Kuinka pitkän masennuskauden jälkeen vielä on toivoa toipumisesta?
Onko teillä omakohtaisia kokemuksia? Itsellä ollut nyt todella vaikeaa kolmen vuoden ajan ja huomaan menettäneeni toivoni. En enää jaksa uskoa, että elämäni tästä enää paranisi ja voisin olla tyytyväinen elämääni ja onnellinen. Oma masennukseni johtuu jatkuvista vastoinkäymisistä ja menetyksistä jne. Minulle ei ole tapahtunut mitään hyvää tai kivaa moneen vuoteen, jatkuvasti vaan tulee pa...aa niskaan. Kuulisin mielelläni esimerkkejä, jos olet vielä noussut jaloillesi pitkän ja vaikean elämänvaiheen jälkeen.
Kommentit (9)
Ystäväni oli 7-8 vuotta hyvin masentunut, jossain vaiheessa niin pahasti, ettei pariin vuoteen edes pystynyt poistumaan kotoaan. Hän kokeili kaikki mahdolliset lääkkeet ja hoidot. Lopulta elämä alkoi pikkuhiljaa voittaa ja nykyään hänellä on perhe ja työpaikka. Ihmeitä voi tapahtua, älä vielä heitä kirvestä kaivoon.
Kiitos ihanasta ja toivoa antavasta vastauksesta yllä.
Minulla oli teininä ailahtelevia masennusjaksoja ja 18-22v olin käytännössä kotona tekemättä juuri mitään. Ei nytkään aina helppoa ole mutta olen onnellisessa suhteessa, opiskelen ja nautin elämästä.
-N26
AINA on toivoa. Tee itse hyviä asioita, älä odota, että niitä vain tapahtuu.
Kyllä yritänkin viimeisillä voimilla pysyä elämän syrjässä kiinni, en vaan odota passiivisena. Harrastan esim. liikuntaa säännöllisesti, olen kokoaikaisessa työssä, pieni lomareissu tiedossa kohta yms. mutta mikään ei poista sitä tunnetta sisälläni, että haluaisin vain kadota täältä maan päältä, minulla ei ole mitään elämänhalua. En saa iloa mistään enkä odota mitään kivojakaan juttuja. Välttelen nykyään aika paljon kaikkia sosiaalisia tilanteita, koska en jaksa enää yhtään esittää iloista tai normaalia.
Ap, onko sinulla lääkitys ? Onko avohoitosuhde psykiatrian pkl:lle? Ect-hoito on mahdollisuus, onko annettu, sitä voi saada myös ylläpitohoitona?
Onko kilpirauhasarvot otettu ? Normaalit?
Kyllä mun masennus johtuu ihan elämäntilanteesta ja kuten kerroin menetyksistä ja kaikesta paskasta, jota niskaan on satanut viime vuosina. On vaan voimat totaalisen loppu enkä jaksa uskoa, että elämällä olisi enää mitään hyvää minun varalle. Ei tässä tilanteessa mitkään pillerit tai terapiat tms. auta. Havahduin juuri siihen että en muista enää edes millainen olen luonteeltani.
Mulla ei ole diagnosoitu masennusta, mutta varmasti olisi, jos olisin mennyt lääkäriin. Kymmenen vuoden aikana käynyt läpi kaksi jaksoa, joista en oikein tiedä, miten selviydyin, mutta tässä sitä taas ollaan pyristelemässä edes johonkin siedettävään jos ei parempaan. Toki peruuttamatontakin tuhoa on. Pelkään, että työelämään ei huolita enää koskaan takaisin. Kumppaniakaan tuskin löydän. Mutta kai sitä jotain voi vielä elämässä olla. Muutakin kuin sitä, että haluan kuolla.