Huonot välit päiväkodin työntekijän kanssa.
Onko ainoa vaihtoehto vaihtaa päiväkotia? Kyseessä ei ole lapsen omahoitaja, mutta saman ryhmän hoitajia kumminkin.
Kommentit (34)
Ensimmäisellä viikolla lastenhoitaja antoi negatiivista palautetta muiden lasten kuullen eikä huomioinut ollenkaan sitä, että lapsi oli vasta aloittanut. Mielestäni negatiivinen palaute pitäisi antaa kahden kesken, eikä muiden kuullen.
Lapselle sattui tapaturma, joka vaati lääkärin kontrollia. Asiasta ei ilmoitettu heti vanhemmille, vaan vasta, kun haettaessa. Kysyttäessä syytä, hoitaja vain totesi, että no, nyt kerrotaan.
Päiväkodin johtaja lupasi puuttua näihin asioihin.
ap
Tuommoistahan se on yleensä. Lapset ovat siinä ja aika vaikea on kahden kesken hakutilanteessa keskustella. Pyydä sitä, niin ehkä jopa saat siihen mahdollisuuden. Näin kehität päivähoitoa.
Mutta ainakin omalla kohdallani on ollut ihan tavallista, että ei kaikesta, mitä ne hoitajat tekee, tykkää. Eli toisessakin tarhassa voisi olla toiset asiat, jotka hoitajissa harmittaa. Jos lapsi voi hyvin eikä valita tai vaikuta kärsivän, jatkaisin. Eri juttu on jos, lapsi kokee olonsa kurjaksi hoidossa.
Kerran on sanonut, ettei halua päiväkotiin. Edellisenä päivänä tämä samainen hoitaja oli jollakin lailla pitänyt kiinni, kun lapsi oli sängyssä. Tätäkin selviteltiin tänään.
ap
Missä se lapsen omahoitaja sitten oikeen on, omahoitajan kanssa juuri näistä "ikävistä" asioista tulisi keskustella, etenkin jos lapsi vielä näin hiljattain aloittanut. Ehdottaisin että pyydät palaveria omahoitajan kanssa ja sitten mietitte näitä asioita perusteellisesti, siksi tämä omahoitajuus on olemassa!ao
Ei se omahoitaja vain vasu- keskustelua varten ole, vaan pitäisi olla se läheisin aikuinen ryhmässä sekä vanhemmille että lapselle. Joka tietää parhaiten lapsesi asioista ja voi myös parhaiten näistä siksi keskustella.Pyydä vaan sitä omahoitajaa keskusteluun. Voitte sitten yhdessä miettiä miten edetä.
Sano niille,että tästä lähtien tapaturman sattuessa on soitettava.
Tuntuu vain hassulta, että tällaisestakin asiasta pitää erikseen sopia.
ap
Kerran on sanonut, ettei halua päiväkotiin. Edellisenä päivänä tämä samainen hoitaja oli jollakin lailla pitänyt kiinni, kun lapsi oli sängyssä. Tätäkin selviteltiin tänään.
ap
Missä se lapsen omahoitaja sitten oikeen on, omahoitajan kanssa juuri näistä "ikävistä" asioista tulisi keskustella, etenkin jos lapsi vielä näin hiljattain aloittanut. Ehdottaisin että pyydät palaveria omahoitajan kanssa ja sitten mietitte näitä asioita perusteellisesti, siksi tämä omahoitajuus on olemassa!
Ai niin, että muut lapset jäävät keskenään sen ajan kun sun lapsesta puhutaan.
Sängyssä on lapsen pysyttävä ja jos ei pysy hiljaa ja pyörii koko ajan on hoitajan tultava siihen pysäyttämään lapsi.
Tosiasia on ap, että lapsestasi on jouduttu sanomaan negaa ja sinä olet siitä ottanut itseesi.
Olisitko loukkaantunut jos olisi sanottu muiden kuullen hyvää palautetta?? et varmasti vaan olisit tyytyväisenä kuunnellut ja kehunut lastasi ja hoitajaa täällä.
Kasva ap aikuiseksi!
siitä tihkuu tilkka verta minä kätän kyllä lapsen hammaslääkärissä mutta en välttämättä soita vanhemmille. Ellei lääkärin mielestä vaadi jotain toimenpiteitä.
Turhaans e äiti sieltä kesken päivän ryntää apikalle, plus että keikka on jo ohi kun äiti ehtii sinne. Ja toisaalta äiti huolehtii turhaan.
Tottakai jos jotain isompaa tai lapsi peloissaan soitan kyllä.
