Keskustellaan hetki Kläbosta
Kläbo on yli 20 vuotta elämästään pohtinyt, miten pääsisi hiihtämään nopeammin. Hänen on oltava erittäin fiksu, koska on kyennnyt käytännössä toteuttamaan nuo hiihtovauhtia lisäävät oivallukset niin, että on reilusti edellä muita kilpailijoitaan huippuhiihdossa nimenomaan vauhdissa. Toki hänen valmentajanaan toiminut isoisänsä uran alussa opetti hänelle kaiken minkä oli itse hiihtäjänä oppinut.
Tämän saman pitäisi olla muillekin hiihtäjille mahdollista, jos keskittyminen hiihtovauhdin parantamiseen olisi yhtä kokonaisvaltaista. Toki fyysisillä ominaisuuksilla on oma osansa ja Kläbo on sattunut syntymään "korkeanpaikan leirille" millä lienee oma osansa menestyksessä.
Jos normaali tavishiihtäjä käyttää etenemiseen ladulla ehkä 10-12 eri lihasryhmää, normaali kilpahiihtäjä näitä samoja plus paria muuta huippuunsa treenattuna, niin todennäköisesti Kläbo käyttää kaikkia mahdollisia etenemiseen vaikuttavia lihasryhmiä ja on vielä koulinut niiden liikeradat optimaalisiksi. Tulee iso ero, jos esimerkiksi kuokkatyönnössä häviää toiselle hiihtäjälle 100mm per liike taajuuden ollessa sama. Pitkässä nousussa tästä tulee jo useiden metrien ero, minkä lyhyempää kuokkaliikettä tekevä voi ajaa kiinni ainostaan tiheämmällä kuokalla, mikä taas puolestaan kuluttaa enemmän energiaa.
Olisiko Suomen valmennuksessa jotain opittavaa Kläbön metodeista? Tuota ylämäkien juoksutaktiikkaahan on ainakin Italialainen Pellegrino kilpailuissa kopioinut, mutta sitäkin kai pitää harjoitella aika kauan, että saa sen optimaalisesti onnistumaan.
Kläbon hiihtotekniikan on pakostikin oltava parempi kuin muilla, koska hän säännöllisesti pystyy kilpailuissa parilla sauvan työnnöllä ja suksen potkulla repäisemään käytännössä milloin tahansa useamman metrin eron muihin.
Kommentit (56)
Kläbo aloitti eilen jokavuotisen korkean paikan harjoitteluleirinsä Park Cityssä, mukana tänäkin vuonna maajoukkuekaveri Emil Iversen.
Johannes Høsflot Klæbo kirjoitti Nettavisen -sanomalehdelle kuningas Haraldin kuolemasta:
– Olen täällä Utahissa, Yhdysvalloissa, vastaanottanut tiedon kuningas Harald V:n kuolemasta. Hän on ollut koko maan kuningas isolla K:lla kirjoitettuna. Ainutlaatuinen ja yhdistävä kuningas. Suosittu kuningas – ja minulle ainakin urheilukuningas! Olen ollut onnekas tavatessani kuninkaamme useaan otteeseen.
Hän kuvailee kuningasta erittäin miellyttäväksi tyypiksi.
– Aina lempeä ja miellyttävä, aina hyvällä ja nopealla vastauksella ja aina erittäin kiinnostunut ja hyvällä näkemyksellä lajista. Yksi Trondheimin MM-kisojen kohokohdista oli tapaaminen kuningas Haraldin kanssa. Kuninkaan ja kuningattaren järjestämä gaalaillallinen palatsissa Islannin valtiovierailun aikana huhtikuussa 2025 oli toinen merkittävä ja ainutlaatuinen kohokohta.
