Lue keskustelun säännöt.
Liikuntaan voi tosiaankin tulla himo
06.06.2026 |
Aloitin liikunnan yli nelikymppisenä kolme vuotta sitten. Ensimmäiset kuukaudet aloitin kävelemällä rauhallisesti 3 x viikossa puoli tuntia kerrallaan, ja sitten parin kuukauden jälkeen lisäsin kerta viikkoon salikäynnin.
Muistan, kuinka rapakuntoinen aloittaessani olin, jalkoja särki noilla ekoilla kävelylenkeillä, homma ei tosiaankaan ollut nautinnollista. Myös salilla olin aivan puhki, ja lihaskivut kestivät jopa 4-5 päivää.
No, tässä kolmen vuoden aikana olen kuitenkin hiljalleen lisäillyt liikuntaa, eri lajejakin, ja kuntoni on noussut huimasti.
Harrastan nykyään liikuntaa jopa 10-12 h viikossa, salilla käyn 2 x viikossa, 40 min kävelyillä 3-5 x viikossa, lisäksi pyöräilen nyt kesäisin 2-5 tuntia viikossa, talvisin hiihdän. Vaihtelevasti käyn myös uimassa, pelaamassa tennistä, golfia, polkujuoksemassa, ja teen kotona kehonpainotreenejä/liikkuvuusharjoituksia.
Mutta siis tämä suoranainen himo, joka liikuntaan on tullut, on ollut yllättävää. Olen todella innostunut liikunnasta, liikuntakerrat ovat arjessa päivieni kohokohtia, joita odotan innolla ja suunnittelen treenejäni, ja saan hirveästi iloa, virtaa ja onnistumisen kokemuksia jaksaessani (ja vielä toistaiseksi koko ajan enemmän).
On uskomatonta, miten olo paranee liikunnalla, ja miten kehon toimiminen palkitsee ja tuntuu hyvältä. Huonokin päivä ja mieliala paranee, kun menee liikkumaan.
Liikunta on kyllä parasta huum*tta, ei voi muuta sanoa!
Kommentit (32)
Ja onhan siinä sekin, että joillekin kasvaa helpommin voimaa ja lihaksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja onhan siinä sekin, että joillekin kasvaa helpommin voimaa ja lihaksia.
PCOS-naisena lihakset kasvaa suht nopeaan. Ainut hyvä puoli tässä.
Vierailija kirjoitti:
Adhd tyypit addiktoituu.
Ja menee ylikuntoon.
Sama juttu kun aloin pyöräillä säännöllisesti. Aloitin muutaman kilometrin lenkeillä lähellä kotia jonka päätteeksi olin aina täysin loppu, hengästynyt ja keuhkoihin melkein sattui. Lenkillä on pieni jyrkkä mäki jota hädin tuskin pääsin ylös, ja olo tuntui todella heikolta ja inhottavalta siinä kohtaa. Kuukausia/vuosia myöhemmin, ja se sama mäki ei enää tunnu missään ja on todella nopea päästä ylös. Semmoiset voittajafiilikset on kivoja, kun vanhat vaikeat kohdat muuttuvat mitättömän helpoiksi, sekä jaksaa pyöräillä tunteja yhteen menoon ilman että kunto loppuu kesken. Pääsee myös näkemään kivoja maisemia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, mutta miksi se tunne ei tule kaikille?
Mietin samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäilen ettei sitä dopamiinia erity kaikille samalla tavalla.
Kyllä.
Itse en oikein saa mistään mielihyvää. Liikuntaa pitäisi lisätä ja niin aion tehdä, mutta muuten minulla on terveelliset tavat. Syön terveellisesti, en käytä päihteitä. En siis yritä epäterveellisistä tavoista löytää mielihyvää. Ennen ehkä yritin ruuan kautta. Nykyään sitä kuitenkin on hyväksynyt, että voi olla sellaisia päiviä, jolloin mitään järkevää ei saa aikaan.
