pelkään että lapsen vauvana huudattaminen vahingoitti lasta :(

jos on ollut isänsä sylissä tai kainalossa. huudattaminen on sitä, että jätetään yksin omaan sänkyyn huutamaan. siinäkin kyllä on minuuttiraja, jonka jälkeen mennään lohduttamaan.



tissiä ei ole pakko antaa, jos voi olla varma, ettei lapsella ole nälkä. en usko, että lapsesi ongelmat johtuvat vauva-ajan toiminnasta. Monet mielenterveysongelmat ovat geneettisiä ja /tai päihteiden avulla synnytettyjä.

nukkumaan laittaessa ja sen herätessä, ihan kuin kukaan ei osaisi kasvattaa tervettä lasta ilman että pitää silmä pitkällä lukea jotain lapsettomien bi-henkisten arkielämästä karanneita lausahduksia.

ympäristötekijöiden johdosta geenit voivat aktivoitua.

apkin voisi tarvita terapiaa sen verran tunnekylmä

Psykologit taas esittäisivät varoituksen sanan yksin nukuttamista ja unikouluja vastaan siksi, ettei vauvan ajatella vielä ymmärtävän olevansa erillinen ihminen ja siksi hän kokee suurta kauhua aina yksin jäädessään.



Pahimmillaan itku-unikoulun ajatellaan tuottavan jopa minän hajoamiskokemuksen sekä totaalisen hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunteen.



Riippuu psykologista, kuinka pitkällisiä vaikutuksia ihmisen elämään näillä vauvaiän kokemuksilla ajatellaan olevan.



Joka tapauksessa kiintymyssuhdeteorian valossa kiistetään yksin nukuttamisen vaikutus lapsuudessa: yksin nukkuneiden vauvojen ei uskota kasvavan reippaasti itse nukkumaan meneviksi taaperoiksi ja leikki-ikäisiksi. Sen sijaan painajaisia ja mörköjä näkevien, pimeää pelkäävien ja nukkumaanmenoa kaikin keinoin lykkäävien leikki-ikäisten ajatellaan saaneen pelkonsa nukahtamista ja nukkumista kohtaan nimenomaan vauvaiän kokemuksista.



Searsit perustelevatkin perhepetiä ja hyvin hidasta, lapsentahtista omaan sänkyyn opettelua turvallisen ja positiivisen asenteen luomisella nukkumista kohtaan.



Heillä on asiasta vertailevaa kokemusta: kolme ensimmäistä lastaan he nukuttivat tavanomaisesti yksin ja viisi viimeistä perhepedissä - heidän perhepetivauvansa olivat rohkeammin yksin nukkuvia leikki-ikäisiä.



http://kiintymysvanhemmuus.fi/pohdintoja/lapsenhoito/uni/yksin-nukuttam…

Se, että lapsi on ollut isänsä sylissä ihan turvassa, ei tosiaankaan ole mitään yksin pimeässä, pissalammikossa maaten itkemistä. Ihmismieli on siitä jännä, että isojakin vaurioita voi korjata myöhemmin elämässä. Jos vauvaanne on muuten hoidettu aivan hyvin, tarpeisiin on vastattu ja ruoka, hygienia, leikittäminen ja rakastaminen ovat olleet päivittäin hanskassa, niin parin kuukauden tissistävieroittamishuudot eivät lasta ole rikkoneet.



Luultavasti ko. lapsi on vain mieleltään taipuvaisempi alakuloisuuteen. Keskittykää nykyhetkeen ja katse kohti tulevaisuutta, siitä on eniten apua lapsellenne.

Tässä olisi jo paljon aineksia pitkiin keskuteluihin. Lapsen pitää saada näyttää kaikki tunteet ja tietää, että ne ovat hyväksyttyjä tunteita ja että lasta rakastetaan kaikesta huolimatta. Jos kiukuttaa, saa olla kiukkuinen, kunhan ei vahingoita ketää, jos itkettää, saa itkeä jne. Ei tarvite olla reipas. Miten vihankaan sanoja reipas ja kiltti. Niillä on pilattu monta sukupolvea.

Ja voisihan se mies käydä pari kertaa ihan yksinään omassa terapiassa. Oppisi hyväksymään tunteita. Omiaan ja toisten.

tuosta kaikenlaisten tunteiden hyväksymisestä: onko voinut käydä niin, että lapsi on kokenut, ettei häntä ymmärretä, kun miehellänii on ollu tapana "vaihtaa puheenaihetta", eli siis jos esim lasta on kiukuttanut tai surettanut, isä on koittanut hauskuuttaa, kertoa vitsiä, kutitella tms. eli jos lapsi itkee kun joku kiukuttaa ja isä onkin vastannut kutittelemlla ja hauskuuttamalla?

ap

Sitten tuosta että ennenvanhaan ei ehditty hyssytellä ja täysipäisiä tuli. Niin tuliko? Eikö me täällä suomessa johdeta kaikkia itsemurha, alkoholismi yms. tilastoja?

