Työn aiheuttama ahdistus

Minkätyyppinen asia sinua ahdistaa? Ehkä se on sellainen josta voi puhua esihenkilön kanssa...

Minusta tuntuu, että olen päässyt siihen pisteeseen, että se ei ole mikään yksittäinen asia. Työasioiden miettiminen aiheuttaa levottoman ahdistuksen, enkä pysty kohdentamaan oikein ajatustani. Ajatus siellä olevista työtehtävistä ahdistaa. Paikan päällä asiakkaiden läheisyys tuntuu liialta ja ärsyttävältä. Pienikin lisäkuorma/haaste on saanut minut itkun partaalle ja ylipäätään olen ollut hyvin itkuherkkä jo pidempään.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että olen päässyt siihen pisteeseen, että se ei ole mikään yksittäinen asia. Työasioiden miettiminen aiheuttaa levottoman ahdistuksen, enkä pysty kohdentamaan oikein ajatustani. Ajatus siellä olevista työtehtävistä ahdistaa. Paikan päällä asiakkaiden läheisyys tuntuu liialta ja ärsyttävältä. Pienikin lisäkuorma/haaste on saanut minut itkun partaalle ja ylipäätään olen ollut hyvin itkuherkkä jo pidempään.

Kerro lisää. Onko työ siis täysin vastenmielistä sinulle?

Juuri tällä hetkellä on. Haluaisin joka solullani työstä eroon, mutta se tarkoittaisi karenssia ja tulottomia kuukausia kunnes löytäisin uuden työn. Olen siis määräaikaisuudessa, joka jatkuu vielä useamman kuukauden. Ja olen kyllä sinnitellyt ja yrittänyt asennoitua uudestaan ja ties mitä. Olen myös puhunut laveasti esihenkilölle, että työ on tuntunut rankalta. En mm. saanut mitään perehdytystä omaan työnkuvaani, mitä myös pahoiteltiin.

Taustalla siis varmaan uuden työnkuvan rankkuus, siitä uupuminen, sitä kautta väsyminen ja ahdistus ja nyt vain inhottaa kaikki työhön liittyvä.

Itse lähdin tyhjän päälle. En ole katunut. Määräaikaisuus voi toki olla ongelma.

Olet sote tai kasvatus/ opetustyössä?

Eli juurisyy ahdistukseen on se, että et saanut perehdytystä työhön? Oletko tästä jutellut esimiehelle? 

Olen täysin samassa tilanteessa kuin sinä ja jaksan tätä vain sen vuoksi kun tätä on jäljellä enää pari kuukautta ja sitten olen vapaa.

Voi olla juuri näin. Ja myös työssä on monta osa-aluetta, jotka eivät myöskään vain sovellu minulle ja ovat hyvin kuormittavia, kuten meteli, rauhallisen tilan puute etc.

Ja hyvä neuvo toki, että puhuisin esihenkilölle. Juuri nyt kaikki tuo tuntuu vain liialta ponnistelulta.

Kurjaa, että olet vastaavassa tilanteessa. Ja hyvä, jos sinusta tuo kaksi kuukautta tuntuu jo vapauttavalta.  

Eikö tuo ole normaalia? Senkus vaan menet töihin. Ei ulina auta jos pitää rahat saada elämiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Juuri tällä hetkellä on. Haluaisin joka solullani työstä eroon, mutta se tarkoittaisi karenssia ja tulottomia kuukausia kunnes löytäisin uuden työn. Olen siis määräaikaisuudessa, joka jatkuu vielä useamman kuukauden. Ja olen kyllä sinnitellyt ja yrittänyt asennoitua uudestaan ja ties mitä. Olen myös puhunut laveasti esihenkilölle, että työ on tuntunut rankalta. En mm. saanut mitään perehdytystä omaan työnkuvaani, mitä myös pahoiteltiin.

 

Taustalla siis varmaan uuden työnkuvan rankkuus, siitä uupuminen, sitä kautta väsyminen ja ahdistus ja nyt vain inhottaa kaikki työhön liittyvä.

No tässä tilanteessa teet. niin että hajoat siellä töissä joku päivä  (rupeat itkemään hysteerisesti asiakkaan tai työkaverin edessä jne eikä sun edes tarvitse esittää kun tämähän se totuus on) ja sitten sun esimies passittaa sut saikulle ja terapeutille. Sun sopparisi umpeutuu sillä välin kun olet saikulla. Ei tule karenssia.

Mistä maasta olet kotoisin ?

Oletko kokeillut keskustella aiheesta teköälyn kanssa? Minä olen ja olen saanut hyviä neuvoja siitä, kuinka käsitellä hankalia asioita.  AI toimii yllättävän hyvin. Uskon, että vastaukset ovat paljon parempia kuin mitä saisi esimerkiksi työterveyshoitajalta.

Kävikin niin, että minua ei ole saatu työterveyden listoille eli en saa sieltä varattua aikaa hoitajalle. Esihenkilö sanoi yrittävänsä korjata sen, mutta sillä aikaa en tiedä mitä teen. 

Tämä on ihan selitystä. Joko et vaan yksinkertaisesti vielä kuulu työsuhteen alussa työterveyteen tai sitten esihenkilö on aivan pihalla. 

Osittain vähän samassa tilanteessa täälläkin. Taustaa sen verran että olen ollut työelämässä vuosikymmeniä jo ja kiertänyt pohjamutien kautta huonoja pomoja sietäen toki myös mielenkiintoisiin tehtäviin. On matkalle tai uralle mahtunut hyviä ja innostaviakin pomija. Tunnen siis väitän itseni kohtuullisen hyvin ja tiedän minkälainen olen työntekijänä sekä millainen työ/ympäristö on minulle edullisin.

Nyt työuran loppumetreillä työttömyyden jälkeen olen määräaikaisessa työsuhteessa fyysisesti raskaassa kesään asti. Vuorotyö, yksitoikkoinen toistuva rutiini jonka oppii kuka tahansa. Palkka on tietysti naurettava mutta eipä matalan vaatimustason töistä enempää saa. Olen siinä onnellisessa asemassa että tässä iässä vielä jonnekin työllistyin, omalle alalle ei toivoakaan päästä. Työ on sen verran kuluttavaa että sopii parhaiten nuorille hyväkuntoisille miehille. Mun ikäiset miehet ovat kuukausikaupalla saikulla jatkuvasti koska työ todella kuluttaa.

Miten sitten jaksan? Määräaikaisuus päättyy kesään mennessä. Jaksan kun ajattelen kesää ja koittavaa vapautta 😀 Lisäksi työpaikalla kiristetään tavoitteita ja niihin en enää kykene. Jos niin hullusti käy että sopimusta jatketaan niin olen kuukauden lomalla kesällä. Silläkin jaksaa. Eläkkeelle tai eläkeputkeen tämmöset pitkän uran tehneet vanhukset kuuluisi. Tai kevyisiin osa-aikatöihin. Kiitos ihan stanasti SDP ja Marin kun poistitte eläkeputken 👺💩💩 eipä ole enää tuota mahdollisuutta.