Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Äitini tapa ikäänkuin ignorata minut - näkökulmia, pliis!
11.05.2026 |
Tiedän, että aiheesta on jo joitakin pitkiäkin keskusteluketjuja, mm. se 70-luvun... jne, ja joitain olen lukenutkin. Toki noihin pitkiin ketjuihin myös tavallaan hukkuu viestejä, siksi tein nyt vielä omankin ketjun.
Tilanne ei ole kohdallani uusi, mutta prosessoinnin alla. Kaipaisin näkökulmia ja ehkä kirjavinkkejäkin. Terapiassa olen parhaillaan (muutenkin), ja sielläkin tämäkin kyllä on puheissa. Silti kaipaan teiltä vielä kommentteja, arvon AV:laiset <3
Lyhyesti tilanne tällä hetkellä: Olen reilu nelikymppinen. Itsellä ei ole lapsia, tämä on oma valintani. Tähän äitini jo aiemmin marttyroi "Voi, voi... Eikö minusta nyt tule mummoa...". No, minulla on kuitenkin yksi sisko (jäljempänä: Sisko), jolla nyttemmin sitten on lapsi, eli äidistä ON tullut mummo. Tätä lapsenlastaan äitimme höösää täysillä ja lepertelee tavalla jota en tiennyt hänen edes osaavan. Meidät omat lapsensa kasvatti kylmäkiskoiseen tyyliin, minä en rakkautta, lämpöä tai tukea saanut, Sisko nuorempana ehkä vähän enemmän.
Eilen olin äitienpäivän vietossa hieman edellämainittua isommalla porukalla, ja oli aluksi ihan mukavaa. Siinä räpsittiin joitain kuvia ohimennen, ja äitini sanoi, että jossain vaiheessa pitää vielä ottaa kunnon valokuvat. No, kahvittelun yms jälkeen hän sitten onkin: "No niin, otetaas nyt kuvat! Minä, Sisko ja Tyttärentytär!" No siinä otettiin kuvia, minäkin otin. Jotenkin kai odotin, että seuraavaksi sitten lisää kuvia muilla kokoonpanoilla, esim. hän ja hänen molemmat tyttärensä, äitienpäivä kun on, ja hänhän on äiti meille kahdelle. Vaan ei. Kuvat purkkiin ja se siitä! Eli hän tavallaan ignorasi minut, vaikka seisoin nenänsä edessä.
En nyt tiedä, kumpi on karumpi ajatus: Se, että hän ei jotenkin edes tajunnut tuota (eli tavallaan olen hänen mielestään jo kuin pois pyyhkiytynyt vähenpiarvoisena tyttärenä, joka ei hänelle lapsenlapsia suonut) vai että teki tuon jotenkin tahallaan (ja ilmeisesti sitten jotenkin nauttii siitä). Ajatuksia, vinkkejä?
En osannut tuossa nyt sitten mitään sanoa. Eli tyhjäksi jäi tilanne. Loppuilta kyllä meni epämääräisen huonon olon kourissa. Parille läheiselle olen tästä jo puhunut, terkkuja jos tunnistatte...
Kommentit (36)
Oletko yhtään irtautunut lapsuuden kodista? Miksi odotat ilkiöltä edelleen huomiota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on outoa, että nelikymppisenä olet noin kiinni äidissä ja hänen käyttäytymisessään. Itse hain tuollaista huomiota ja hyväksyntää lapsena, mutta nyt aikuisena en koe sellaiselle mitään tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Oletko yhtään irtautunut lapsuuden kodista? Miksi odotat ilkiöltä edelleen huomiota?
Kitiboomeri kiilasi ketjuun vastauksella numero 2. 😃
No ei aikuinen saa sanottua että ottakaas minusta ja äidistä kuva kans ja ehdotella haluaamiaan kokoonpanoja.
Mutta kun äiti on äiti vaikka vanha ja äidinnpitää huomioida pikkune n
Vierailija kirjoitti:
Kissa pöydälle. Sanot äidillesi, kuinka pahalta se tuntui. Ilmeisesti teillä ei puhuta. Olen työstänyt omaa perhettäni vähän samalla tavalla. Ovat oppineet, varsinkin äiti. Eihän se kivaa ollut, kun kotona on tuollainen kulttuuri. Pystyin siihen ehkä siksi, että asuin kaukana, emme tavanneet usein.
Kiitos kommentistasi <3 Oikein arvasit, meillä ei puhuta. Jotenkin jos olen joskus jonkun minimaalisenkin asian ottanut puheeksi, hirveät puolustelut ja marttyroinnit siitä vain on seuranneet, ei oikein mitään muuta. Siksi kai arastelen. Vaikka niin kai se vaan pitäisi. Kai sitten pelkään, että minua vaan pidettäisiin hankalana. Itsereflektiokykyä en ole äidilläni havainnut.
