Suomi on maksanut kehitysyhteistyöapua vuodesta 2000 yli 29 miljardia euroa!
ja sitten ihmetelleen kun ei ole töitä ja kaikkia tukia pitää leikata
Kommentit (97)
Istuva hallitus vei parissa viikossa 2 mrd eläkekassasta kansan rahoja. Siihennähden tuo on pisara meressä.
Se kaikki on pois valtion taloudesta ja nykyään kehitysapua annetaan ihan velkarahalla. Mitä järkeä tässä on? Sen voisi joku poliitikko vaihteeksi avata
Mutta ajatelkaa, miten paljon hyvää sillä on saatu aikaan! Suomi on vauras maa.
Vierailija kirjoitti:
Rahaa on, mutta ei omalle kansalle.
Entäs ennen vuotta 2000?
Ulkoministeriön virkamies: 20 vuoden kehitysyhteistyöhankkeet menneet täysin hukkaan
Suuria epäonnistuneita kehitysyhteistyöhankkeita kutsutaan valkoisiksi elefanteiksi. Suomen valkoisiin elefantteihin kuuluu Dar es Salaamin satamaan 1970-luvulla uponneet, Savonlinnan telakalla rakennetut kalastustroolarit.
- Veden alta pilkottavat mastot ehdin itsekin nähdä, kertoi ulkoasiainneuvos Matti Kääriäinen Yle Radio Suomen Ajantasassa.
Sillä summalla olisi saatu 150 f-35 hävittäjää tai Gripeneitä jotain puolet enemmän
Ensin persut mölisivät siitä että ihmisiä pitää auttaa siellä missä he asuvat eli kehitysmaissa. Sitten he alkoivat mölytä siitä että heitä ei pitäisi auttaa sielläkään. Ilmeisesti pitäisi laittaa rajat kiinni ja katkaista kaikki yhteydet ulkomaailmaan? Jos näin tehtäisiin niin 100 vuoden päästä Suomessa asuu enää miljoona ihmistä ja sisäsiittoisuus kukoistaa.
Niillä rahoilla on monet Ferrarit ja aseet ostettu.
AP unohti laittaa lähteen luvuillensa.
Vierailija kirjoitti:
Ensin persut mölisivät siitä että ihmisiä pitää auttaa siellä missä he asuvat eli kehitysmaissa. Sitten he alkoivat mölytä siitä että heitä ei pitäisi auttaa sielläkään. Ilmeisesti pitäisi laittaa rajat kiinni ja katkaista kaikki yhteydet ulkomaailmaan? Jos näin tehtäisiin niin 100 vuoden päästä Suomessa asuu enää miljoona ihmistä ja sisäsiittoisuus kukoistaa.
Jokainen auttaa itseään. Voit antaa omaisuutesi Afrikkaan tai mennä sinne tekemään töitä heille, jos niin kovasti hiertää.
Vierailija kirjoitti:
AP unohti laittaa lähteen luvuillensa.
Koska te siellä vasemmalla alatte antamaan lähteitä omille mölinöille?
Det finska styret kostar mera än så vareviga år. Börja med att fixa det.
Vierailija kirjoitti:
Mutta ajatelkaa, miten paljon hyvää sillä on saatu aikaan! Suomi on vauras maa.
Tarkoitushan on että ihmiset pysyisivät siellä kaukomailla. Vaihtoehtohan on tietysti että tulevat tänne? Kumpaa kysyjä ajatteli kannattaa?
Olisko kansalaisaloite jossa vaaditaan säästämään ensin näistä muille maille menevistä rahoista ja sitten omalta kansalta.
En tunne yhtäkään vaurasta ihmistä jolla on pelkkää velkaa valtavasti. Miten Suomi on vauras?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta ajatelkaa, miten paljon hyvää sillä on saatu aikaan! Suomi on vauras maa.
Tarkoitushan on että ihmiset pysyisivät siellä kaukomailla. Vaihtoehtohan on tietysti että tulevat tänne? Kumpaa kysyjä ajatteli kannattaa?
Kehitysmaatutkijoiden enemmistö on sitä mieltä, että kehitysapu ei vähennä ihmisten liikkuvuutta vaan lisää sitä. Jos johonkin kylään rakennetaan tie tai internet kehitysavulla, se helpottaa lähtemistä. Kehitysavun puolustajat juuri keksivät yllä olevia hölmöjä puolustusargumentteja täysin omasta päästään.
Velaksi otettua rahaa. Kun Suomi olisi tarvinnut tukea Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan tuomitsemisessa. Eivät nää etelän kehitysmaat halunneet tukea Suomea. Vaikka kyse Venäjän agressioiden hillitsemisessä on kohtalon kysymys Suomelle. Koko kehitys apu in syytä lopettaa ja samoin siirrolaisuus kehitysmaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin persut mölisivät siitä että ihmisiä pitää auttaa siellä missä he asuvat eli kehitysmaissa. Sitten he alkoivat mölytä siitä että heitä ei pitäisi auttaa sielläkään. Ilmeisesti pitäisi laittaa rajat kiinni ja katkaista kaikki yhteydet ulkomaailmaan? Jos näin tehtäisiin niin 100 vuoden päästä Suomessa asuu enää miljoona ihmistä ja sisäsiittoisuus kukoistaa.
Jokainen auttaa itseään. Voit antaa omaisuutesi Afrikkaan tai mennä sinne tekemään töitä heille, jos niin kovasti hiertää.
No ihan varmasti annan sen sinne ennen kuin ruokin persua.
Mieti ku tää raha ois panostettu meidän omiin lapsiin ja syntyvyyslukujen buustaamiseen.
Nyt me ollaan buustattu kehitysmaita joilla on syntyvyyttä ihan liikaaki.
Rahaa on, mutta ei omalle kansalle.