Klæbo päättää viestinsä:
– Kiitos paljon kaikesta, kuningas Harald! Olet jättänyt minuun – ja koko kansakuntaan – merkittävän jäljen. Kiitos kaikesta!
https://www.nettavisen.no/nyheter/klabo-fikk-beskjeden-om-kongen-i-usa-…
Johannes Instagrammissaan:
"Kiitos kaikesta, mitä olet merkinnyt Norjalle ja urheilulle. Upea kuningas, joka on yhdistänyt koko kansakunnan. Koko Norjan isoisä. Lepää rauhassa, rakas kuningas Harald"
Johannes päässyt vauhtiin harjoittelussaan Park Cityssä
https://www.instagram.com/johanneshk/p/Dc07DqZoONR/?img_index=1
Ruokaakin pitää tietenkin valmistaa Emil Iversenin kanssa harjoitusten välillä ja julkaista hauskoja kuvia https://www.instagram.com/johanneshk/p/Dc34LPjpwYh/?hl=fi
Kansainvälinen Hiihtoliitto Fis tiedotti torstaina, että hiihdon MM-kilpailut järjestetään jatkossa jokaisena vuonna paitsi olympiavuonna.
Johannes ei ole asiasta kovin innoissaan
- Yleensä kannatan muutoksia, mutta täytyy sanoa, että suhtaudun vuosittaisiin MM-kisoihin skeptisesti, Kläbo sanoi NRK:lle.
Kläbon, 29, mielestä MM-kisojen tulisi olla riittävän harvinaisia, jotta niillä olisi enemmän merkitystä. Hän pohtii, laskeeko MM-kisojen arvostus muutoksen takia.
- Katsokaa olympialaisia ja jalkapallon MM-kisoja. Ne säilyttävät arvonsa erittäin hyvin järjestämällä arvokisat neljän vuoden välein.
Skeptisyydestään huolimatta Kläbo kertoo olevansa valmis kilpailemaan vuosittaisissa MM-kisoissa. Ampumahiihdossa vuosittaisia MM-kisoja on järjestetty jo pitkään.
- En ole vakuuttunut siitä, että ampumahiihdossakaan toimitaan oikein. Aika näyttää, onko tämä viisasta vai ei, hiihtotähti sanoi.
https://www.is.fi/hiihtolajit/art-2000012254068.html
Olen samaa mieltä Johanneksen kanssa, hiihtäjät tarvitsevat välivuoden. Ja nuo jokavuotiset MM-kisat saattavat myös vähentää Tour de Skille osallistumista aika paljon.
Johanneksen harjoittelu jatkuu hyvissä merkeissä. Hän on aina Park Cityssä ollessaan saanut harjoitella The USSA Center of Excellencen tiloissa. Se on Yhdysvaltain hiihto- ja lumilautailuliiton huippumoderni olympiatason valmennus- ja koulutuskeskus Park Cityssä. Harjoittelua maastohiihtäjä Jessie Digginsin kuvan edessä:
https://www.instagram.com/johanneshk/p/Dc87qN4lOX6/?hl=fi&img_index=1
Rullahiihtoharjoitukset Emil Iversenin kanssa jatkuvat upeissa maisemissa
https://www.instagram.com/johanneshk/p/DdCL8gumpXS/?hl=fi&img_index=1
Ja 30 minuutin päässä majapaikasta on golfkenttä, joten pelaamaankin välillä mennään
Johannes Høsflot Klæbon ja Emil Iversenin harjoitukset jatkuneet hienoissa maisemissa Soldier Hollow Nordic Centerissä.
https://www.instagram.com/emilivers/p/DdHWJzTl1RL/?hl=fi&img_index=1
Klæbon ja Iversenin harjoitukset Park Cityssä jatkuneet edelleen kauniissa maisemissa.
https://www.instagram.com/emilivers/p/DdMZgyhl4B5/?img_index=1
Välillä pitää palautua, mm. uimalla, jääkylvyllä, punavaloterapialla ja Johanneksen USAlaisen fysioterapeutin, kuusikymppisen Megan Rowlands Stowen hieronnalla.
https://www.instagram.com/johanneshk/p/DdUKa1pmh5T/?hl=fi&img_index=1
Klæbon kihlattu Pernille Døsvik on sisustanut pariskunnan uutta hirsimökkiä. Pernille on aiemminkin tehnyt yhteistyötä Høie of Scandinavia -brändin kanssa ja valinnut sieltä paljon mökin sisustukseen.
Yksi kaikkien aikojen ylivoimaisimmista urheilijoista lajissaan.