Jotenkin ihmetyttää aina nämä "niin minullekin tehtiin ja ihan normaali minusta tuli" -kommentit. Moni perustelee esim. lapsen varhaista hoitoonlaittoa sillä, että itsekin joutui, ja "tuli normaaliksi". Niin "normaaliksi", ettei tajua, että varhainen raastaminen irti äidistä on lapselle traumaattista.

Ap:lle sanoisin, että tuolla voi hyvinkin olla osuutta tilanteeseen, joten siitä kannattaa puhua terapeutin kanssa. Pelkästään siksi, että ehkä sen avulla hän saa vihjeitä siitä miten näitä ongelmia kannattaisi selvittää. Ihmiset saavat pahoihinkin onglmiin apua erilaisista terapioista.

Pidä kuitenkin ap mielessäsi, että jokainen vanhempi tekee virheitä, vaikka parhaansa yrittää. Käytännössä jokainen lapsi "traumatisoituu" jostain asiasta, koska maailma ja ihmiset eivät ole täydellisiä. Olen minäkin varmasti aiheuttanut traumoja lapsilleni, ja luultavasi kaikkein eniten esikoiselle, jonka kohdalla oli vielä onnettoman tietämätön ja höperö monessa asiassa.

Isä välttelee,isä hauskuuttaa.No entäs se äiti,mitäs se äiti teki kun lapsi haki peiliä tunteilleen??



Miehestä sen verran et taitaa isä olla oman aikakautensa vanki eli hän on siirtänyt oman lapsuutensa tyttärelleen.Mun äiti on just tollanen.Äiti ei kestänyt mitään negatiivista vaan teeskenteli ettei huomannut jos joku lapsista itki.Naureskeli ja vähätteli ja lopulta siirsi huomion muualle keinolla millä hyvänsä.Yleensä lupaamalla rahaa,tavaroita yms.

sen vuoksi, että on herkempi kuin teidän muut lapset ovat olleet. Ja masennus on ehkä sen seurastua, että lapsi on herkempi kuin muut keskimäärin.



Eihän se lapsen huudattaminen hyvä asia ole, mutta yksistään se ei varmaan ketään aja masennukseen, sen jälkeenhän on ollut monta tilaisuutta korjata tilanne, ja niin olette varmaan tehneetkin. Lapsi vaan on normaalia herkempi, ja silloin masennus tms. iskee myös helpommin. Masennukseen on varmasti monia syitä, kukaan ei kaikkia voi niitä varmasti tietää saati sitten etukäteen jotenkin estää.



Ei kannata etsiä syyllistä, kannattaa elää tätä hetkeä ja yrittää tukea lasta paranemisessa.

eihän tuo ole edes varsinaista huudattamista jos on ollut isänsä sylissä tai kainalossa. huudattaminen on sitä, että jätetään yksin omaan sänkyyn huutamaan. siinäkin kyllä on minuuttiraja, jonka jälkeen mennään lohduttamaan.

tissiä ei ole pakko antaa, jos voi olla varma, ettei lapsella ole nälkä. en usko, että lapsesi ongelmat johtuvat vauva-ajan toiminnasta. Monet mielenterveysongelmat ovat geneettisiä ja /tai päihteiden avulla synnytettyjä.

Toiset on herkempiä ja melankolisempia. En voi uskoa, että tuolla on ollut merkitystä, todennäköisesti tyttäresi olisi masentunut vaikka olisit tehnyt mitä.



Onneksi masennusta voi hoitaa. Sekä parhaan ystäväni että mieheni masennus helpottivat 25-30 vuoden tienoolla, kun nuoruuden tyrskyt olivat takana.

halu huudattaa pientä lasta? Mitä miehesi teki kun lapsi huusi? Miten annoit miehen päättää että lapsi ei saa ruokaa? Ette nyt järin normaalilta perheeltä vaikuta. Määrääkö mies myös muista asioista?

Ihmetyttää minuakin. Mies käski...wtf

mutta kerron lyhyesti kuitenkin omasta suhteestani omaan isääni. Olen nyt 27-vuotias ja lapsena muistan kuinka isäni ääntä korottamalla komensi että ei saa itkeä. Muistan myös kuinka opin puremaan hampaat tiukasti yhteen kun alkoi itkettää, jotta isä ei näkisi että itken. En koskaan ymmärtänyt, miksi ei olisi saanut itkeä. Nyt myöhemmin ymmärrän, että itku on ollut isälleni vaikea paikka eikä ole halunnut käsitellä tunteita. Noh, mitä tulee nykypäivään ja omaan itseeni. Itken herkästi, mutta itken yksin. Jos esimerkiksi mieheni itkee (itkee melko herkästi, jos riitelemme ja on väsynyt, ei kuitenkaan usein), minussa alkaa heräämään jotain ihmeellisiä suuttumuksen ja vihan tunteita. En osaa tuntea myötätuntoa jos mieheni itkee. Jos lapseni itkee, tiedän mitä tulee tehdä. Eli halaan ja lohdutan, mutta koskaan en tunne sitä semmoista raastavaa tunnetta rinnassa, jolta monet kuvailevat lapsen itkun itsessään tuntuvan.



