TÄNÄÄN, pyhäinpäivänä, muistellaan poismenneitä läheisiä. Mitä elämän rajallisuus herättää sinussa?

eletään yhden kerran ja kun se on ohi niin se on kerta kaikkiaan GAME OVER.



Hihhulien väittämistä huolimatta.

Olen vaiheessa, jossa luultavasti suurin osa elämästäni on jo takana. Keskivaihe meni yllättävän nopeasti ja tuntuu, etten ole vieläkään toipunut siitä tosiasiasta, etten ole enää kolmekymppinen. Jos voisin, kääntäisin kelloa taaksepäin lapsuuteen tai nuoruusaikaan.



En ole varma, uskonko enää kuoleman jälkeen olevaan elämään. Jonkinlaisiin henkiin uskon kyllä ja siihen, ettemme tiedä maailmasta vielä läheskään kaikkea. Mutta ovatko henget niitä, jotka ovat joskus olleet ihmisiä tai eläimiä, sitä en tiedä. Koen, ettei lähelläni ole ketään kuolleita sukulaisia.



On siis vaikea kuvitella, että tulisin kuoleman jälkeenkään heitä enää kohtaamaan. Isoisäni isä kuulemma sanoi, että mihin puu kaatuu, siihen se maatuu, ja samalla tavalla ihmisen elämä päättyy kuolemaan. Nuorena kauhistelin, kuinka hän voi ajatella noin, mutta nyttemmin minusta on alkanut tuntua, että hän taisi olla oikeassa.



Elämä on ihmisen parasta aikaa, sanoi Matti Nykänen, tai niin ainakin väitetään.

tänä vuonna sitten muistelen poismennyttä läheistäni. Käsitykseni elämästä on muuttunut, nyt huomaan, että elämä on hyvin haurasta ja kuka tahansa voi kuolla koska tahansa. Vaikka ei olisi vielä ehtinyt elää juuri ollenkaan ja vaikka se tuntuisi kuinka epäoikeudenmukaiselta. Aiemmin mietin, että jumala ja taivas saattaisivat ehkä ollakin olemassa, mutta nyt ei tunnu siltä. Ihminen on eläin kuten muutkin eläimet ja meitä kuolee vanhuuteen kuolemisen lisäksi myös ihan sattumanvaraisesti, ilman mitään sen suurempaa merkitystä.

Tyttöni kysyi että mitä ihmiselle tapahtuu kun kuolee. Sanoin että hänestä tulee enkeli. Itsellä on kuollut isä, kun olin pieni ja minussa kantoi pitkälle toivo ja ihana tunne kun ajattelin hänen olevan enkeli.

No, tyttö sanoin sitten myöhemmin kysyi että kun hän on aikuinen ja me kuollaan, niin ollaanko hälle enkeleitä. Suojellaanko häntä? Melkein vedet silmissä vastasin että tietysti..



Jos minä liian aikaisin joudun tämän maailman jättämään, niin toivon että tyttöni ajattelee minun olevan hänen lähellään..

parempaa kuin tämä elämä parhaimmillaankaan, koska silloin kaikki kyyneleet ja surun on pyyhitty pois meidän silmistämme - kuten Uuden testamentin ilmestyskirja lupaa. Ja tämä elämä avautuu Kristuksen anteeksiantoon luottamalla. Uskaltaisitko sinäkin luottaa? http://www.healingrooms.fi/?sid=100