Terapian läpikäyneet ja siitä hyötyneet, tsempatkaa mua...

en osaa sanoa tuohon oikein mitään, kun itse en ole kokenut mitään kauheita tunnemyrskyjä terapian vuoksi/aikana. Olisiko kenties syytä hidastaa tahtia terapiassa, siis ottaa jotenkin rauhallisemmin eikä edetä niin nopeasti?

terapian aluksi kesti puoli vuotta. Mutta pääosin hillitöntä itkemistä tapahtui terapiassa, ei kovin paljoa muualla.



Arki terapian ulkopuolella rauhoittui melko pian. Voimakkaita unia näin ajoittain koko 3v terapian ajan.



Tunnemyrsky voi tuntua kamalalta, mutta suosittelen lämpimästi, että heittäydyt sen mukaan - sinulla on terapeutti tukenasi. Olen melko varma, että et tule katumaan.



Omasta terapiastani olen erittäin kiitollinen, ja onnellinen että jaksoin käydä sen loppuun, vaikka välillä tympäisi lähteä sinne (siitäkin pitää sanoa terapeutille)

Ja käytkö intensiivisessa 2krt viikossa?



Sä hanskaat sen kaiken sun terapeuttisi avulla, se kulkee sun rinnalla koko sen matkan. Ihan aluksi voi tuntua siltä, että tunnemyrsky käynnistyy, mutta se menee sitten ohi. Terapia alkaa tuntua jankkaamiselta, pakkopullalta, turhalta. Tätä jatkuu aikansa. Sitten taas mennään eteenpäin, päästään vaikeampiin asioihin. Omat mielialat alkavat heitellä, terapian jälkeen voi olla helvetin ahdistunut tai todella onnellinen. Tai sitten ei tunne mitään.



Toisena vuonna tilanne muuttuu jo paljon intensiivisemmäksi, koska aito luottamus terapeuttiin alkaa syntyä. Sitä alkaa huomaamattaan päästä sellaiseen "tajunnanvirtaan", että puhuu asioista, ne synnyttävät toisenlaisen ajatusketjun, ja taas kolmannen, ja yhtäkkiä tulee valtava oivalluksentunne ihan jostain simppelistä jutusta.



Ja tietysti sit ne samat ahdistuneisuudet ja "tää on niin turhaa" -jankkaukset vuorottelevat. Mulla on toisen vuoden lopulla tullut ehkä kaikkein pahimmat ja parhaimmat fiilarit toistaiseksi. Ja olen siis juuri nyt siinä vaiheessa. Kohta alkaa kolmas vuosi, ja odotan siltä taas enemmän.



Jos muuten mietit, kauanko terapiassa pitää käydä, niin useat terapeutit ovat sanoneet, että terapia on silloin puolessa välissä, kun alkaa tuntea syvää pelkoa terapian päättymisestä ja terapeutin menettämisestä ja samalla "ihastuu" terapeuttiin, haluaisi olla tämän ystävä ja käyttää aikaa sen pohtimiseen, millainen tämä henkilö on siviilissä. Mulla tämä tapahtui äskettäin, eli toiset pari vuotta intensiiviä on ainakin edessä.



Kyllä sä hanskaat sen oikein hyvin, se terapeutti on sitä varten, että se ottaa ne kaikki sun tunteet vastaan. Mutta sekin pitää tajuta ja hyväksyä, että terapiaan kuuluu aina tietty määrä ahdistusta, kun kohtaa ne vaikeimmat asiat. Mutta on se vaivan arvoista.



Tsemppiä ja halauksia, vilpittömästi kannustan jatkamaan!

Kiiiiitos kaunis vastanneille! :)



Lisää kokemuksia?



t:ap