Helsingissä on lukio, jonka opiskelijoista vain 60 prosenttia saa valkolakin
Tapulikaupungissa sijaitsevan medialukion sisäänpääsykeskiarvo on ollut kaupungin matalimpia jo pitkään. Viime vuonna medialukion yleislinjalle pääsi 7:n keskiarvolla. Vieraskielisten (muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien) opiskelijoiden osuus on 48 prosenttia, kun muissa kaupungin lukioissa vieraskielisten osuus on noin 20 prosenttia. Medialukiossa aloittaa vuosittain noin 340-350 uutta opiskelijaa.
Helsingin Medialukion oppilaista vain noin 60 prosenttia valmistuu ylioppilaaksi. Rehtori kertoo, että jotkut lukiolaiset tuovat kavereitaan syömään kouluun. Asian esille nostanut poliitikko puolestaan vaatii selvitystä siitä, tarvitaanko koulussa pysyvä vartija.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/9401218
Kommentit (6)
No onneksi jotkut oppivat ainakin lukemaan. Lukutaitoa ilman ei pysty nyky-yhteiskunnassa elämään.
Ongelma lienee peruskoulun puolella. Numeron pitää perustua osaamiseen.
Kävin itse maaseudun rupulukion jonne pääsi 6 keskiarvolla. Oma 9. lk keskiarvo oli tasan 8.
Oma ikäluokkani eli -08 ylioppilaaksi päässeet ovat yhä kaikkien aikojen menestynein porukka siellä. Kaikki parikymmentä oppislasta pääsivät ylioppilaaksi ja kaikilla oli todistuksessaan vähintään yksi E. Isoin motivaattori opiskeluun oli halu päästä pois maalta ja parempiin ammatteihin. Ja ennen kaikkea se ettei ollut älykännyköitä ja ainoat komet olivat IRC-galleria ja ii2.
Kaupungin paskimman lukion ansiosta muut huonot lukiot eivät silti ole noin huonoja.
kumma kun eivät päästä läpi mammukoita. se on rasismi.
Kyllä 7 keskiarvon pitäisi riittää lukion läpäisemiseen.
Taitaa vaan olla niin, että nämä ovat peruskoulun todistuksessa armoseiskoja.