Kerttu Niskasen rääkyminen seitsemänneksi jäämisen jälkeen ja Iivon sluibailut tärkeimmästä kisasta neljään vuoteen

Mites ap sun päiväs muuten on lähtenyt käyntiin?

Hatun nosto Ebballe , kaatumisen jälkeen kiirehti pystyyn ja suksien perään ja jatkoi matkaa , osa jää makamaan mahalleen eikä yritä . Jäin kaipaamaan kisatilanteessa tosissaan hiihtämistä eräillä . Vilma Ryytty oli hyvä viestissä .

kisat ohi jo, elämä jatkuu. Ainakin joillakin.

Selvää on, että näiden kahden aika alkaa olla ohitse, ikä kun vähitellen tulee vastaan. Jos sattuu olemaan terveyden kanssa vielä ongelmia juuri olympiavuotena niin näin käy. 

Turhaa öyhötystä oli myös Vilma Nissinen joka sain hetken kuuluisuuden sanoillaan. 

Krista Pärmäkoski joka palasi kisoihin vain saadakseen kunnon läksiäiset.

Varsinkin Pärmäkoskesta jäi todella huono maku, täys pelle näissä kisoissa ja vielä kehtasi palata kisoihin kun jo kerran oli kotiin lähtenyt.

Koko aamu on ns. asiantuntijat toitottaneet aamutelevisiossa, että Suomella on maastohiihdossa liian kapea mitalipotentiaalinen kärki ja että kärjen takana pitäisi olla nousevia kykyjä näyttämään kyntensä. Tämähän on juuri se tilanne, mihin Suomen huippu-urheilussa on viime vuodet tähdätty!
Siis se viime vuosien strategia, jossa pienenevät eurot keskitetään oletetuille mitalipotentiaaleille urheilijoille. Tässä siis tulos, jos ei ole varaa leventää sitä joukkoa, josta nousee huippuja.

Niskasen sisarukset ovat tehneet hienon uran, mutta aika huipulla on vaan ohi ja heillä aika seuraavalle elämänvaiheelle. Huipulla ei pysytä ikuisesti ja elämä on. Hyvä muistaa lytätessäkin, että esimerkiksi Iivolla on hienot olympiasaavutukset, eikä niiden arvo häviä näihin onnettomiin kisoihin.

Menestys on ihan kulman takana, kuten talouskasvukin.

Ap voi hävetä ihan keskenänsä, minä en häpeä.

Voisitteko hankkia lapsillenne sukset, että tulisi uusia hiihtäjiä. Kiitos. 

En jaksa minäkään kuunnella suomihiihtäjien nillittämistä telkkarissa. Vaivaannuttavaa selittelyä kun ei suksi kulje.

Ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osaa tuntea empatiaa urheilijoita kohtaan. Ikään kuin olisivat jossakin gladiaattorikatsomossa mölyämässä ja tärkeimpänä plösöyksilönä maailmankaikkeudessa vääntämässä rasvaista peukaloaan alaviistoon.

Niitäkin ihmettelen, jotka tuntevat raivoa niitä suomalaisurheilijoita kohtaan, jotka eivät saa mitaleita. Mitalisijoille pääsee vain kolme, ulkopuolelle jää kaikkia kansallisuuksia, mutta eivät nuo muille kuin omilleen raivoa.

Niskasilla on hieno ja voittoisa ura takanaan molemmilla. Nuorella Ilia Malininilla toivottavasti edessä.

Nämä mollaajat varmaan haukkuvat työkaverinsakin pullamössöiksi yms, kun työkaveri epäonnistuu. Helvetin hienoa porukkaa.

Mitä Iivo sille voi että tuli virus