Totuus on, että päiväkodeissa on ihan jumalaton kiire ja koko ajan aikuista tarvitsevia lapsia. Palautetta ei aina voi antaa kahden kesken, mutta jos sitä toivot, niin sano ihmeessä ääneen. Vaikka niin, että "anteeksi, oisko jotain rauhallisempaa tilaa missä voisimme jutella". Jos kyse oli ihan vain siitä, että teidän Jenna-Petterinne on koko päivän hakannut lapiolla muita, niin palautteen voi kyllä ottaa paikan päälläkin vastaan, oli vasta aloittanut tai ei. JOs haluat keskutella asiasta lisää, niin sovi henkilökunnan kanssa että tulet vaikka seuraavana päivänä juttelemaa klo se ja se.
Tuosta tapaturmasta en niin osaa sanoa. Peruskäytäntöhän on se, että lääkärihoitoa vaativasta tapaturmasta ilmoitetaan heti vanhemmille, koska heidän pitää tulla hakemaan lapsi kotiin tai viemään lasta lääkärille, jos henkilökunta ei ole jo vienyt. En oikein ymmärrä, mistä teillä oli kyse, mutta oliko asia mielestäsi niin akuutti, että olisi pitänyt heti soittaa? Ota huomioon, että monet vanhemmat suuttuvat siitä, kun päiväkodista soitetaan, jos lapsella on esim. kuumetta, huonovointisuutta tms. Siksi kotiin soitetaan yleensä vain silloin, jos vanhempien pitää saada heti tietää tai heidän täytyy tulla hakemaan lapsi. Jos asia ei ole niin akuutti ja sen voi kertoa lasta hakieassa, hoidetaan asia niin.
Valitettavasti homma on se, että lapsesi ei ole enää kotihoidossa, yhden hoitavan aikuisen kaitsettavana. Lapsesi on nyt päiväkodissa, jossa on iso lapsiryhmä, monia hoitajia, monenlaisia yksilöllisiä ihmisiä erilaisine toimintatapoineen ja lisäksi päiväkodin omat käytännöt. Kannattaa puhua ystävällisesti, pyytää jutteluaikaa, kysellä käytännöistä jne., niin yhteistyö sujuu varmemmin. Jos vaihdatte äkkipäätä ryhmää, niin mitäs jos siellä seuraavassa onkin kaksi (!) ihmistä, joiden kanssa et meinaa tulla toimeen? Ei lasta kannata riepotella ees taas turhaan.
Missä se lapsen omahoitaja sitten oikeen on, omahoitajan kanssa juuri näistä "ikävistä" asioista tulisi keskustella, etenkin jos lapsi vielä näin hiljattain aloittanut. Ehdottaisin että pyydät palaveria omahoitajan kanssa ja sitten mietitte näitä asioita perusteellisesti, siksi tämä omahoitajuus on olemassa!
ao
Päiväkodin johtaja lupasi puuttua näihin asioihin.
Vai kävelitkö suoraan ylemmän tason juttusille ja sitten nurpatit kotona? Jos et kykene keskustelemaan asiallisesti ja tekemään yhteistyötä hoitajien kanssa, niin ehkä sinun kannattaa hoitaa lapsesi kotona.
Ai niin, että muut lapset jäävät keskenään sen ajan kun sun lapsesta puhutaan.
Sängyssä on lapsen pysyttävä ja jos ei pysy hiljaa ja pyörii koko ajan on hoitajan tultava siihen pysäyttämään lapsi.
Tosiasia on ap, että lapsestasi on jouduttu sanomaan negaa ja sinä olet siitä ottanut itseesi.
Olisitko loukkaantunut jos olisi sanottu muiden kuullen hyvää palautetta?? et varmasti vaan olisit tyytyväisenä kuunnellut ja kehunut lastasi ja hoitajaa täällä.
Kasva ap aikuiseksi!
ainakin päiväkodin johtajan mukaan. Se miten he tämän käytännössä toteuttavat, niin ei ole vanhemman ongelma, vaan työjärjestelyihin liittyvä asia. Ja ymmärsit väärin. En ole loukkaantunut negatiivisesta palautteesta, vaan siitä, että se annettiin muiden lasten kuullen.
ap
siitä tihkuu tilkka verta minä kätän kyllä lapsen hammaslääkärissä mutta en välttämättä soita vanhemmille. Ellei lääkärin mielestä vaadi jotain toimenpiteitä.
Turhaans e äiti sieltä kesken päivän ryntää apikalle, plus että keikka on jo ohi kun äiti ehtii sinne. Ja toisaalta äiti huolehtii turhaan.
Tottakai jos jotain isompaa tai lapsi peloissaan soitan kyllä.
että lasta ei käytetty missään eikä soitettu edes vanhemmille. Ja miten päiväkodin työntekijöillä on aikaa käyttää lasta lääkärissä, jos ei ole aikaa edes antaa palautetta kahden kesken?
ap
jossa näitä asioita käydään läpi.
Ja kyllä lapsesta on pidettävä kiinni jos ei malta rauhottua tai usko ohjeita lapsen ikä tietysti huomioiden.
