Ajattelen työkaveriani päivittäin. Mitä se tarkoittaa?

Ihmisen aivokemiakäyttäytymiseen kuuluu se että ihmine voi olla ihan fyysisiltä ominaisuuksiltaan leimautuneena pitkäaikaiseen puolisoonsa, ihastuneena ystäväänsä ja vielä himoita vaikka naapuria. Se on vaan ihmisen kohdalla näin. Monet eläimet leimautuu ensimmäiseen parittelukumppaniin, kuten joutsen. Toisilla kädellisillä ei ole mitään leimautumista vaan parittelun tarvetta toteutetaan kenen kanssa tahansa. Joka tapauksessa siinä määrin ihminenkin on eläin että nämä aivokemia asiat ei ole täysin tahdon alaisia, ne vaan tapahtuu ja yleensä työkaverit on ne ketkä yllättää positiivisilla signaaleilla koska suhde on ns pyyteetön työmaalla.



Joten ei, sun parisuhde ei ole huono, ei sinä et ole moraaliton, ei sun ei tarvi tehdä asialle mitään. Tästä ihmiselämässä on kyse osaltaan. Tuskin tulee olemaan viimeinen ihastus jos sulla on avoin suhtautuminen ja herkkyys huomaamaan mielenkiintoiset tyypit ympärilläsi.



Parisuhteessa elävien olisi mielestäni hyvä tiedostaa nämä asiat ja keskustella avoimesti tästäkin. Kyllä, ihminen on kehittynyt ihastumaan ja himoitsemaan. Ei siinä ole mitään sen isompaa periaatteellista ongelmaa. Se ihastuksesi tuskin pystyisi puolisona tarjoamaan mitään sen ihmeempää kun miehesi eikä sitä kannata edes ajatella niin. Nauti hyvästä yhteydestä ja jos uskallat ensin myöntää nämä faktat itsellesi niin sanoppas kotona että olet ystävystynyt sen tyypin kanssa. Voin suositella koska miehet osaa suhtautua näihin juttuihin. Miehet ei tunne heti itseään uhatuiksi.



Se on sitten toinen asia että kannattaako lisääntymistarpeen ympärillä toimiva aivokemia sekoittaa tunteisiin. Sulla on kuitenkin paljon enemmän tunteita miestäsi kohtaan, vastuun tunto, kumppanuus, yhteiset ystävät, myös ne negatiiviset tunteet. Toi mitä tapahtuu on vaan se mitä sinä olet ihmisenä ja toisaalta eläimenä. Se tuntuu hyvälle, mutta kun vertaat siihen mitä sinulla on miehesi kanssa, kovin kevyttä ja pinnallista.



Hyvää joulua!

Silloin olen kuitenkin tiennyt, että olen ihastunut, mutta tämä nykyinen tuntemus on hyvin erikoinen, koska en oikein tunnista ihastumista. En koe miestä kohtaan myöskään fyysistä vetovoimaa. Hän on oikeastaan kaikkea sitä fyysisesti, mitä en pidä viehättävänä. Persoonana hän on myös osittain hivenen pelottava, sillä hänellä on sen verran hyvä itsetunto ja fysiikaltaankin on sellainen hivenen uhkaavan oloinen, että saa helposti toisen altavastaajan asemaan.



Herää siis kysymys, että millä tuo mies koukuttaa minua ajattelemaan häntä. Viime kädessä se taitaa olla juuri se älykkyys ja syvällisyys. Kirjoituksesi lopussa kirjoitit, että kun vertaan tätä työkaveria siihen mitä minulla on mieheni kanssa, niin että työkaverin kanssa olisi kevyttä ja pinnallista. Sanoisin, että tilanne on ennemminkin päinvastoin. Mieheni kanssa elämä on hyvin kevyttä ja pinnallista. Miehenikin on erittäin älykäs mies, mutta hänen kanssaan en saa niitä syvällisiä keskusteluja, joita selvästikin kaipaan.



Vaihtaisinko mieheni tähän työkaveriin? No en helvetissä. En halua miestä, joka on noin voimakastahtoinen ja jopa uhkaavan oloinen. Tämä mies on tässä asiassa varmasti jonkin verran minun kaltainen ja jos kaksi näin voimakastahtoista olisi samassa taloudessa, niin taatusti sarvet kolisisi. Oman mieheni kanssa on ihanan rauhallista, turvallista ja ihanaa. En vaihtaisi häntä mistään hinnasta mihinkään. Mutta miksi ihmeessä sitten ajattelen päivittäin toista miestä? Miksi tämän toisen miehen kosketus saa minut ihan sekaisin? Miksi tämä toinen mies on sotkemassa minun päätäni? Järjellä en häntä halua, fyysisesti en häntä himoitse. Mistä siis on kyse?