Johannes Høsflot Klæbo ja Emil Iversen ovat käyneet juoksulenkillä korkeassa ilmanalassa.
https://www.instagram.com/emilivers/p/Ddl3Xx1m8nU/
Voimatreeniä kuntosalilla
https://www.instagram.com/johanneshk/p/DdoxxUOGqeo/?hl=fi&img_index=1
Harjoitusten ohessa käyneet tutustumassa alppihiihtosimulaattoriin
https://www.instagram.com/usskiteam/reel/Ddo9bi-PYfO/?hl=fi
Ja amerikkalaiseen jalkapalloon
Viime perjantaina Johannes Høsflot Klæbo ja Pernille Døsvik järjestivät uuden mökkinsä "avajaiset", kutsuttuina olivat kaikki mökin rakentamiseen osallistuneet firmat ja työntekijät.
https://www.instagram.com/moretyri/reel/DeEWudpuhdr/
https://www.instagram.com/moretyri/reel/DeHUckqOQ2F/
Johannes ja Pernille antoivat Hytteavisenin ja paikallislehtien kuvata mökkiään ennen ja jälkeen avajaisten
https://www.hytteavisen.no/dette-er-johannes-hoesflot-klaebos-nye-fjell…
Mökissä on vanhasta tammesta tehty iso ruokapöytä
https://www.instagram.com/helveddesign1/p/DeEWgb0iB02/?img_index=1
Johannes Instagrammissaan mökin valmistumisesta, huolettomasti kesäviiksissä...
"Vihdoinkin mökkimme viralliset avajaiset Ikuisuudelta tuntuneen suunnittelun, rakentamisen, päätöksenteon ja kaiken hitaan valmistumisen seuraamisen jälkeen tuntuu todella hyvältä kutsua tätä paikkaa vihdoin (lähes) valmiiksi.
Odotan innolla kaikkea, mitä täällä on edessä: kiireettömiä aamuja, pitkiä illallisia, viikonloppuja vuoristossa, harjoitusleirejä ja toivottavasti valtavasti hienoja muistoja. En malta odottaa, että pääsemme kunnolla ottamaan paikan käyttöön ja tekemään siitä kodin."
https://www.instagram.com/johanneshk/p/DeKAGvBDcfY/?hl=fi
Avajaisista, on kyllä upea mökki
https://www.instagram.com/vyrk.as/reel/DeHSo7bsFQ9/
Johanneksen kihlattu Pernille on suunnitellut Dale of Norwaylle pienen malliston, joka julkistettiin 1. lokakuuta (Pernille suunnitteli aiemmin Dale of Norwayn kanssa Norjan joukkueen kisavillapaidan 2025 MM-kisoihin).
https://kommunikasjon.ntb.no/pressemelding/19087431/pernille-dosvik-x-d…
https://eu.daleofnorway.com/Editorial/Design/pernille-dosvik/
https://www.instagram.com/reel/DeFNzP-NeWW/
https://www.voguescandinavia.com/articles/pernille-dosvik-dale-of-norway
Johannes Høsflot Klæbo ja mökin rakentanut Østlaft järjestivät viime lauantaina 3.10. Klæbo & Østlaft Open 2026 -golfturnauksen, johon osallistui 115 pelaajaa nelihenkisissä joukkueissa. Turnaus järjestettiin mökin lähistöllä sijaitsevalla Skei Golfkerholla. Johannes pelasi veljensä Olan ja kahden ystävänsä kanssa.
"Klæbo & Østlaft Open 2026 oli suuri menestys, ja siihen osallistui 115 golfaria. Kilpailu käynnistyi ja palkintojenjako järjestettiin Østlaftin mallihirsimökillä. Johannes Klæbo osallistui tapahtumaan ja jakoi yhdessä Østlaftin kanssa upeita palkintoja turnauksen päätteeksi. Suuret kiitokset Skei Golf Clubin Mortenille turnauksen järjestämisestä. Meillä Østlaftilla oli mahtava päivä, ja kiitämme kaikkia mukana olleita golfareita!"
https://www.instagram.com/ostlaft/p/DeCw1CfEYWH/
Mökistä nähdään osa tässä videolla, jossa Pernille esittelee Dale of Norwaylle suunnittelemiaan tuotteita
Ollessaan yli kuukauden korkean paikan harjoitusleirillä Park Cityssä Utahissa Johannes Høsflot Klæbo antoi haastattelun paikalliselle KPCW -medialle. Mukana haastattelussa hänen USAlainen fysioterapeuttinsa Megan Rowlands Stowe (kuvassa keskellä), joka on muuten todella nuorekkaan näköinen 60-vuotias!
