Miten karistaa tunne siitä että jotain asioita ei kannata tehdä vain yhden lapsen kanssa

Ehkä aloitat siitä, että kokeilet vaikka lyhyttä iltapurjehdusta ja katsot miten lapsi viihtyy. Siitä ala pidentämään, jos sujuu hyvin.

Ehkä lapsella on samanikäisiä serkkuja tai kavereita, joita voisi kutsua mukaan?

Mieti sitä sen lapsen kannalta. Pitäisikö lapsen jäädä paitsi kivoista kokemuksista lapsuudessaan vain koska vanhemmat ei viitsi tehdä asioita, kun lapsia on vain yksi?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä aloitat siitä, että kokeilet vaikka lyhyttä iltapurjehdusta ja katsot miten lapsi viihtyy. Siitä ala pidentämään, jos sujuu hyvin.

Ehkä lapsella on samanikäisiä serkkuja tai kavereita, joita voisi kutsua mukaan?

Tämä on hyvä idea! Isoin vika ja haaste on ihan omassa ajattelussa, sen tiedostan. Oikeastihan kaikkea voi tehdä, kun tekee vaan. Ap

Aloittaja kuulostaa melko oudolta tyypiltä...

Mun lapseni kaveri on ainoa lapsi, ja tosi paljon häntä pyydetään mukaan perheen rientoihin.

Vierailija kirjoitti:

Mieti sitä sen lapsen kannalta. Pitäisikö lapsen jäädä paitsi kivoista kokemuksista lapsuudessaan vain koska vanhemmat ei viitsi tehdä asioita, kun lapsia on vain yksi?

Mietin juuri lapsen kannalta ja pelkään, että ei pitäisi tällaisia asioita kivoina kokemuksina, vaan tylsistyttävinä juuri sen takia ettei olisi muiden lasten seuraa. Itse kyllä tykkäisin oli miten oli. Tavaroiden kohdalla on jotenkin helpompaa. Hankimme esimerkiksi kalliin leikkimökin, vaikka sen käyttöaika perheessämme on lyhyt. Mielestäni näitä elämyksiä ei lunasteta sisaruksella, kuten sanoit. Ap

Mitä ihmettä. Kuinka paljon helpompaa mikä tahansa on yhden lapsen kanssa ja kun lapsi on vanhempi niin lapselle kaveri mukaan.

Ihan outo ajattelumalli sinulla. Toivottavasti et tartuta tuota sisaruksen puutteen tunnetta lapseen.

Onko lapsi vielä kovin nuori? Itselläni oli esikoisen syntyessä vahva tunne, että en voi jakaa rakkauttani häneen ja tehdä hänelle sisarusta. Mikä lie biologinen vietti/voima. Tuo tunne hävisi lapsen ollessa 1.5 v-2. Ja sisarus syntyi kolmen vuoden ikäerolla.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapseni kaveri on ainoa lapsi, ja tosi paljon häntä pyydetään mukaan perheen rientoihin.

Onko kyseessä siis aikuinen lapsi?

Mitä lapsesi tekee kotona, silloin kun hänellä ei ole kaveria? Ehkä samat lelut voi ottaa mukaan mökille tai purjeveneelle.

mökki, vene tai koti, samoja juttujahan niissä tehdään.

Näinhän se voi olla, mutta silloin kun olin lapsi, pääsin ainokaisten seuraksi heidän perheidensä  lomamatkoille. Lapsesi voisi pyytää ystäviään mukaan? Pitkät kesälomat, niin ehtii myös oman perheensä kanssa matkustaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä. Kuinka paljon helpompaa mikä tahansa on yhden lapsen kanssa ja kun lapsi on vanhempi niin lapselle kaveri mukaan.

Ihan outo ajattelumalli sinulla. Toivottavasti et tartuta tuota sisaruksen puutteen tunnetta lapseen.

Onko lapsi vielä kovin nuori? Itselläni oli esikoisen syntyessä vahva tunne, että en voi jakaa rakkauttani häneen ja tehdä hänelle sisarusta. Mikä lie biologinen vietti/voima. Tuo tunne hävisi lapsen ollessa 1.5 v-2. Ja sisarus syntyi kolmen vuoden ikäerolla.

Aloitukseni on selvästi epäselvä, sillä pelkään nimenomaan lapsen ajattelevan, että hänellä on tylsää. Itse kyllä nauttisin elämyksestä oli lasten lukumäärä mikä tahansa. Ap

Mulla oli ainoana lapsena hauskaa perheen asuntoautoreissuilla.