Kuulostaa lähinnä siltä että ihailet häntä ihmisenä ja katsot tätä ylöspäin, tai katsot että olette muuten vain hyviä kavereita. Kuinka suuri ikäero teillä on ja mihin suuntaan, eli kumpi on vanhempi? Oletan että olet nainen. Jos olet, varo ettet anna väärää signaalia hänelle - hän voi vaikka ottaa ja ihastua sinuun, ellei jo ole, mutta peittelee sitä minkä ehtii, ottaen laskelmoidusti asiat hitaasti. Arvaan että ei ole mukava olla työkaverina sellaisen kanssa jolle on joutunut sanomaan "Olet kiva mutta en halua seurustella kanssasi", tai vielä pahempaa, jos työkaverista tulee petikumppani ja sitten ex jota pitäisi nähdä joka päivä töissä. Tämän mahdollisen kiusallisuuden takia vastakkaista sukupuolta olevien työkaverien kahdenkeskinen hengailu on "vaarallista".



Miehenä itse sanon vielä että en voi kuvitella pitäväni naista hyvänä kaverina, vaan nainen on joko tuttavuus tai kumppaniehdokas. Sukupuolierot ovat aina tiellä, enkä sille mitään itse voi.

ihailenko häntä vai ihailenko sitä, että mitä saamme yhdessä aikaan. Tuntuu, että hänellä on ideoita x ja minulla ideoita y ja kun sitten yhdistelemme näitä, niin saamme aikaiseksi jotain Z. Koen siis varmaan niin, että olemme molemmat lahjakkaita ihmisiä, mutta yhteispanoksemme saa aikaiseksi jotain vielä suurempaa. Jollain oudolla tavalla siis olemme yhdessä suurempaa kuin yksilöinä erikseen. Työmielessä tämä tietty on hieno juttu. Mutta jos se puretaan niin, että en ole mitään ilman häntä ja hän ei mitään ilman minua, niin tilanne onkin jo aika siirappisen kuuloinen.



Minä olen nainen ja tämä työkaveri mies on minua ehkä vuoden tai kaksi vanhempi. Hän on täydellisesti treenattu ja minä taas plösö paksukainen. Molemmat olemme varattuja omilla tahoillamme. Mietin kovasti sitä, että hakeudunko vain minä hänen seuraansa, mutta kyllä hänkin hakeutuu minun seuraani, välillä ohimennen koskee ja saattaa joskus vapaa-ajallakin ottaa yhteyttä. Joskus parannamme maailmaa myös työpaikalla töiden loputtua.



Mielenkiintoista ajatella, että miehillä olisi vain tuttavia tai potentiaalisia kumppaneita. Naispuoleisia ystäviäkö ei sinun mielestäsi voi olla? Voitko taputella olkapäälle tuttuja? Kaapata niitä kainaloon? Halata niitä hyvän joulun toivotukseksi? Jäädä tuttujen kanssa juttelemaan työpäivän päätteeksi? Molemmat olemme tosi sosiaalisia muutenkin.

Siis siinä on myös jokin pieni itsetuntojuttu taustalla. Ystävällinenkin huomio siis helposti tuntuu maailmoja syleilevältä. Ihan luonnollista.



Voi olla ystäviä, sellaisia haliystäviäkin. Kannattaa vaan muistaa mikä on oikeasti oleellista ja tärkeää elämässä. Työkuviossa suhde on tosi helppo ja asiat yksisuuntaisia. Sitten jos arki tuodaan siihen mukaan niin tule sitä samaa arkisuutta ja tylsyyttä. Töissä teillä on yhteinen tavoite ja tarvii ottaa vain työ huomioon.

oman miehen kanssa on nimenomaan tuota ihanaa arkisuutta ja tylsyyttä. Voin kuvitella, että tän työkaverin kanssa arjessa olisi taas kaikkea muuta kuin tylsyyttä, niin hyvässä kuin pahassakin. Paha kyllä varmasti repisi minut ihan rikki. Olen jotensakin allerginen riitelylle.



ap

joskus sitä vaan kohtaa sellaisen ns. sielunkumppanin (niitäkin voi olla monenlaisia ja -tasoisia, kohtaaminen voi kestää vaikka 2 minuuttia jutellen kassajonossa tai sitten vuosikausia esim. samassa työpaikassa).

