Merkittävä osa naisista yrittää normalisoida arkielämän tunteita ja ongelmia, kuten ahdistusta ja keskittymisvaikeuksia hakemalla diagnoosia

Pohjimmiltaan kyse on siis syyllisyyden ja huonommuuden tunteen lievittämisestä. Diagnoosi on monelle pienempi paha kuin sen hyväksyminen, ettei aina täytä omia tai ympäristön odotuksia arjessa, opinnoissa tai töissä.

Alemmuutta ruokkii kilpailuyhteiskunnan ja somen tuuttaama yli-ihmisen ideaali, johon kukaan ei oikeasti yllä.

2020-LUVULLA suosiota ovat saaneet erityisesti adhd eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö sekä autismi. Vuonna 2023 uutisoitiin, että Pohjois-Karjalassa yli 20 prosentilla alakouluikäisistä pojista on diagnosoitu adhd.

Yleistymisen täytyy liittyä diagnostisten kriteerien höltymiseen, koska muualla maassa häiriö diagnosoidaan vain 8–9 prosentilla samanikäisistä pojista.

Aikuisetkin hakeutuvat entistä useammin adhd- ja autismitutkimuksiin. Diagnooseissa voivat viehättää niihin liitetyt myönteiset ominaisuudet.

Adhd:n annetaan joskus ymmärtää olevan luovuuden supervoima, ja autismikirjon häiriö voi herättää mielikuvan omaperäisestä nerosta. Ihmiset voivat pyrkiä voimaantumaandiagnoosin kautta.

Moni samaistuu näihin häiriöihin ennemmin kuin esimerkiksi ahdistuneisuuteen tai masentuneisuuteen, jotka voisivat olla oireiden takana.

Myös oppimisvaikeus voi ilmetä samoin kuin adhd. Molempiin kuuluu keskittymisvaikeuksia, turhautumista ja aloitekyvyttömyyttä.

Tiettyyn diagnoosiin takertuminen voikin aiheuttaa sen, että vaikeammin tunnistettavia asioita jää huomaamatta, toteaa neuropsykologi Johanna Stenberg, jonka väitöstutkimus Helsingin yliopistossa käsittelee aikuisten adhd:ta.

Stenbergin mukaan diagnoosin saaminen aikuisuudessa voi myös altistaa katkeroitumiselle. Jos ihminen kokee saaneensa ”selityksen” oireilleen myöhässä, hän saattaa vihastua omille vanhemmilleen, opettajilleen ja koko palvelujärjestelmälle: miksi kukaan ei auttanut ajoissa?

Naiset on helppo aivopestä. 

Normalisoida vai medikalisoida? Koita nyt ap päättää.