No eikai sitä tiedä mitä lapsi tuntee ennen kuin kokeilee. Lapsuudessa kolme läheisintä ystävääni olivat kaikki ainoita lapsia, tyttöjä. He pääsivät joka vuosi ulkomaille, Suomen erikoisimpiin huvipuistoihin, eläinpihoille, risteilyille, kajakkikursseille, telttaretkille yms.kesäretkiin ympäri Suomen ja saivat hurjasti rohkeutta ja kokemuksia tulevaisuutta varten. Itse kasvoin pienituloisessa monilapsisessa perheessä, enkä saanut samoja kokemuksia. 

Kavereita mukaan menoihin, olen itsekin ollut tällaisena leikkisiskona kavereiden matkoilla ja mökkireissuilla.

Lapselle kaveri mukaan, hei. Ei oo niin vaikeeta.

Mulla on vain yksi lapsi ja olisin halunnut enemmän. Yksi asia mikä minua lohduttaa on nimenomaan se, miten helppoa ja kivaa ainokaisen kanssa on reissata ja retkeillä kun vertaan omaan lapsuudenperheeseni ja sisarusteni perheisiin, joissa on paljon lapsia. Lapsen kaveritkin ihmettelee, miten kivoja juttuja hän saa tehdä aikuisen kanssa kahdestaan.

Lapsellani on paljon kavereita naapurustossa ja läheiset välit serkkuihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä. Kuinka paljon helpompaa mikä tahansa on yhden lapsen kanssa ja kun lapsi on vanhempi niin lapselle kaveri mukaan.

Ihan outo ajattelumalli sinulla. Toivottavasti et tartuta tuota sisaruksen puutteen tunnetta lapseen.

Onko lapsi vielä kovin nuori? Itselläni oli esikoisen syntyessä vahva tunne, että en voi jakaa rakkauttani häneen ja tehdä hänelle sisarusta. Mikä lie biologinen vietti/voima. Tuo tunne hävisi lapsen ollessa 1.5 v-2. Ja sisarus syntyi kolmen vuoden ikäerolla.

Aloitukseni on selvästi epäselvä, sillä pelkään nimenomaan lapsen ajattelevan, että hänellä on tylsää. Itse kyllä nauttisin elämyksestä oli lasten lukumäärä mikä tahansa. Ap

Tylsistyminen on ihmiselle terveellistä, myös lapselle. Mökillä ja veneillessä kuuluu tylsistyä.

Ap, ongelmasi on se, että pelkäät lapsen

”negatiivisia” tunteita, kun tylsistymistä. Onko sinun tehtäväsi kannatella lasta koko ajan, mitä jos sen sijasta antaisit lapsen itse ratkaista tylsyysongelman? Toki voit auttaa lasta, esim. ruokaa laittaessa pyydä lapsi avuksi, tai anna lapselle keppejä ja käpyjä joilla rakennella. Ehkä sinun tulee eka kohdata itse tämä tylsyyden tunne, jotta pystyt myös käsittelemään lapsen tylsyydentunnetta, jota hän voi projisoida sinuun.

Kaikella hyvällä siis, mutta tuli vaan mieleen kirjoituksestasi

Vierailija kirjoitti:

Mun lapseni kaveri on ainoa lapsi, ja tosi paljon häntä pyydetään mukaan perheen rientoihin.

Meilläkin on vain yksi lapsi ja hänen bestiksestä tuli meille kuin lainasisko. Otettiin hänet välillä mökkireissulle mukaan ja kerran Kolille hiihtolomalla. Ja ihan paras reissu oli, kun tytöt oli ysillä ja kasilla ja mentiin hiihtolomalla Tokioon. Se oli meidän tytölle kolmas kerta, mutta bestikselle eka ja ihan unelmien täyttymys. Käytiin Ghibli-museossa ja kaupasta tytöt osti halvalla tusseja animepiirroksiin. Oli mahtavaa nähdä nämä bestikset yhdessä turisteina ja meille oli ihan valtava ilo, että pystyimme tällaisen reissun tarjoamaan.

Meidän lapsi viihtyi hyvin kaikilla reissuilla, museoissakin paremmin kuin minä. Meistä ei koskaan tuntunut, että meidän perheestä olisi jotain puuttunut. Introverttejä ollaan kaikki kolme ja tosiaan tuo bestis toimitti hyvin siskon virkaa, mutta tappeluja ei koskaan ollut.

Tuota puuttuvan lapsen aiheuttamaa surua kannattaisi ehkä työstää terapeutin kanssa. Ei tunnu reilulta, että se vaikuttaa noin vahvasti lapsen elämään. Se on lapselle kova taakka kannettavaksi, että hän ei riitä. Kyllä lapset vaistoaa, vaikka mitään ei sanoisi ääneen.

Siinä voi käydä myös niinkin että sisarukset vain tappelisivat keskenään, että ei se aina niin ruusuisesti mene tämä elämä. Kokeile nauttia siitä mitä sinulla jo on.