Olen jatkuvasti pettynyt muihin ja yksinäinen
Tutustun helposti ihmisiin mutta pian huomaan, että ihminen ei ole ystävyyden arvoinen. Suurin osa haluaa vaan jonkun ilmaisen terapeutin, ei vastavuoroista ystävyyttä. Tai ovat ylipäätään kamalan kypsymättömiä ja ongelmaisia. Vaikka on paljon "ystäviä" ympärillä, kenellekään en voi kertoa miltä minusta oikeasti tuntuu. Eli tunnen olevani tosi yksinäinen silti. Tunnistaako kukaan tämmöistä?
Kommentit (20)
Olen yrittänyt laskea odotuksiani mutta kun ne odotukset pitäisi olla ihan nollassa ettei pettyisi...Ihmiset elämässäni ei anna oikeastaan mitään, ottaa vaan.
Siis mitä oikein tapahtuu, kun kerrot oikeista tunteistasi? Se ei nyt selvinnyt tuosta aloituksestasi.
Vierailija kirjoitti:
Mee hoitoon!
Hyvin sanottu!
Siis muut avautuvat sinulle tunteistaan ja ongelmistaan, mutta sinä et heille omistasi? Miksi et? Mitä tapahtuu, kun teet niin? Teetkö niin?
Aina kun avaudun, sanomiseni joko sivuutetaan, katsellaan vaan hiljaa silmät ymmyrkäisinä ja ei ainakaan kannusteta. Olen kyllä oppinut olemaan vaan hiljaa ja kun kaikki kääntyy vaan itseäni vastaan
Vaikutat neeekeriltä. Ei sun kanssa kukaan kaveri halu olla.
Joo, olen juuri todennut, että kaipaan ihmistä, joka kykenee ja haluaa olla emotionaalisesti läsnä. Elän mieluummin yksin kuin vääntäydyn enää jauhamaan pinnallista paskaa kenenkään kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Joo, olen juuri todennut, että kaipaan ihmistä, joka kykenee ja haluaa olla emotionaalisesti läsnä. Elän mieluummin yksin kuin vääntäydyn enää jauhamaan pinnallista paskaa kenenkään kanssa.
Joo muista pitää laatuaikaa elämäsi tärkeimmän ihmisen kanssa. Se tärkein olet sinä itse.
Vierailija kirjoitti:
Laske odotuksiasi.
Ei voi laskea enää alemmas.
T: Eri, ja samassa tilanteessa ap:n kanssa
Vierailija kirjoitti:
Aina kun avaudun, sanomiseni joko sivuutetaan, katsellaan vaan hiljaa silmät ymmyrkäisinä ja ei ainakaan kannusteta. Olen kyllä oppinut olemaan vaan hiljaa ja kun kaikki kääntyy vaan itseäni vastaan
Ehkä uudet tuttavuudet eivät vie kehtaa sanoa ääneen, että olet heidän mielestään väärässä.
Ymmärrän tavallaan, myös itse koen, että on vaikea saada yhteyttä toisiin ja olla vastavuoroisessa suhteessa. Toisaalta ajattelen, että toiset ovat mitä ovat, en voi vaatia heitä muuttumaan. Ehkä omatkin odotukset ovat vähän epärealistisia? Huomaan myös, että kun itse haluan antaa ihmissuhteeseen kaiken, kuunnella ja ymmärtää, ovat toiset jotenkin rennompia eivät yhtään niin tosissaan. Siihen heillä on oikeus, en voi muuttaa toisia.
Eipä tuo minullekaan onnistu.
Tosin olen autistinen, joten ymärrettävämpää, mutta jotenkin vielä ankeampaa, etteivät ihmiset lainkaan hyväksy erilaisuutta.
Osaan larpata neuronormaalia aika hyvin, mutta aina en jaksa (enkä edes halua), joten tästä seuraa oman käytöksen vaihtelevuutta.
Nyt joku sanoo, että tietenkään ihmiset eivät pidä ja luota henkilöön, joka "näyttelee". Mutta jos en yhtään ns. tule vastaan eli pyri vaikuttamaan tavalliselta (lue turvalliselta), en saa minkäänlaista kontaktia vieraiden kanssa.
Miehet pitävät minua usein kiinnostavana, mutta eivät uskalla ryhtyä enempään. Kummallisia ennakkokoluuloja tai sitten tuntevat itsensä ja omat rajoituksensa.
Terapiaan käymään läpi ihmissuhdehistoriaasi. Kaikki ihmissuhteistasi ei yhdistä kuin yksi henkilö ja se olet sinä itse.
Sama juttu. Olen aina varakaveri. En kelpaa ykkösbestiksen paikalle kenellekään
Jos syy tutustua muihin ihmisiin on löytää ystäviä, joille sinäkin saat kertoa itsestäsi, niin unohda koko juttu. Meidän tapakulttuuriin ei kuulu huomaavaisuus ja vastavuoroisuus, vaan yksilökeskeisyys ja omien tunteiden vatvominen.
On hyvä, että annat jokaiselle tapaamallesi ihmiselle mahdollisuuden, mutta pettymisen sijaan ole realisti.
Olen huomannut että parempi olla yksinäinen kuin pas kassa seurassa
Etsi ystäviä heistä joiden kuva kuuluisi tietosanakirjassa kohtaan toksinen maskuliinisuus. Juuri ne tunnemykät, jotka eivät jauha tunteista ovat ihan parasta seuraa.
Laske odotuksiasi.