Monet varmaan ajattelisivat, että psykologille, terapiaan. Mutta kyllä tämäkin elämää on. On hiljaisemmassakin tahdissa jotain kaunista.
Teen kyllä asioita. Minulle enemmän mielihyvää tuottaa usein kuitenkin ajatella, kuinka cooli olisin, jos osaisin jonkun asian hyvin. Mielikuvat tuovat nautintoa, ja välillä mitään ei saakaan aikaiseksi, ku ajattelen ennemmin kuin teen :D
Ei ole mitään himoa tai paloa tehdä jotain tiettyä asiaa. Joskus toki tulee idea, että haluanpa tehdä tätä. Ja no, on minulla yksi pidempiaikaisempi tavoite, opiskella kieli. Tyhjää se usein kuitenkin voi olla, mutta sitten kun näkee osaavansa, tuleepa kiva olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen ettei sitä dopamiinia erity kaikille samalla tavalla.
Kyllä.
Itse en oikein saa mistään mielihyvää. Liikuntaa pitäisi lisätä ja niin aion tehdä, mutta muuten minulla on terveelliset tavat. Syön terveellisesti, en käytä päihteitä. En siis yritä epäterveellisistä tavoista löytää mielihyvää. Ennen ehkä yritin ruuan kautta. Nykyään sitä kuitenkin on hyväksynyt, että voi olla sellaisia päiviä, jolloin mitään järkevää ei saa aikaan.
Monet varmaan ajattelisivat, että psykologille, terapiaan. Mutta kyllä tämäkin elämää on. On hiljaisemmassakin tahdissa jotain kaunista.
Teen kyllä asioita. Minulle enemmän mielihyvää tuottaa usein kuitenkin ajatella, kuinka cooli olisin, jos osaisin jonkun asian hyvin. Mielikuvat tuovat nautintoa, ja välillä mitään ei saakaan aikaiseksi, ku ajattelen ennemmin kuin teen :D
Ei ole mitään himoa tai paloa tehdä jotain tiettyä asiaa. Joskus toki tulee idea, että haluanpa tehdä tätä. Ja no, on minulla yksi pidempiaikaisempi tavoite, opiskella kieli. Tyhjää se usein kuitenkin voi olla, mutta sitten kun näkee osaavansa, tuleepa kiva olo.
Sivusta kommentoin. Minä elän joskus päänsisäisessä hurmoksessa ja unelmissa. Teot jäävät vähemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
""Liikunta on kyllä parasta huum*tta, ei voi muuta sanoa!""
Addiktiosta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, mutta miksi se tunne ei tule kaikille?
Miksi joku nauttii seksistä ja toinen pitää sitä r aiskauksena? Väärä tapa, väärä tunnelma, väärä aika, väärä muna, väärä rytmi, jne. Pitää totuttautua hiljaa ja koko ajan omalla mukavuusalueella. Ei orjallisesti kalenterien ja kellojen mukaan vaan kehoa kuunnellen. Sitten pikkuhiljaa laajentaa sitä ja joskus ylittää omat rajansa. Asettaa tavoitteita ja puskea vähän enemmän kuin mihin normaalisti pystyy, tämä vapauttaa dopamiinia. Mutta se pitää tehdä omilla ehdoilla ja omaa kehoa kuunnellen, ei mitään kalenteria, kelloa tai pt:tä. Tutustu omaan kehoosi siis
Rehellisesti en kyllä suosittele kenellekään kävelylenkkeilyä kummoisempaa liikuntaa nykypäivänä. Ehkä jotain kevyttä lihaskuntoa tai joogaa. Mutta kaikenlainen urheilu ja kehonrakennus on ihan täysin turhanpäiväistä ja antaa ihmisestä ennemminkin debiilin kuin millään tavalla kehittyneen kuvan
En sanoisi, että turhanpäiväistä.
Sillä voi saada jopa 30 vuotta lisää toimintakykyä.
Adhd tyypit addiktoituu.