Auton omistaminen on oikeasti aika kamalaa
Auto vie rahaa, aikaa ja mielenrauhaa. Eikä se aina edes ole niin tarpeellinen kuin ensin voisi luulla, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Pauliina Karjalainen.
Kommentit (71)
Tuhat kertaa mieluummin ajelen autolla omassa rauhassa kuin istun bussissa mt-ongelmaisten ja syrjäytyneiden niiskutusta ja mässytystä kuuntelemassa.
Paskat nakkaan siitä jos jokun karenin pää ja lompakko ei kestä auton omistamista.
Auto ennemminkin antaa mielenrauhaa kun tietää tasan tarkkaan, että pääsee sinne, minne tarvii mennä. Ei jonnekin lähelle määränpäätä. Eikä täällä maalla juuri minnekään edes pääse julkisilla, ne kun on suunniteltu koulujen aikataulun mukaan niin aamulla pääsee kylälle ja iltapäivällä pois. Illalla ei mihinkään, muuten kuin taksilla, tai sillä omalla autolla.
Juuri sen vuoksi olenkin harkinnut autojeni myymistä ja tilalle uusi auto liisattuna.
Ruutukaava-alueella autosta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Nollakirjoitus siis.
Minkä takia tämä nuori nainen sitten hankki auton jos se on niin hankalaa ja hän on sitä mieltä että julkinen liikenne riittää?
Autoa täytyy huoltaa ja erilaisia veroja ja veroluonteisia maksuja saa maksaa itsensä kipeäksi. Ilmankaan ei pärjää eikä millä tahansa romulla viitsi ajaa, eli täytyy vaan hyväksyä että se, että autoon uppoaa paljon rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Juuri sen vuoksi olenkin harkinnut autojeni myymistä ja tilalle uusi auto liisattuna.
Liisaus tulee helvetin kalliiksi jos autolla ajaa. Toki jos haluaa pitää uutta autoa vain pihakoristeena niin se on paras vaihtoehto siihen.
Se vie mielenrauhan niiltä jotka eivät tiedä niistä mitään: auton huollan itse, niin ei pääse kukaan kusettamaan ja nylkemään...
Niin no... Tankille: tsek. Lataukseen kenties: tsek. Rengaspaineet: tsek. Omalle pihalle,omaan autokatokseen: tsek. Töissä, tuolla on vapaa ruutu ja parkkiin: tsek. Kaupan pihalla kiekko esille: tsek.
Jonkun saksalaisen vikapesän omistamisessa varmaan noin onkin, mutta Toyotalla on kyllä todella huoletonta ajella kun kerta vuoteen vaan huoltaa.
Suurin osa naisista ulkoistaa auton pidon ongelmat miehelleen.
Vierailija kirjoitti:
Juuri sen vuoksi olenkin harkinnut autojeni myymistä ja tilalle uusi auto liisattuna.
Eikö se yksi riitä??
Eihän siinä ole mitään järkeä kun ajattelee tavallisia ajomääriä. Kyseessä on köyhien status symboli. Pitää olla auto vaikka menisi viimeiset rahat.
Vierailija kirjoitti:
Tuhat kertaa mieluummin ajelen autolla omassa rauhassa kuin istun bussissa mt-ongelmaisten ja syrjäytyneiden niiskutusta ja mässytystä kuuntelemassa.
Räkäsesti ilman minkäänlaista yskimisensä suojaamista on kans aika vastenmielistä porukkaa samoin kuin sormiinsa niistäjät.
Kuinka kerron ettei minulla ole miestä kertomatta ettei minulla ole miestä.
Vierailija kirjoitti:
Niin no... Tankille: tsek. Lataukseen kenties: tsek. Rengaspaineet: tsek. Omalle pihalle,omaan autokatokseen: tsek. Töissä, tuolla on vapaa ruutu ja parkkiin: tsek. Kaupan pihalla kiekko esille: tsek.
Kiekko esiin? Joillakin on varaa siihen elektroniseen parkkikiekkoon, jää yksi pelleily pois...
Kohta pitää autonomistajienkin pyytää anteeksi joltain mielensä pahoittaneilta Z-sukupolven nenärenkailta
Eiköhän se mielenrauha mene niiltä, ketkä eivät tunne autojaan, eivätkä huollata niitä. Itse en voisi kuvitella pärjääväni ilman autoa, ja ihan jo työn takia se on melkeinpä pakollinen. Kaikki autot mitkä olen omistanut olen ostanut ne vähän ajettuina tai uusina. Nykyisellä autolla oli ostohetkellä ajettu 7600 km, ja nyt vajaa 59 000 km.
Köyhien itselleen hokema mantra 😂