pelkään että lapsen vauvana huudattaminen vahingoitti lasta :(

liittyy just välttelevään kiintymystyyliin, eli lapsen tunteita ei hyväksytä ja niihin reagoida asianmukaisesti. Eli lapsi ei saa sellaista palautetta tunneilmaisulleen mitä kaipaisi, ei siis koe tulevansa ymmärretyksi. Isä ei ole osannut jakaa lapsen tunnetta ja auttaa lasta siitä pois lasta tukien, vaan lapsi on joutunut kieltämään itseltään tunteensa, koska ei saa siihen oikeanlaista vastakaikua. Usein tällaisen seurauksena on turvaton, välttelevä kiintymyssuhdemalli. Se on Suomessa aika yleinen, noin 35% ihmisistä se on. Se ei sinänsä välttämättä johda mihinkään häiriöihin tai elämänhallinnan puutteisiin, mutta sillä on havaittu olevan korrelaatio ahdistuneisuushäiriöiden ja masennuksen kanssa. Eli jos elämässä on tullut muitakin kuormittavia tekijöitä, voi olla, että ihminen kuormittuu niin että tasapaino järkkyy.



EHkä tästä asiasta kannattaisi jutella tyttären kanssa ja nyt yrittää tukea sitä että hän kokesi tulevansa ymmärretyksi ja hyväksytyksi, 16-vuotiaan aivot ovat yhä edelleen kehitystilassa, etenkin ne otsalohkot, joten se että vanhemmat nyt ovat tukena ja oikeasti kuuntelevat tytön tunteita eivätkä kiellä niitä voivat viedä asiaa eteenpäin. Korvaava kokemus turvallisesta kiintymyssuhdemallista on yhä edelleen mahdollinen rakentaa!

Jos lasi kaatuu vahingossa tai lapsi säikähtää jotain juttua, niin on ihan ok lempeästi sanoa että ei haittaa. Sanon minäkin niin, tai itse asiassa omat sanani ovat ei se mitään. Mun mielestä lapsen kipua ei pitäisi kuitenkaan vähätellä ei haittaa -kommentilla. Ihan kuin lapsen kipuaistimuksella ei olisi väliä. Ei sitä vellomaan tarvitse jäädä, päinvastoinhan kirjoitin. Tosi monesti kuulee vähän ärtyneellä, opettavaisen käskevällä äänellä lausutun ei haittaa -kommentin, kun lapsi on kaatunut ja itkee. Mä en pidä siitä, että lapsen kehon kokemukset eivät vaan "haittaa". Opettaa lapselle jotenkin väärällä tavalla että hänen kehollaan ei ole väliä.

Minäkin pelkäsin, että teillä on pieni vauva rääkynyt yksin jätettynä vaikka tunnista toiseen - se taatusti voi näkyä kaikenlaisena oirehtimisena. Teillähän lasta lohdutettiin ja pidettiin lähellä. Tosin yöimetyksen lopettaminen ei selvästi ollut vielä ajankohtaista ja ilmeisesti palasitte öiseenkin imetykseen mikä on hyvä. Noin pienellehän ei mitään unikoulua suositella - vai menikö se raja juuri puolessa vuodessa, en muista tarkkaan. Sen sijaan tuo miehesi tapa mitätöidä lapsen tunteet hassuttelemalla tms. on mielestäni huono juttu. Jossain määrin se on ok, jos pieni lapsi jää jumiin johonkin tunteeseen. Esim jos on sattunut ja jo todetaan että voi kurja nyt tuli pipi ja sattuu, mutta lapsi ei pääse olostaan yli vaikka haava ei ole iso - silloin on ihan ok suunnata huomio johonkin muuhun ja lapsi unohtaa harminsa. Inhoan yli kaiken suomessa tosi yleistä tapaa sanoa lapselle että ei se haittaa, jos lapsi vaikka kaatuu ja satuttaa polvensa. No totta kai se haittaa jos toiseen satttuu ja harmittaakin! Mä olen aika tarkka tässä, että tunteet nimetään ja tunnustetaan - mutta sitten voidaan jatkaa eteenpäin kun olo menee ohi. Mä en ole saanut ilmaista negatiivisia tunteita oikein koskaan, vieläkin vanhempani muistelevat esim. raivareitani ja syyllistävät teini-iästä.

Mutta en tietenkään silloin jos lasta on oikeasti sattunut. Jos lapsi taas on kaatunut, ja vähän säikähtää/ tavara putoaa, jotain kaatuu tms. ja lapsi ensimmäisenä katsahtaa minuun ja katsoo miten minä reagoin. Silloin sanon että ei haittaa, jotta lapsi ei turhaan hätäänny. Jos lapsi alkaa itkeä tms. niin totta kai lohdutan. Tai jos lapsi ylipäätään sitä pyytää, vaikka ei niin olisikaan sattunut. Mielestäni oikein hyvä tapa, tosi monet äidit taas ajaa lapsiaan kunnon draamakuningattariksi, kun joka muksahdus pitää velloa hirveän tunnekuohun kautta, vaikka mitään ei oikeasti tapahtunut. Mielestäni aikuisen tehtävä on myös auttaa lasta opettelemaan asioiden mittasuhteisiin laittamista.

