Onko se ihan normaalia, että isovanhemmat eivät ole kiinnostuneet lastenlasten asioista?
Olen yrittänyt pitää lapseni isovanhempiin yhteyttä, mutta hei eivät vastavuoroisesti pidä meihin. Ei siis koskaan. Eivät kysele lapsensa eikä edes lastenlastensa asioista. Kai se täytyy hyväksyä, että joitakin ei vain kiinnosta tarpeeksi.
Kommentit (16)
Huonot kortit suvun osalta. Täällä sama.
On joillekin. Olin tähän varautunut ajatuksen tasolla (veljen lapset), mutta on silti ollut pettymys. Ei kiinnosta ja en voi tälle asialle mitään.
Itselläni oli todella läheinen suhde isovanhempiin ja suren lapsen puolesta, että ei tällaista suhdetta saa. Ihan mielenkiinnolla odottelen, että mitä on luvassa kun ikää tulee lisää ja kunto huonontuu?
Ei ole normaalia mutta jotkut ovat tuollaisia. Toisaalta siinä ei sitten koe syyllisyyttä jos ei isovanhempien vanhoilla päivillä myöskään jälkikasvua kiinnosta. Osa niistä ns. yksinäisistä vanhuksista on kohdellut omia lapsiaan/lapsenlapsiaan hybin ikävästi.
Ja eikös se metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Turha varmaan sitten sairasvuoteella odotella sukulaisia paikalle.
Olisi kiva tietää, millainen on normaali isovanhemmuus, jos nyt "normaali"termiä saa käyttää?
Itse ajattelen, että soittavat / viestittävät kerran viikkoon, tietty myös meidän aloitteesta ja joskus heidän. Kysyisivät lomasuunnitelmista, tulisivat käymään, kysyisivät koska me tulemme, ollaanko oltu terveinä, ylipäänsä edes jotain. - ap
Eihän se normaalia ole, mutta täälläkin sama. Olen lakannut pitämästä yhteyttä isovanhempiin huomattuani, ettei kiinnostusta löydy. Nyt kun alkavat olemaan tosi vanhoja ja avuntarvetta olisi, ei heille tunnu löytyvän mistään päin sukua apua. Takaisinmaksun aika on karua
Eivätpähän ole haittana, vaihtele verhoja, kanna roinaa. Häiritse soitoillaan ja marise käymään. Teillä on hyvin.
Vierailija kirjoitti:

Kuka isovanhempi vaihtaa verhoja lastenlasten kotona? Hmm..
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva tietää, millainen on normaali isovanhemmuus, jos nyt "normaali"termiä saa käyttää?
Itse ajattelen, että soittavat / viestittävät kerran viikkoon, tietty myös meidän aloitteesta ja joskus heidän. Kysyisivät lomasuunnitelmista, tulisivat käymään, kysyisivät koska me tulemme, ollaanko oltu terveinä, ylipäänsä edes jotain. - ap
Meillä normaali on se, että vähintään viikottain ollaan yhteydessä, lapsenlapset ovat meillä yökylässä viikonloppuna keskimäärin kerran kuukaudessa. Miniä lähettelee videoita ja kuvia usein lapsista. Juhlitaan kaikki syntymäpäivät yhdessä, vietetään joulu ja pääsiäinen yhdessä, matkustetaan yhdessä jne. Me isovanhempina tarjotaan myös vanhemmille deitti-iltoja, jolloin hoidetaan lapset.
Lapsenlapset ovat suuri rikkaus!
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva tietää, millainen on normaali isovanhemmuus, jos nyt "normaali"termiä saa käyttää?
Itse ajattelen, että soittavat / viestittävät kerran viikkoon, tietty myös meidän aloitteesta ja joskus heidän. Kysyisivät lomasuunnitelmista, tulisivat käymään, kysyisivät koska me tulemme, ollaanko oltu terveinä, ylipäänsä edes jotain. - ap
Ei läheskään kaikki isovanhemmat kysele ja soittele joka viikko. Meidän lapset ovat nähneet toisia isovanhempiaan kerran-pari kertaa vuodessa. Puheluja tai viestejä lapsillepäin ei ole ollut juurikaan sen useammin. Omaan lapseensa eli puolisooni he ovat vähän useammin yhteydessä.
Kannattaa unohtaa ajatus normaalista isovanhemmuudesta, ei sellaista olekaan. Jokainen isovanhempi on erilainen ja tapoja on monia.

Tossa vastaustasi ylempänä oli varsin kiva isovanhempi. Siellä kyllä ollaan todella aktiivisia, vaikken tätä edes vaadi. Mutta tiedän jonkin verran näitä isovanhempia, jotka ottavat lapsen yökylään ja juhlitaan lähes kaikki juhlapyhät yhdessä. :)
Eikä nyt pakko ole olla joka viikkokaan soittelemassa, mutta outoa ettei mitään kysellä omaehtoisesti.
Anna ahneen sukupolven olla rauhassa.