Tunnen olevani epäonnistunut

Tuo "kouluttaudu" hokema tuntuu niin turhauttavalle. Minulla on sama juttu kuin sinulla ap, on kaksi periaatteessa hyvää yliopistotutkintoa takana ja työkokemustakin.



Mutta minulla ei ollut vakipaikkaa, kun sain kolme lasta aika putkeen. Kahden ensimmäisen välissä ehdin tehdä yhden määräaikaisuuden. Sitten tuli ulkomaille muutto, kun miehen työt siirtyivät, eikä viitsitty jäädä työttömäksi Suomeen. Jälkiviisaana mietin, että siinä tehtiin minun kohdallani virhe, koska mies sain muutaman vuoden ulkomaankeikan jälkeen hyvän duunin Suomesta, mutta minä olen pudonnut juuri tuohon ap:n kuvailemaan mustaan aukkoon.



Olen ylikoulutettu 42- vuotias, jolla on työelämässä "aukko": Olen kyllä koko ajan tehnyt jotain arviointiprojekteja, kirjoitushommia ja muuta sekalaista, mutta niillä ei tämän ikäisenä ole työnhaussa mitään virkaa. Töitä saa vain, jos hakee niitä toisesta duunipaikasta. Ja tuo kokemusta on toisaalta liikaa - eli kukaan ei ota sinua ns. tulokas/junioripaikalle, koska pelkäävät, että liian nopeasti tulet esimiehelle uhkaksi - ja toisaalta tauon ja pätkätöiden takia kokemus ei riitä suoraan esimieheksi/johtajatasolle.



Mulle hoetaan tuota "kouluttaudu" ja 42- vuotias on nuori vielä. No joo, toki voin kouluttautua lähihoitajaksi, mutten siitä kovin jaksa innostua. Hoiva-ala ei ole minulle sopivin ala ja toisaalta tuntuu todella kurjalle, että monen vuoden opinnot ja työkokemus todella menee aivan hukkaan. Ja oikeasti, ketään ei kiinnosta joku uudelle alalle vastavalmistunut päälle 40- vuotias ellei kyse just jostain sosiaali- tai hoiva-alasta. Eli tuo "kouluttaudu" mantra soopaa meille jo kertaalleen korkeakoulutetuille. Siinä käy just noin kuin ap kuvailee.



Toki voin saada lähihoitajan töitä, mutta se ei poista tuota tunnetta, että iso osa aikuisiän ponnisteluistani meni aivan hukkaan, kankkulan kaivoon ja että olen todella tyhmä luuseri, kun pelasin korttini näin tyhmästi. Kuvitellen, että parempi perheenä lähteä työn perässä muualle, vaikkei minulle siellä vakitöitä ollutkaan kuin jäädä jännäämään löytyykö miehelle töitä ja mistä revin seuraavan pätkän.



Eli ap, en osaa lohduttaa. Tiedän vaan, miten kurjalta tämä tuntuu ja miten vähän ymmärrystä saa, kun kaikki vaan hokee, että "sullahan on niin hyvä koulutus ja kokemus ja kielitaito". No niinpä on, mutta kun se ei vaan kelpaa mihinkään, jos et löydä sitä vakipaikkaa, josta ponnistaa eteenpäin alle 35- vuotiaana.

Se ei kuitenkaan ole liian myöhäistä! 42v ei ole liian vanha siihen hommaan :)

Olen miettinyt sitäkin ja se olisi sitten kolmas ammatti. Haluaisin välillä tehdä työtä ja ansaita kunnolla ja ihan omalla alalla ja pitempään.



Tuntuu vain, että mitä enemmän kouluttaudun ja erittäin hyvin paperein sitä vähemmän saan töitä. Kaikkialle olen joko liian vanha, liian hyvät todistukset omaava tai liian vähän kokemusta juuri siltä alalta. Viimeisin ammatti antaa aika laajan toimintakentän ja työvuosiakin, aikaisempia aika paljon.



Turhauttaa vaan ja välillä masentaa miksi en saa töitä. Kun joskus olen saanut niin minusta todella pidetään sekä työantajan, asiakkaiden että työtovereiden joukossa.



Tuntuu, että jään työttömästä eläkkeelle ja kaikki koulutus ja työkokemus menee hukkaan. Siitä koulutuksesta ei ole muuta etua kuin, että pystyn tällä tietomäärällä auttamaan tosi hyvin lapsiani aikanaan koulutehtävissä, ei muuta.

42-v. on nykyään nuori. Työelämää jäljellä 20-30 vuotta, ellei enemmänkin. Kokemusta arvostetaan monella alalla. Myös elämän kokemusta.

Omien lapsien kasvatus on yksi elämän tärkeimmistä töistä.