Masennus kuuluu monella varhaisteinillä ja teinillä hormonitoiminnan kiihtymisen sivuvaikutuksiin. Ei siihen vaikuta lapsuuden kokemukset juurikaan. Sitä paitsi tehän lopetitte sen huudattamisen lyhyeen.

noin 4 v iässä, sitä aiemmat muistot jäävät tiedostamattomaan muistiin ja vaikuttavat sitä kautta, ja koska näille kokemuksille ei yleensä ole sanoja eikä niitä ole pystynyt kielellisesti käsittelemään, ne ovat niitä vaikemimmin hallittavia, jos ne ovat olleet voimallisia omaan psyykkiseen olotilaan vaikuttavia kokemuksia. SAnotaankin, että mitä varhaisempia jotkut traumaattiset kokemukset ovat, sitä suurempi vaikutus niillä on ihmisen psyykeeseen ja sitä vaikeampia niitä on terapialla jälkikäteen "parantaa".

Kuitenkin te syyllistäjät olette usein itse pusanneet lapsia alle 4 v ikäerolla. Kummasti se vain unohtuu kun aletaan syyllistämään toisia vauvanhoidossa!

että lapsesta puhutaan "vauvana" kuin lapsi olisi jotain eläinlajia nimeltä vauva, eikä pieni ihminen?

Ihmiset ovat yksilöitä aivan syntymästä saakka. Joku voi saada traumoja sellaisesta, mikä toiselle on yhdentekevää.

JÄRKYTTÄVÄÄ lukea, kuinka keittiöpsykologit vailla MITÄÄN aihealueen kokemusta täällä tuomitsevat toista äitiä ja vetävät johtopäätöksiä, johon todelliset ammattilaiset eivät uskaltautuisi!!

Mitäpä, jos avautuisit ajatuksista asiantuntijalle. Hän voi selittää, miten asiat todellisuudessa ovat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

Eivät ehkä enää iltaisin, vaan päivisin, kun ajetaan kehällä tai ruuhkassa. Eipä siinä pysähdytä mihinkään lohduttamaan vauvaa.



Ap:lle neuvoisin seuraavaa:

-selvitä, että lapseltasi on tutkittu kilpirauhasarvot verikokeella TSH ja T4v. Nämä kannattaa kontrolloida noin vuoden välein. Joskus kilpirauhasen vajaatoiminta alkaa masennusoirein jo ennen kuin veriarvot huononevat.

-paljonko lapsesi saa d-vitamiinia? Kaikille ei riitä nykyinen suositus. Omassa perheessäni kaikki syövät d-vitamiinia vähintään 20 mikrogrammaa vuorokaudessa (myös lapset).

-E-EPA-kalaöljykapseleita 1-2 kpl vuorokaudessa. Mielummin tuo 2 kappaletta.

-kannattaa kiinnittää huomiota ruokavalioon, enemmän proteiinia ja rasvoja, vähemmän hiilihydraattia (ei tarvitse varsinaisesti karpata)

-kannattaa kokeilla jotakin B-vitamiinivalmistetta tai monivitamiinivalmistetta. Apteekista purkin ohjeen mukaan.



Nykyisin keskitytään mielenterveysongelmissa liiaksi psyykkisiin juttuihin ja unohdetaan fyysinen puoli. Ruokavaliolla on iso merkitys. Etenkin hyvälaatuisella rasvalla (kalaöljy ja kylmäpuristettu oliiviöljy).

Enkä usko, että tuohon osaa kukaan sinulle vastata.



Mutta tyttäresi hyvin vointiin vaikuttaa myös sinun ja muun perheen vointi. Olethan puhunut tuosta syyllisyyden tunteesta tyttären terapeutille?

Koska, tyttäresi tietää että sinä syytät hänen tilastaan itseäsi ja se taas lisää tyttäresi huonoa oloa... Yritä hakeutua itsekin hoitoon, että et tahtomattasi heikennä omaa tai lapsen oloa.

Sanomattakin lienee selvää: pois liialliset lisäaineet (limpparit ja värikkäät karkit). Tilalle makeuttamattomat tuoremehut ja kohtuudella vaikkapa suklaata.



Leivän päälle voi laittaa voita kohtuudella margariinin sijaan ja maidon/jogurttien ei tarvitse olla rasvatonta. Aivot tarvitsevat rasvaa.



Lisäravinteiden ja ruokavalion tuoman avun pitäisi näkyä noin 6 kuukauden kuluessa. Suosittelen kokeilemaan.

En tahdo ahtaa suoniini eläinrasvaa määrää enempää, valitsen perheelle rasvattomia tuotteita ja rasvaa saadaa kasvisrasvasta!



kokki

"En tahdo ahtaa suoniini eläinrasvaa määrää enempää, valitsen perheelle rasvattomia tuotteita ja rasvaa saadaa kasvisrasvasta! kokki"



Mihin tarvitsee eläinrasvattomia verisuonia mielisairaalassa tai sängyn pohjalla maatessaan? Kokki ei taida tietää riittävästi psyykkisestä kivusta. Se on todella tuskallista. Onko kokki nähnyt, kun psyykkinen sairaus ja lääkkeet vievät ihmisen? Kun ihminen hidastuu, katse lasittuu ja puhe ei enää mene perille. Kun ei jaksa mitään. Päiviä leimaa järkyttävä tuska.



Jos ruokavaliomuutos + lisäravinteet eivät tuo muutosta parempaan puolessa vuodessa, syy on jossakin muualla, ja silloin voi palata entiseen ruokavalioonsa ja tuhlata rahansa johonkin muuhun kuin lisäravinteisiin. Puolessa vuodessa ei verisuonet mene rasvasta tukkoon (eivätkä kyllä pidemmässäkään ajassa).



Tietääkö kokki paljonko aivoissa on rasvaa (prosentteina) aivojen painosta? Eipä muuten ole mitään kasvirasvaa vaan on sitä "pahamaineista" kolesterolia. Että siitä vaan alentamaan kolesterolia... aloittakaa aivoista.