sensitiivisessä päivähoidossa ymmärretään se että lapsi kaipaa vanhempaa ja että lapsen sylissä pitäminen ja lohduttaminen on tärkeää! Tällaisessa paikassa lapsen on hyvä olla hoidossa, mutta ikävä kyllä on näitäkin hoitajia, jotka antavat lasten itkeä ikäväänsä yksin.



Aggressiivisuudesta sen verran, että tutkimuksin on todettu, että keskimäärin mitattuna, mitä pidempiä aikoja lapsi on viettänyt päivähoidossa varhaislapsuudessa, sitä enemmän hänellä esiintyy aggressiivisuutta kouluiässä. Näin siis keskimäärin, ei kuitenkaan joka ikisen lapsen kohdalla. Päivähoitoympäristö monine kontakteineen ja siten konflikteineen ei aina tue lapsen aggressiivisuuden hallintaa, vaan liiallinen stressi heikentää aivojen "tunnealueiden" ja itsekontrollista vastaavien osien yhteistyön kehittymistä ja siten stressi heikentää lapsen impulssikontrollia ja aggressiivisuuden säätelyä.



Päivähoidolla on usein monenlaisia positiivisia vaikutuksia lapsen kognitiiviseen kehitykseen.

Niitä tosin saa kotihoidossakin, jos vain vanhemmat viitsivät puuhailla lapsen kanssa monipuolisesti erilaisia asioita ja olla aktiivisia.

Suomessa on ongelmana liian pitkät hoitopäivät, liian vähäinen henkilökunta ja liian vähän lomaa.

Päiväkoti olisi varmasti ihan hyvä paikka, ja jopa suotuisa, jos siellä oltaisiin esim. 3-4h päivässä. Vaikkapa 2-5 päivää viikossa iän mukaan. Ja aloitettaisiin vasta, kun osataan puhua, syödä ja käydä vessassa itse.

entäs, jos ei oo vara hoitaa lapsia kotona? eli onko siis lapset vain rikkaiden oikeus?

mun aitini joutui aloittamaan - sen ajan kaytannon mukaan - tyon 1 kk sen jalkeen kun olin syntynyt. Mulla oli ekaksi kotona hoitaja (ei sukulainen) ja sitten menin tarhaan, edelleen taaperoiassa. Mulle on kaynyt niinkin "ikavasti" etta olen vaitellyt tohtoriksi, mulla on mies ja kolme lasta, mulla on kiva, hyvinpalkattu ja koulutustani vastaava pysyva tyopaikka, hyvat suhteet vanhempiini, omakotitalo... Mitas muita kauheuksia tassa keksisi viela listata? ;-)

sanoa lasteni oppineen sosiaalisuutta.