Eli ihan hyvin voi olla, että miehesi tekemä "huutokouluttaminen" vauvalle on voinut jättää jonkun jäljen lapsesi tunteiden käsittelyyn. MUTTA korostaisin myös sitä, että kuten joku muukin jo sanoi, toiset ovat herkempiä mielen järkkymiselle ja masennukselle. Mitään et menneisyydelle enää voi, nyt voit vaan koittaa tehdä parhaasi jotta lapsesi tuntee olonsa nyt turvalliseksi. Ota asia puheeksi terapeutin ja lapsesi kanssa.

Minäkin pelkäsin, että teillä on pieni vauva rääkynyt yksin jätettynä vaikka tunnista toiseen - se taatusti voi näkyä kaikenlaisena oirehtimisena. Teillähän lasta lohdutettiin ja pidettiin lähellä. Tosin yöimetyksen lopettaminen ei selvästi ollut vielä ajankohtaista ja ilmeisesti palasitte öiseenkin imetykseen mikä on hyvä. Noin pienellehän ei mitään unikoulua suositella - vai menikö se raja juuri puolessa vuodessa, en muista tarkkaan.



Sen sijaan tuo miehesi tapa mitätöidä lapsen tunteet hassuttelemalla tms. on mielestäni huono juttu. Jossain määrin se on ok, jos pieni lapsi jää jumiin johonkin tunteeseen. Esim jos on sattunut ja jo todetaan että voi kurja nyt tuli pipi ja sattuu, mutta lapsi ei pääse olostaan yli vaikka haava ei ole iso - silloin on ihan ok suunnata huomio johonkin muuhun ja lapsi unohtaa harminsa. Inhoan yli kaiken suomessa tosi yleistä tapaa sanoa lapselle että ei se haittaa, jos lapsi vaikka kaatuu ja satuttaa polvensa. No totta kai se haittaa jos toiseen satttuu ja harmittaakin! Mä olen aika tarkka tässä, että tunteet nimetään ja tunnustetaan - mutta sitten voidaan jatkaa eteenpäin kun olo menee ohi. Mä en ole saanut ilmaista negatiivisia tunteita oikein koskaan, vieläkin vanhempani muistelevat esim. raivareitani ja syyllistävät teini-iästä.

siis Suomessahan on tosi paljon ei-niin-normaaleita ihmisiä, joilla on sitä ja tätä mielenterveydenongelmaa.



On ihan käsittämätöntä, että vedotaan aina että "tehtiinhän ennenkin niin ja ihan täyspäisiä heistä tuli". No voin kertoa, että ei tasan tullut!!! Esim. joka kolmas suomalaisista on hoidon tarpeessa, siis psykiatrisen. Suurin osa ei vain pääse mihinkään hoitoon.

vai mistä ihmeestä keksit että syynä on tollanen?

Millanen lapsi oli vaikka 1- vuotiaana?



En usko että tollanen tekee lapselle masennuksen, ajattele nyt oikeita ongelmia: väkivalta, alistaminen, syrjäytyminen -eiköhän niiden kokeminen aiheuta masennusta kuin se että isä hoitaa itkevää lasta?

En usko että tollanen tekee lapselle masennuksen, ajattele nyt oikeita ongelmia: väkivalta, alistaminen, syrjäytyminen -eiköhän niiden kokeminen aiheuta masennusta kuin se että isä hoitaa itkevää lasta?

ap:n perheessä on ollut väkivaltaa, alistamista ja syrjäytymistä, mutta ap eikä terapeutti ole sitä tajunneet??

hohhooijaaa

En usko että tollanen tekee lapselle masennuksen, ajattele nyt oikeita ongelmia: väkivalta, alistaminen, syrjäytyminen -eiköhän niiden kokeminen aiheuta masennusta kuin se että isä hoitaa itkevää lasta?

ap:n perheessä on ollut väkivaltaa, alistamista ja syrjäytymistä, mutta ap eikä terapeutti ole sitä tajunneet??

hohhooijaaa

ennenvanhaan vauvoja ei keretty heti hyssyttämään,ja ihan täyspäisiä ihmisiä ovat olleet.

En muutenkaan antaisi liikaa painoarvoa missään mielensairauksissa lapsuuden traumoille.

Jotkut ihmiset ovat luonnostaan herkkiä,ei sen kummempaa.

No, sanopa miksi väestössä ja myös keski-ikäisissä ja vanhemmassa polvessa on paljon mt-ongelmia?

He eivät vaan huutele ongelmiaan laajalti, vaan kärsivät hiljaa ja napsivat lääkkeitä kiltisti.

Kaikki ihmiset jotka minä tiedän mt-ongelmaisiksi, heillä kaikilla on taustaa lapsuudesta! Tosin vauva-ajoista en tiedä, jos he eivät itsekään tiedä tai muista.

Sitä paitsi minä tiedän mitä ovat lapsuuden traumat ja niiden vaikutus elämään koska mulla niitä on.

Ja ne todellakin vaikuttavat!

Kirjoittajan on helppo väittää noin koska hän ei tiedä.