Minä olen joskus tosissani miettinyt laajennettua itsemurhaa.

Puhuitko jonkun kanssa? Erositteko? Lääkitystä?

soitin silloin yöllä isälleni ja puhuin hänen kanssaan aamuun saakka ja aamusta soitin äidilleni (vanhempani siis ovat eronneet), lastenkodin kautta lapset huostaanottoon ja minä sairaalaan.

miksi halusit tappaa lapset? ajattelitko pelastavasi heidät pahalta maailmalta tms.?

olisit halunnut tappaa lapsesikin etkä vain itseäsi? Sitä en ole koskaan tajunnut vaikka itsemurhan ymmärrän.

hänellä oli ja on isä joka olisi hänestä huolta pitänyt.



Muut lapset olisin ottanut mukaani koska heillä ei olisi ollut ketään. En itse jaksanut mutta en tahtonut jättää heitä lastenkoti/sijoitusperhe kierteeseen ja heidän parastaan ajattelin kun mukaani olisin heidät ottanut.



Monesti olen niitä mietteitä käynyt läpi ja eihän ne normaali ihmisen ajatuksia ole mutta omasta kokemuksesta tiedän että äärimmäisen ahdistunut ihminen näkee ne asiat kirkkaasti ainoana oikeana vaihtoehtona.



Mä olisin vanhaan autooni pakannut lapset ja ajanu rekan alle :(

millaista apua sait? saitko lapsesi takaisin myöhemmin?

tappaisi perheensä sen takia että itsellä on paha olla?

siitä on nyt vuosia. Kyse ollut omasta huonosta voinnistani. Lapseni oli pahasti sairas ja kärsi hirveästi. Ajattelin, että pakkohan hänet on siitä vapauttaa, ja ettei lapsella kuitenkaan ole edessään mitään muuta tulevaisuutta kuin lisä kärsimystä. Ajattelin myös, että sen jälkeen en sitten enää jaksa itsekään elää. Varmaan siinä oli mukana masennusta sen takia, että lapsen puoleta oltiin taisteltu jo niin kauan, se oli niin hirveää, ja mitään helpotusta ei näyttänyt olevan luvassa. Mä olin jo miettinyt senkin, miten se kävisi hiljaa ja kivutta.



Mä en kuitenkaan jaksanut tehdä sitäkään. Sitten me saatiin vielä yksi mahdollisuus terveydenhoidosta, vaikka periaatteessa siellä oli jo annettu periksi. Sit lapsi lähtikin paranemaan. Sairas hän on edelleen, mut nyt on joa hyvääkin odotettavaa tulevaisuudesssa, ei pelkkää hyödytöntä kärsimystä kuitenkaan.

niitä meinattu edes huostaanottaa vaikka kerroin asiat suoraan.



oli ilmeisesti virhe sairastua viikonloppuna.



sairas mieli näkee asian eri tavalla kuin terve mieli. sairas ihminen kokee kuoleman hyvänä asiana sekä itselleen että läheisilleen. terve ihminen ei sellaista ymmärrä eikä pidäkkään. kuolema on sairaalle oikotie parempaan elämään.



Lasten mukana vieminen on todella sitä lasten suojelemista, halua pitää niistä huolta. niin hullulta kun se kuullostaakin, sairas ihminen kokee itsemurhansa vähemmän itsekkääksi kun vie lapset mukanaan eikä jätä niitä kärsimään omasta teostaan. mä en olis itse voinu kuvitellakkaan että olisin jättäny lapset tänne pahaan maailmaan yksin - niin paljon niitä rakastin. kukaan ei olisi koskaan rakastanut niitä täysin pyynteettömästi, siten kun vain vanhemmat voivat lapsiaan rakastaa.



Elämäni pisin yö se oli mutta siitä olen myös eniten oppinut koska siitä lähti tie parempaan kun tajusi että en mä itsekkään oikeesti halunnnu kuolla... Apua mä vaan tarvitsin. mulla siis fyysinen uupuminen ajoi tähän tilanteeseen, olin yksin muksujen kanssa ilman tukiverkkoa ja sosiaaliviraston kautta hakenut apua lastenhoitopuolen ongelmiin (perhetyötä) mutta joka kerta vaan asioita hoitava ihminen oli saikulla ja olin edellisenä päivänä saanut kuulla että se ihminen olisi saikulla ainakin vielä 2½kuukautta ja kukaan ei hoida meidän asiaa sillä välin. se oli tieto joka ns. katkaisi kamelin selän.