Olitko tietääksesi toivottu lapsi ja toivottua sukupuolta?

isä toivoi poikaa.



Pikkuveli syntyi kolmantena lapsena kuusi vuotta mun jälkeen ja sen kyllä huomasi, että poika vihdoin tuli ja huomaa edelleen...

Kuten omakin tyttäreni.

ainoaksi jäin

Sen kyllä huomasi lapsena hyvin. Lähes jatkuvasti sain kuulla olevani "Saatanan äpärä, joka pitäisi tappaa".

ja sukupuolikin oli varmaan mieluisa.

T. kuopus, pikkusisko 6 veljelle. :)

Vanhemmat perheen kuopuksia, itse esikoisena sain maksaa heidän traumat esikoista kohtaan.

Sekä minä että siskoni olimme vuosikausia odotettuja ja huomasi sen jo lapsena ja kyllä meille kerrottiinkin, että olimme erittäin toivottuja. Tässä yhtenä päivänä äitini totesi myös, että oli aina helpottunut, kun syntyi tyttövauva (meitä on siis se kaksi), kun tyttövauvat vähemmän kokevat kätkyt-kuolemia. Tällaisesta en itse ole muuten koskaan kuullut. Ja jatkumona, oma esikoistyttäreni oli myös useamman vuoden yrityksen tulos, erittäin toivottu ja halusinkin tytön.

Isosiskoni oli syntynyt kuolleena pari vuotta aiemmin. Ehkäpä sukupuolikin oli oikea? Siitä en tiedä.

ja vielä väärää sukupuolta.

Vasta aikuisena olen tämän tajunnut ja äitini tunnustanut.

Halusin olla poika niin kovasti että tungin veskipaperin hylsyn housuihin ja teeskentelin poikaa

Sukupuolitoiveista en tiedä, paitsi silloin 3-vuotiaan siskoni osalta joka pettyi pahasti. :)

mutta olisin voinut olla poika, koska vanhemmilla oli ennestään tyttö ja toivoivat poikaa, no pikkusiskokin syntyi vielä...

Olinkin poika ja vanhemmatkin sisarukset poikia. Muistan, kuinka äiti aina välillä ääneen haaveili tytöstä, mikä tuntui silloin jotenkin tosi nololta ja ärsyttävältä. Mutta ymmärrän kyllä tavallaan hänen tuskansa.

Äitini oli 17v kun minua alkoi odottamaan ja isä 19v ja olin vahinko. Mutta eiköhän minusta tullut myös toivottu koska vanhemmat minut pitivät painostuksesta huolimatta ja parempaa lapsuutta en olisi voinut toivoa.

Ei minulle koskaan kerrottu etten ollut suunniteltu mutta kyllä sen aika pienenä tajusin. Vanhemmat niin nuoria, yhteistä kotia ei ollut ennen kuin olin 6kk. Molemmat vanhemmat asuivat vielä omien vanhempien luona jne.

Mutta mielestäni sillä ei ole merkitystä koska olen aina saanut tuntea olevani rakastettu.

Kurjempi se olisi toisin päin, olla toivottu ja sitten ei kuitenkaan rakastettu.

Äitini toivoi kovasti tyttöä, isä taisi toivoa poikaa (ikinä ei sitä esiin kyllä mitenkään tuonut, ihan vaan oma päätelmäni) koska oli hällä ennestään jo 2 tyttöä.

Olin vahinko, äitini useasti sanoi halunneensa tehdä abortin, mutta vanhempani oli pakotettu naimisiin.

Ja taisin olla väärää sukupuolta, mutta siitä ei juuri puhuttu.

rupesi odottamaan minun isoveljeä. Sitten äiti söi pillereitä ja imetti veljeäni, mutta tuli siitä huolimatta raskaaksi.



Vahinkoja ollaan siis molemmat. Kerran äiti sanoi, että oli iloinen, kun sai tytön. On tosin kaiken kaikkiaan hirvän pettynyt minuun, minusta ei voi olla ylpeä. Lapsuus oli aika kamala, kun toisiaan inhoavat vanhemmat riiteli melkein koko ajan tai pitivät mykkäkoulua.

Äitini kyllä aina sanoi että olin iloinen yllätys. Vanhemmillani oli jo poika ja äitini sanoi olleensa iloinen, kun sai tytön. Isäni olisi halunnut toisen pojan ja oli kovin pettynyt minuun. Minun jälkeeni äitini odotti kolmatta lasta ja isäni pakotti hänet aborttiin, kuulemma pelkäsi että tulee taas tyttö. Aikuisiällä äitini näitä asioita kertonut minulle, kaikkea en välttämättä olisi edes halunnut kuulla... Vanhempani erosivat ollessani alle 2-vuotias, en ole nähnyt isääni melkein 30 vuoteen. Ehkä hyväkin, itselläni on kolme tytärtä ja en tuollaista miestä vaariksi edes haluaisi heille.

Esikoispojan jälkeen oli varmasti vanhemmillenikin kiva saada tyttö :)



Muutenkin lapsuuteni oli kaikin puolin tasapainoinen ja onnellinen. Kiitos vanhemmilleni, jotka olivat molemmat fiksuja täyspäisiä ihmisiä. Tai äiti on edelleen. Isä on valitettavasti jo kuollut.

sitä sukupuolta kuin toivottiin. Itse olen kahden pojan äiti ja kummastakin olen toivonut poikaa. Eli "oikein" on mennyt meillä päin. Ihan onnekasta :)