Mitä enemmän kuuntelen Nightwishin Imaginaerumia, sitä
varmempi olen siitä, että Anette Olzon on nykyiseen Nightwishiin parempi laulaja kuin Tarja Turunen. Anetten laulu on kehittynyt hirveästi!
Mahtaakohan noista Tarja Turusen joululevyistä herua yhtä paljon sille rahaa kuin olisi tullut Nightwishistä jos olisi mukana siinä vielä. No, alko vaan mietityttään. Jatkan kuuntelemista. Klo 16 asti on rauha ja saa luukuttaa täysillä, sen jälkeen tulee rapista innostuneet lapset ja topisorsakoski-tyyppistä musiikkia fanittava ukko eikä täällä enää voi kuunnella mitään kunnon musaa.
Kommentit (3)
enkä oikeastaan Imaginaerumissakaan kuin muutamasta kappaleesta. Siitä Taikatalvesta, Arabesquesta ja viimeisestä The Song of Myself:istä. Storytime-biisistä tykkäisin varmaan jos siinä olisi laulajana Tarja mutta en Aneten laulamana. Edellisestä levystä tykkäsin paljon enemmän.
Joihinkin biiseihin toki Aneten äänikin sopii aivan mainiosti, esim. DPP:n The Islanderiin tai Meadows of Heaveniin ja olisi kamalaa ajatellakin Tarja Turusta laulamassa noita biisejä.
ainakin ääntää englannin paljon Tarjaa paremmin:)
Sitä ei voi keskittyä kuuntelemaan kun lapset hulisevat tai autossakaan oikein, kun on huono äänentoisto ja nastarenkaat mölyävät.
En ole oikein koskaan tykännyt Anettesta, mutta vielä vastenmielisempi hahmo on Tarja. Olisin tykännyt, jos tilalle olisi otettu toinen klassinen laulaja.