Vierailija kirjoitti:
Ollessaan yli kuukauden korkean paikan harjoitusleirillä Park Cityssä Utahissa Johannes Høsflot Klæbo antoi haastattelun paikalliselle KPCW -medialle. Mukana haastattelussa hänen USAlainen fysioterapeuttinsa Megan Rowlands Stowe (kuvassa keskellä), joka on muuten todella nuorekkaan näköinen 60-vuotias!
Kuuntelin tuon Kläbon haastattelun, mielenkiintoista kuulla hänen kertovan fysioterapiastaan ja rentoutumisestaan treenien jälkeen. Kauniisti kiitteli sitä, että saa harjoitella USAn hiihto- ym. maajoukkueiden harjoituskeskuksessa voimaharjoittelunsa ja nauroi, että hänet aletaan jo tuntea kaupoissa, kun joka syksy noin kuukauden Park Cityssä treenaa.
Johannes Høsflot Klæbo ja kihlattunsa Pernille Døsvik Vogue Scandinavian kannessa, he poseerasivat eri vaatteissa aivan kotinsa lähellä Trondheimissa, mm. Baklilammella.
https://www.instagram.com/voguescandinavia/p/DeY-COQAZJe/?hl=fi
https://www.voguescandinavia.com/articles/klaebo-and-pernille-cover-int…
Lehden päätoimittaja Martina Bonnier on innoissaan:
https://www.voguescandinavia.com/articles/letter-from-the-editor-klaebo…
Lyhyt video kuvauksista
https://www.instagram.com/voguescandinavia/reel/DeZLxqFj86Q/
Kuvia ja lyhyitä videoita
https://www.instagram.com/voguescandinavia/reel/DeZFAcEgqkF/
https://www.instagram.com/voguescandinavia/reel/DeZnQqRD1Z6/
https://www.instagram.com/voguescandinavia/p/DeY-SdMAdDV/?img_index=1
Johannes ja Pernille ovat varmasti saaneet alennusta mökin rakennuttamiskuluista, he ovat osallistuneet Østlaftin mukana viime vuoden mökkimessuille ja heidän mökkinsä edustalla on rakennusvaiheessa ollut tämä valtava mainostaulu, joka poistettiin 14.8.
https://www.instagram.com/pernilledosvik/p/DcYJ8iHjS5J/?img_index=7
Johannes julkaisi pari päivää sitten lyhyen videon päivästä, jolloin mökki luovutettiin heille. On kyllä upea hirsimökki ja hienolla paikalla, hulppea näköala Hän sanoo: "Tunnen itseni todella etuoikeutetuksi, kun olen voinut rakennuttaa tämän unelmamökin minulle ja perheelleni". Hän puhuu videolla myös sitä kuvaavan veljensä kanssa, joka kutsuu mökkiä "linnaksi". Johannes sanoo, että kyllä, se on linna, mutta silti todella kotoisan tuntuinen, mikä oli tarkoituskin. Se on paikka, jossa koko perhe (hänen ja Pernillen vanhemmat ja sisarukset perheineen) voi viettää aikaa ja kaikille on tilaa. Vielä on paljon tekemistä, Pernille jää valvomaan loppua sisustamista, pihan rakentamista ym. kun Johannes lähtee yli neljän viikon korkean paikan harjoitusleirille Park Cityyn. Johannes toivoo voivansa lokakuun alussa esitellä koko mökin pidemmällä videolla. Joku kommentoi videota viitaten Edvarg Griegin Peer Gynt -näytelmän sävelmään "In the Hall of the Mountain King" -> "In the Castle of the Ski King"