Lue keskustelun säännöt.
Liikuntaan voi tosiaankin tulla himo
06.06.2026 |
Aloitin liikunnan yli nelikymppisenä kolme vuotta sitten. Ensimmäiset kuukaudet aloitin kävelemällä rauhallisesti 3 x viikossa puoli tuntia kerrallaan, ja sitten parin kuukauden jälkeen lisäsin kerta viikkoon salikäynnin.
Muistan, kuinka rapakuntoinen aloittaessani olin, jalkoja särki noilla ekoilla kävelylenkeillä, homma ei tosiaankaan ollut nautinnollista. Myös salilla olin aivan puhki, ja lihaskivut kestivät jopa 4-5 päivää.
No, tässä kolmen vuoden aikana olen kuitenkin hiljalleen lisäillyt liikuntaa, eri lajejakin, ja kuntoni on noussut huimasti.
Harrastan nykyään liikuntaa jopa 10-12 h viikossa, salilla käyn 2 x viikossa, 40 min kävelyillä 3-5 x viikossa, lisäksi pyöräilen nyt kesäisin 2-5 tuntia viikossa, talvisin hiihdän. Vaihtelevasti käyn myös uimassa, pelaamassa tennistä, golfia, polkujuoksemassa, ja teen kotona kehonpainotreenejä/liikkuvuusharjoituksia.
Mutta siis tämä suoranainen himo, joka liikuntaan on tullut, on ollut yllättävää. Olen todella innostunut liikunnasta, liikuntakerrat ovat arjessa päivieni kohokohtia, joita odotan innolla ja suunnittelen treenejäni, ja saan hirveästi iloa, virtaa ja onnistumisen kokemuksia jaksaessani (ja vielä toistaiseksi koko ajan enemmän).
On uskomatonta, miten olo paranee liikunnalla, ja miten kehon toimiminen palkitsee ja tuntuu hyvältä. Huonokin päivä ja mieliala paranee, kun menee liikkumaan.
Liikunta on kyllä parasta huum*tta, ei voi muuta sanoa!
Kommentit (32)
Hyvin harvoin tuo liikunta hyvän tunteen vaikka liikun joka päivä. Eikä se ole siitä vuosien myötä muuttunut sen kummemmaksi. Joskus häivähtää hetken hyvän olon tunne mutta se katoaa lähes samoin tein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei varsinaista himoa ole, mutta vieroitusoireet iskee kyllä. Koira oli kaksi viikkoa jalkavaivan takia sairauslomalla, ja minun piti muutaman päivän jälkeen todeta, että pakko mennä sitten yksin lenkille kun pää hajoaa muuten.
Keho adaptoituu ja addiktoituu kirjaimellisesti ihan mihin tahansa. Ketään ei sinänsä kiinnosta liikunta-addiktiosi sen enempää kuin jonkun toisen postimerkkiaddiktio tai vauvakuvat.
Kyse on ihan aivokemiallisesta asiasta.
Liikunta aiheuttaa tiettyjä muutoksia välittäjäaineiden ja hormonien toiminnassa.
Jos se yhtäkkiä loppuu, tulee vieroitusoireet.
Joo, mutta miksi se tunne ei tule kaikille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onnea sinulle. Täällä edelleen monen vuoden liikunnan jälkeen ei kyllä liikunta himota eikä siitä saa mitään hurmiota tai iloa, vaan kello laittaa liikkumaan. Mieluumin jättisi väliin. Ja lajeja on tullut kokeiltua monia.
Sulla on väärä rytmi jos et saa nautintoa. Teet liian kovaa tai liian vähän. Pitää oppia löytämään se sweet spot, kun keho rasittuu, hapettuu ja ylirasittuu, että kivunlievityshormonit alkaavat virtaamaan. Tämä on se mikä sen hurmoksellisen addiktion luo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen liikkunut vuosia, joka askel sattuu, tai kipu vaihtaa paikkaa. Hurmio on kyllä hyvin kaukana. Lähinnä kärsimysten tie.
Vierailija kirjoitti:
Joo, mutta miksi se tunne ei tule kaikille?
Miksi joku nauttii seksistä ja toinen pitää sitä r aiskauksena? Väärä tapa, väärä tunnelma, väärä aika, väärä muna, väärä rytmi, jne. Pitää totuttautua hiljaa ja koko ajan omalla mukavuusalueella. Ei orjallisesti kalenterien ja kellojen mukaan vaan kehoa kuunnellen. Sitten pikkuhiljaa laajentaa sitä ja joskus ylittää omat rajansa. Asettaa tavoitteita ja puskea vähän enemmän kuin mihin normaalisti pystyy, tämä vapauttaa dopamiinia. Mutta se pitää tehdä omilla ehdoilla ja omaa kehoa kuunnellen, ei mitään kalenteria, kelloa tai pt:tä. Tutustu omaan kehoosi siis
Rehellisesti en kyllä suosittele kenellekään kävelylenkkeilyä kummoisempaa liikuntaa nykypäivänä. Ehkä jotain kevyttä lihaskuntoa tai joogaa. Mutta kaikenlainen urheilu ja kehonrakennus on ihan täysin turhanpäiväistä ja antaa ihmisestä ennemminkin debiilin kuin millään tavalla kehittyneen kuvan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen liikkunut vuosia, joka askel sattuu, tai kipu vaihtaa paikkaa. Hurmio on kyllä hyvin kaukana. Lähinnä kärsimysten tie.