Onneksi olkoon sinulle, kun sait toimimaan. Me asumme joo samassa kaupungissa. Saanko kysyä, millä tavalla otit puheeksi? "Varoittelitko" jotenkin etukäteen, että haluaisin keskustella, tms.? Vai kävitkö suoraan asiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko yhtään irtautunut lapsuuden kodista? Miksi odotat ilkiöltä edelleen huomiota?
Kuulostaa siltä, että kitiboomerin lapset ovat irtautuneet lapsuudenkodista eikä yksikään tullut tänäkään vuonna käymään edes äitienpäivänä. Eikä tainnut Interflora ruusujakaan toimittaa tänäkään vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Oletko yhtään irtautunut lapsuuden kodista? Miksi odotat ilkiöltä edelleen huomiota?
Hyvä kysymys. Kai jotenkin myöhäisherännäisenä yritän työstää asiaa nyt.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on outoa, että nelikymppisenä olet noin kiinni äidissä ja hänen käyttäytymisessään. Itse hain tuollaista huomiota ja hyväksyntää lapsena, mutta nyt aikuisena en koe sellaiselle mitään tarvetta.
Tosiaan en oikein kunnolla havahtunut asiaan aiemmin, ikävä kyllä. Nyt erinäisten tapahtumaketjujen myötä näen tilanteet selkeämmin.
Toivoisin näkemyksiä nyt mieluummin tähän hetkeen / tästä eteenpäin, en mitä minun olisi kannattanut jo aiemmin tehdä tai olla tekemättä, koska sitä en enää voi muuttaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta on outoa, että nelikymppisenä olet noin kiinni äidissä ja hänen käyttäytymisessään. Itse hain tuollaista huomiota ja hyväksyntää lapsena, mutta nyt aikuisena en koe sellaiselle mitään tarvetta.
Ihmiset ovat erilaisia. Samassa perheessä voivat lapset kokea asiat eri tavoin. Mielestäni ap:n pitäisi puhua äitinsä kanssa tästä. Mikäli äiti ei anna vastakaikua, niin sitten asian käsittely jää vain ap:n yksin hoidettavaksi. Mutta kenenkään kokemusta ei pidä vähätellä, kaikkein vähiten sen kokijan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei aikuinen saa sanottua että ottakaas minusta ja äidistä kuva kans ja ehdotella haluaamiaan kokoonpanoja.
Mutta kun äiti on äiti vaikka vanha ja äidinnpitää huomioida pikkune n
Kai häkellyin jotenkin siitä, kun nimenomaan äitienpäivän kuvia äitini pyysi siskoni kanssa mutta minun kanssani ei.
Muissa tilanteissa varmasti olisinkin osannut paremmin myös itse olla aloitteellinen.
Ei tässä niinkään niistä kuvista itsessään ole kyse, vaan tuosta asetelmasta ylipäätään.
Ap
Äidit ovat vain ihmisiä, joilla on omat vikansa ja erikoiset käyttäytymismallinsa. Kun äitiin suhtautuu ihmisenä eikä jonain äitiyspyhimyksenä, niin pääsee paljon vähemmällä. Kaikelle käytökselle ei tarvitse löytää syytä tai selitystä, ihmiset ovat epäloogisia ja oman historiansa muovaamia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko yhtään irtautunut lapsuuden kodista? Miksi odotat ilkiöltä edelleen huomiota?
Kuulostaa siltä, että kitiboomerin lapset ovat irtautuneet lapsuudenkodista eikä yksikään tullut tänäkään vuonna käymään edes äitienpäivänä. Eikä tainnut Interflora ruusujakaan toimittaa tänäkään vuonna.
Kerro toki kokemusasiantuntijana miten 40 v. kaipaa edelleen narsistiselta äidiltään huomiota ja samalla kadehtii 4 v. joka jostain syystä sitä huomiota saa. Jonkinlainen non stop linko lapsuuden pettymyksiä yhä uudelleen ja uudelleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissa pöydälle. Sanot äidillesi, kuinka pahalta se tuntui. Ilmeisesti teillä ei puhuta. Olen työstänyt omaa perhettäni vähän samalla tavalla. Ovat oppineet, varsinkin äiti. Eihän se kivaa ollut, kun kotona on tuollainen kulttuuri. Pystyin siihen ehkä siksi, että asuin kaukana, emme tavanneet usein.
Kiitos kommentistasi <3 Oikein arvasit, meillä ei puhuta. Jotenkin jos olen joskus jonkun minimaalisenkin asian ottanut puheeksi, hirveät puolustelut ja marttyroinnit siitä vain on seuranneet, ei oikein mitään muuta. Siksi kai arastelen. Vaikka niin kai se vaan pitäisi. Kai sitten pelkään, että minua vaan pidettäisiin hankalana. Itsereflektiokykyä en ole äidilläni havainnut.