Vai kävelitkö suoraan ylemmän tason juttusille ja sitten nurpatit kotona? Jos et kykene keskustelemaan asiallisesti ja tekemään yhteistyötä hoitajien kanssa, niin ehkä sinun kannattaa hoitaa lapsesi kotona.
että oletat heti, että hoitajan kanssa ei ole keskusteltu. Miksi näin? Mietipä sitä vähän itsekin.
Ja kyllä, on keskusteltu. Ongelma on hoitajassa, ei minussa tai lapsen isässä.
Kotona hoitaminen ei oikein ole realistinen ratkaisu yli kolmivuotiaalle, kun pitäisi töissäkin käydä. Typerä ehdotus, et taida itse käydä töissä?
ap
siitä tihkuu tilkka verta minä kätän kyllä lapsen hammaslääkärissä mutta en välttämättä soita vanhemmille. Ellei lääkärin mielestä vaadi jotain toimenpiteitä. Turhaans e äiti sieltä kesken päivän ryntää apikalle, plus että keikka on jo ohi kun äiti ehtii sinne. Ja toisaalta äiti huolehtii turhaan. Tottakai jos jotain isompaa tai lapsi peloissaan soitan kyllä.
että lasta ei käytetty missään eikä soitettu edes vanhemmille. Ja miten päiväkodin työntekijöillä on aikaa käyttää lasta lääkärissä, jos ei ole aikaa edes antaa palautetta kahden kesken? ap
Meillä on ainakin soitettu hammastapaturmissa ja siten olen soittanut hammaslääkäriajan ja hoitanut isäni käyttämään hammaslääkärissä. Muissa vahingoissa ei ole soitettu.
jossa näitä asioita käydään läpi.
Ja kyllä lapsesta on pidettävä kiinni jos ei malta rauhottua tai usko ohjeita lapsen ikä tietysti huomioiden.
että oli vasu-keskustelu. Lapsi on rauhallinen, mutta tämä hoitaja kokee hyvin ongelmallisena sen, että lapsi ei nuku päiväunia. Turvautui sitten kiinnipitämiseen, kun se kuulemma rauhoittaa. Ei ole kotona ikinä tarvinnut tuollaiseen turvautua. Ihmettelen, että ammattikasvattajan täytyy.
ap
että lasta ei käytetty missään eikä soitettu edes vanhemmille. Ja miten päiväkodin työntekijöillä on aikaa käyttää lasta lääkärissä, jos ei ole aikaa edes antaa palautetta kahden kesken?
"Lääkärin kontrolli" kuulosti siltä, että "lapsi kannattaa käyttää joskus näytillä", eikä siltä, että lapsella epäiltiin aivotärähdystä, oli lyönyt hampaansa, oli tikkejä vaativa haava tms. Jos ei tapahtunut mitään, mikä olisi vaatinut HETI lääkäriin viemistä, niin on ihan ok jos odotetaan hakuun asti, jos siis lapsella on kaikki hyvin. Usein saatetaan myös sanoa hakiessa, että "Ulla kaatui tänään, mutta ei näytä tulleen kuhmua, mutta tarkkailkaa silti kotona ja kannattaa viedä herkästi lääkäriin, jos yhtään siltä tuntuu".
Ihan oikeasti, kuulostat aika tylyltä mammalta.
siitä tihkuu tilkka verta minä kätän kyllä lapsen hammaslääkärissä mutta en välttämättä soita vanhemmille. Ellei lääkärin mielestä vaadi jotain toimenpiteitä. Turhaans e äiti sieltä kesken päivän ryntää apikalle, plus että keikka on jo ohi kun äiti ehtii sinne. Ja toisaalta äiti huolehtii turhaan. Tottakai jos jotain isompaa tai lapsi peloissaan soitan kyllä.
Pointtihan nyt oli siinä, että lasta ei käytetty missään eikä soitettu edes vanhemmille. Ja miten päiväkodin työntekijöillä on aikaa käyttää lasta lääkärissä, jos ei ole aikaa edes antaa palautetta kahden kesken? ap
Sanoit, että tapaturma vaati lääkärin kontrollia. Siitä äkkinäinen vetäisi johtopätöksen, että päiväkoti käytti lasta lääkärissä...
No mutta kuitenkin. Jos vamma OLISI pitänyt käyttää lääkärissä heti päivällä, päiväkodistra olisi pitänyt soittaa sinulle heti. Tai jos vamma oli kiireellinen, viedä lapsi hoidettavaksi. Ehkäpä vamma kuitenki oli sellainen, että lääkärissä käynti voi odottaa iltaan tai seuraavaan päivään?
Hätätilanteissa se vaan on pakko irroittaa yksi aikuinen hoitamaan asia. Palautteen antaminen ei ole hätätilanne.
Tuskin nyt päiväkotia tarvitsee vaihtaa :D, jos lapsi ei kärsi.
Miten edes voi olla huonot välit... En minäkään pidä kaikista lapseni hoitajista, mutta niin akuan kuin lapsi saa normaalin hyvää hoitoa, asia on ok.