Jaa, no kuulostaa aika typerältä touhusi sitten. Mitäpä jos pitäisit muutaman viikon tauon ja aloittaisit uudestaan kevyemmin kehoasi kuunnellen, eikä sitä väkisin rikkinäisenä puskien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onnea sinulle. Täällä edelleen monen vuoden liikunnan jälkeen ei kyllä liikunta himota eikä siitä saa mitään hurmiota tai iloa, vaan kello laittaa liikkumaan. Mieluumin jättisi väliin. Ja lajeja on tullut kokeiltua monia.
Sulla on väärä rytmi jos et saa nautintoa. Teet liian kovaa tai liian vähän. Pitää oppia löytämään se sweet spot, kun keho rasittuu, hapettuu ja ylirasittuu, että kivunlievityshormonit alkaavat virtaamaan. Tämä on se mikä sen hurmoksellisen addiktion luo.
Paskapuhetta. On tutkittu tosiasia, että kaikki eivät saa liikunnasta mitään nautintoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäilen ettei sitä dopamiinia erity kaikille samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onnea sinulle. Täällä edelleen monen vuoden liikunnan jälkeen ei kyllä liikunta himota eikä siitä saa mitään hurmiota tai iloa, vaan kello laittaa liikkumaan. Mieluumin jättisi väliin. Ja lajeja on tullut kokeiltua monia.
Sulla on väärä rytmi jos et saa nautintoa. Teet liian kovaa tai liian vähän. Pitää oppia löytämään se sweet spot, kun keho rasittuu, hapettuu ja ylirasittuu, että kivunlievityshormonit alkaavat virtaamaan. Tämä on se mikä sen hurmoksellisen addiktion luo.
Paskapuhetta. On tutkittu tosiasia, että kaikki eivät saa liikunnasta mitään nautintoa.
Niin ja noseboon voi kuolla. Jos uskottelet itsellesi että et saa niin ihan mahdollista ettet tule koskaan saamaankaan. Kokeile seuraavaksi uskotella, että olet kuolemansairas :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen liikkunut vuosia, joka askel sattuu, tai kipu vaihtaa paikkaa. Hurmio on kyllä hyvin kaukana. Lähinnä kärsimysten tie.
Mulla ihan samoin. Pakko vaan silti yrittää liikkua ja käydä salilla mutta mitään hyvää oloa ei kyllä tule.
Vierailija kirjoitti:
Epäilen ettei sitä dopamiinia erity kaikille samalla tavalla.
Dopamiini on vain yksi liikunnan lukuisista hormoneista ja se liittyy ennemminkin tavoitteiden saavuttamiseen ja itsensä ylittämiseen kuin varsinaisesti liikuntaan ja urheiluun. Se muuten vastaa suunnilleen kokaiinihittiä, eli ei ole mikään ihan pikkunautinto.
Urheiluun liittyy olennaisimmin endorfiini, joka liittyy kehon hapettumiseen. Tämä nautinto on se runners high. Tietysti mitä enemmän on harrastanut, sitä kovempaa suoritusta sen vapautuminen vaatii, mutta silloin toisaalta sinne asti hölköttelykään ei tunnu raskaalta.
Hauska juttu vaan se, että endorfiinin saa vapautumaan ilman sitä typerää jolkottelua tai kehonsa rasittamista esimerkiksi hengitysharjoituksilla, joten siksi tuo urheilu on vähän vähä-älyisten hommaa.
Minua ei himota liikunnassa yhtään mikään muu kuin se että jos saa kaverin lenkille niin tulee kuulumiset vaihdettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen liikkunut vuosia, joka askel sattuu, tai kipu vaihtaa paikkaa. Hurmio on kyllä hyvin kaukana. Lähinnä kärsimysten tie.
Mulla ihan samoin. Pakko vaan silti yrittää liikkua ja käydä salilla mutta mitään hyvää oloa ei kyllä tule.
Asenneongelma ja siitä seuraava väärä toiminta, joka ei tuota mielihyvää, koska se tehdään kehoa vastaan, ei sen ehdoilla.
Kokeile liikkua joskus ihan vaan niin, että etsit tapoja ja toimintoja, mistä kehosi pitää ja mistä tulee hyvä olo. Ihan ilman mitään ohjeita ja lukujärjestyksiä, aikoja tai laskuja. Kuuntelet vaan ja kokeilet, kuuntelet lisää, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onnea sinulle. Täällä edelleen monen vuoden liikunnan jälkeen ei kyllä liikunta himota eikä siitä saa mitään hurmiota tai iloa, vaan kello laittaa liikkumaan. Mieluumin jättisi väliin. Ja lajeja on tullut kokeiltua monia.
Sulla on väärä rytmi jos et saa nautintoa. Teet liian kovaa tai liian vähän. Pitää oppia löytämään se sweet spot, kun keho rasittuu, hapettuu ja ylirasittuu, että kivunlievityshormonit alkaavat virtaamaan. Tämä on se mikä sen hurmoksellisen addiktion luo.
Kokeiltu on eri metodeja ja lajeja juurikin tuon takia. Kaikki ihmiset eivät vaan saa moista tunnetta liikunnasta.
Jotkut adaptoituvat uuteen ja jotkut eivät. Toiset addiktoituvat ja toiset eivät. Välittäjäaineet ja hormonit ynnä muut toimivat yksilöllisesti.
No onnea sinulle. Täällä edelleen monen vuoden liikunnan jälkeen ei kyllä liikunta himota eikä siitä saa mitään hurmiota tai iloa, vaan kello laittaa liikkumaan. Mieluumin jättisi väliin. Ja lajeja on tullut kokeiltua monia.