Onneksi olkoon sinulle, kun sait toimimaan. Me asumme joo samassa kaupungissa. Saanko kysyä, millä tavalla otit puheeksi? "Varoittelitko" jotenkin etukäteen, että haluaisin keskustella, tms.? Vai kävitkö suoraan asiaan?
Sanoisin äitini tuntien tilanteessa, että minäkin haluan kuvaan oman äitini kanssa. Noin siihen pääsisi huumorilla kiilaamaan mukaan. Samalla on sanottu selvästi ja suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko yhtään irtautunut lapsuuden kodista? Miksi odotat ilkiöltä edelleen huomiota?
Kuulostaa siltä, että kitiboomerin lapset ovat irtautuneet lapsuudenkodista eikä yksikään tullut tänäkään vuonna käymään edes äitienpäivänä. Eikä tainnut Interflora ruusujakaan toimittaa tänäkään vuonna.
Kerro toki kokemusasiantuntijana miten 40 v. kaipaa edelleen narsistiselta äidiltään huomiota ja samalla kadehtii 4 v. joka jostain syystä sitä huomiota saa. Jonkinlainen non stop linko lapsuuden pettymyksiä yhä uudelleen ja uudelleen?
No kun nykyään pitää kaikesta tehdä trauma ja sitä sitten mennään selvittelemään terapiaan. Mistään ei voi vain "päästä yli" vaan kaikkea pitää vatvoa loputtomiin... "olen traumatisoitunut, koska äitini ei ole täydellinen, tarvitsen terapiaa". Ihmisillä tosiaan ei ole oikeita ongelmia nykyään.
Siis olet tehnyt äidille selväksi, että et halua lapsia? Ja nyt loukkaannut, kun äiti haluaa kuvan jatkumosta isoäiti-tytär-lapsenlapsi?
Katsos, sinä et ole pala mitään ketjua, sinä olet loppu, joka ei ymmärrä, että ei ole äitienpäivänä pääosassa. Se on äitien juhla! Ei sinua ignoorattu, sinä vain et ollut päivänsankari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko yhtään irtautunut lapsuuden kodista? Miksi odotat ilkiöltä edelleen huomiota?
Hyvä kysymys. Kai jotenkin myöhäisherännäisenä yritän työstää asiaa nyt.
Ap
Itse totesin aikuistuttuani, että hänen kanssaan on ihan turha työstää yhtään mitään, koska hän syytti omasta käytöksestään aina muita. Ne keskustelut olivat lähinnä henkistä pahoinpitelyä.
Äidillä oli joku vinksahtanut omassa lapsuudessa pahasti sekaisin, en vain koskaan saanut tietää mikä. Ehkä huomiotta jääneet lapset eivät osaa antaa huomiota omillekaan lapsilleen. Isäni oli onneksi toisenlainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei aikuinen saa sanottua että ottakaas minusta ja äidistä kuva kans ja ehdotella haluaamiaan kokoonpanoja.
Mutta kun äiti on äiti vaikka vanha ja äidinnpitää huomioida pikkune n
Kai häkellyin jotenkin siitä, kun nimenomaan äitienpäivän kuvia äitini pyysi siskoni kanssa mutta minun kanssani ei.
Muissa tilanteissa varmasti olisinkin osannut paremmin myös itse olla aloitteellinen.
Ei tässä niinkään niistä kuvista itsessään ole kyse, vaan tuosta asetelmasta ylipäätään.
Ap
MInä taas häkellyn siitä, että tahallisesti lapseton haluaa äitienpäivänä olla äiti ja päästä äitikuvaan.
Minäkin yritin yllättävän pitkään saada äidiltäni hyväksyntää ja huomiota, mitä en edes lapsena saanut.
Sitten eräänä päivänä yksinkertaisesti totesin itselleni, että minulla nyt vaan sattuu olemaan äiti, jolta tuollaista en saa.
Tuon tajuttuani on elämä ollut kevyempää. Minulla ei ole mitään syytä yrittää miellyttää äitiäni tai yrittää päästä hänen suosioonsa.
Mitä siis kaipaat äitiltäsi, oletko valmis kuulemaan totuuden vaikka se ei miellyttäisikään sinua? Jos äitisi sanoisi vaikkapa, että on pettynyt koska et hanki lapsia ja pitää enemmän siskostasi, koska hänestä tuli mummo siskon lapsen myötä, niin parantaisiko se oloasi? On aika tyypillistä, että mummon paapovat lapsenlapsiaan tavoilla, joita lapset eivät itse kokeneet, joten ihan turhaan koet kateutta siskon lasta kohtaan.
Alue: Aihe vapaa
Kissa pöydälle. Sanot äidillesi, kuinka pahalta se tuntui. Ilmeisesti teillä ei puhuta. Olen työstänyt omaa perhettäni vähän samalla tavalla. Ovat oppineet, varsinkin äiti. Eihän se kivaa ollut, kun kotona on tuollainen kulttuuri. Pystyin siihen ehkä siksi, että asuin kaukana, emme tavanneet usein.