Mielenkiintoista ajatella, että miehillä olisi vain tuttavia tai potentiaalisia kumppaneita. Naispuoleisia ystäviäkö ei sinun mielestäsi voi olla? Voitko taputella olkapäälle tuttuja? Kaapata niitä kainaloon? Halata niitä hyvän joulun toivotukseksi? Jäädä tuttujen kanssa juttelemaan työpäivän päätteeksi? Molemmat olemme tosi sosiaalisia muutenkin.

Kyllä... minä en ole halaaja, mutta en minä vastaan ala taistelemaan jos joku (nainen) halaa yllärinä. Yleensä. Nuorempana saatoin kiemurrella irti. En tiedä mikä taistelijanvaisto lie iski mutta yllärihalit olivat epämiellyttäviä.

Itse en halaa koska oletan että toinen kokisi koskettamisen epämiellyttäväksi, aivan kuten itsekin. Olkapäähän taputtaminen tai esim. siihen tökkäisy taas tulee melkein itsestään, esimerkiksi vitsin tms. spontaanin lohkaisun kirvoittamana, naurujen kera - kohteena voi olla mies tai nainen.

Tosiaan ajattelen niin että nainen ei voi olla miehen ystävä. Oma näkemys on, että mies, joka esittää naisen ystävää, odottaa vain suhteen kehittymistä joko seurustelusuhteeksi tai avioliitoksi. Minun on hyvin vaikea nähdä miehen ymmärtävän naisen hyvänä ystävänä. Aina kun kuulen miehen sanovan että joku nainen on vain "naispuolinen kaveri" tms., oletan sen olevan bullshittiä, eli tyyppi haluaa vain päästä sänkyyn sen naisen kanssa, mahdollisesti viedä jopa alttarille asti. Hiljaa sitten mietin että tulisiko noista kahdesta mitään, enkä ala haastamaan väitettä ystävyydestä. Tavallaan voin sääliäkin miestä siinä, ajatellen että miesparka roikkuu naisen ympärillä vaikka ei voi saada tätä, ja hänellä ei ole kanttia ajaa naista kauemmaksi, ihan äijän oman sydämen hyvinvoinnin takia.

En osaa täysin selittää kaikkea tuota, paitsi osittain sillä että oma seksuaalinen vietti on/oli aika räjähdysherkkä - minä rakastan jotakuta naista ihan perkeleesti tai sitten en ollenkaan. Auta armias jos katson että olet hyvännäköinen, ei sinulla ole silloin mitään asiaa kaverivyöhykkeelle. Se on hirveää myrkkyä kuulla nätiltä naiselta "Ollaan vain kavereita, jooko?". "Ei muuten olla. Jos minä en voi saada sinua niin en minä halua tunteakaan sinua." Asiaa voi verrata siihen että sinulle tuodaan läjä esim. maailman parasta suklaata kotiin, ja sitten kielletään syömästä edes yhtä palaa, ja tehtäväksi annettaan vain säilyttää läjää kotona jollain näkyvällä paikalla, ennaltamääräämättömän ajan. Se läjä lähtisi alle päivässä tästä talosta.

Eli numeroin ilmaistuna, jos suhteen lämpö ilmaistaan välillä 0-10, siten että 0 on umpivihaa ja 10 on "valmis avioon", oma suhde:

- miehiin: luvut 0-7 ovat mahdollisia

- naisiin: luvut 0-5 ja sitten vielä 10 ovat mahdollisia

Puuh...

Kerros vielä, että mistä mä tietäisin, että pitääkö mies minua tuttavana vai potentiaalisena kumppanina?



Itsellä käy kyllä mielessä, että saatamme olla molemmat saman häkellyksen vallassa. Voi olla, että kumpainenkin meistä on yhtä häkeltynyt siitä, että toinen ei yhtään vastaa ihannetta fyysisesti ja kumpikin tietää, että suhde olisi ihan mahdoton henkisestikin sarvien yhteen kolinan takia, mutta molemmat kokevat jotain samanlaista henkistä arvostusta ja nautintoa toisen kanssa jutustelusta. Ei kai kukaan tervejärkinen mies jää juttelemaan muuten naisen kanssa työpäivän päätteeksi?



Asian tekee vielä asteen mielenkiintoiseksi se, että mies ei ollut näkevinäänkään minua pikkujouluissa. Ei edes tervehtinyt tai sanonut sanaakaan. Olen tätä miettinyt mielessäni, että miksi hän näin toimi. Osaatko sinä miehenä sanoa, että miksi mies näin toimi?



Pikkujoulujen jälkeen mies on ollut minua kohtaan aivan sellainen kuin ennenkin eli tullut lähelle, jutellut töiden jälkeen ja mitä on nyt siis muutenkin tehnyt.