kauhea suru täytyy olla niillä Tyrnävän isän vanhemmilla.
Meni lastenlapset, tietyllä tavalla oma poikakin ja tilalle tuli valtavat itsesyytökset.
Kommentit (28)
Dr. Sara West, an assistant professor of psychiatry at Case Western University School of Medicine in Cleveland, Ohio, says there are a number of reasons why parents kill their children. But spousal revenge is not very often one of them.
"This category is actually the most rare and is certainly shocking to the public," she told CTV's Canada AM Tuesday.
West points to the landmark 1969 research by Dr. Phillip Resnick on "filicide," the technical term for the murder of one's own child. Resnick found that there were five main motives in such killings, and the most common one was "altruistic."
In "altruistic" filicide, a parent kills her child because she doesn't want to leave the child in what she perceives is a "cruel" world. This type of murder is often accompanied with a suicide attempt. In a second type of altruistic filicide, a child is killed to end his or her real or imagined suffering.
Another all-too-common category is "fatal maltreatment," which is a death as the result of a beating, even though homicide is not always the goal.
(A subcategory of fatal maltreatment is "Munchausen syndrome by proxy," a very rare syndrome in which parents hurt their children in an attempt to get more attention for themselves.)
Another of Resnick's motives involves "unwanted child" filicide.
His final filicide motivation is "spouse revenge," in which parents kill their children to make their spouse suffer.
Minä veikkaan, että mitään virallista syyntakeettomuutta ei voida todeta. Tämä on tietenkin vielä kauheampaa sukulaisille jos näin on. Mutta mitä maailmalta asiaa voi googlata, ovat puolisolle kostona lapsensa surmaavat rajatilatapauksia. Narsismi ja psykopaattinen luonne aiheuttaa usein sen, että ihminen ei jätä toiselle mitään. Haluaa itse päättää kohtalon ja lopettaa muiden elämän.
Tämä siis yleisellä tasolla kommentti. Usein näistä tyypeistä paljastuu tutkinnassa patologisia piirteitä noilla alueilla. Onhan täälläkin kirjoitettu mm. kyseisestä isästä että oli erittäin kontrolloiva. Koska täällä ei saa mitään huhuja levittää, niitä ei kannata ryhtyä vatvomaan, mutta eiköhän melko moni tuon miehen kanssa tekemisissä ollut tunnista millaisesta henkilöstä suurinpiirtein oli kyse.
Tai sitten ei. Nimittäin narsistiset persoonat kyllä osaavat ulkopuolisia manipuloida, useinhan he ovat varsin ihastuttavia ihmisiä.
äiti olisi jo palannut takaisin töihin. Voikohan olla totta?
Näin on nähty.
kuin kotona (tai siis, eihän sillä ole enää kotia) sängyssä makaaminen ja asian vatvominen.
Ainakaan töissä ei ehdi roikkumaan vauva foorumilla loukkaantumassa Tyrnävä-ketjuista.
Äiti varmasti suree lastensa menetystä ja tapahtumaa. Yrittää keskittyä työntekoon ja hautajaisten järjestelyyn, pitämään itsensä mahdollisimman kiireisenä jotta ei menetä järkeään tämän surutaakan myötä lopullisesti.
Työ on monelle sitä terapiaa. Toivottavasti hänelle on siitä apua.
Jos tätä joku omaisista lukee niin suuret suruvalittelut, tämä on tapaus joka on koskettanut syvältä myös meitä teille tuntemattomia ihmisiä.
omien lasten hautajaisjärjestelyihin eikä siis voi vielä edes romahtaa.
Äiti varmasti suree lastensa menetystä ja tapahtumaa. Yrittää keskittyä työntekoon ja hautajaisten järjestelyyn, pitämään itsensä mahdollisimman kiireisenä jotta ei menetä järkeään tämän surutaakan myötä lopullisesti.
Työ on monelle sitä terapiaa. Toivottavasti hänelle on siitä apua.
Jos tätä joku omaisista lukee niin suuret suruvalittelut, tämä on tapaus joka on koskettanut syvältä myös meitä teille tuntemattomia ihmisiä.
sitten tuonnempana, kun se suru puskee väkisinkin esiin kaiken alta. Itse en kyllä ymmärrä miten työnteko pitää sen kummemmin järjissään, ei mua kiinnostaisi kuunnella asiakkaan valituksia yhtään, kun olisin juuri menettänyt lapseni.
Näin varmastikin on, se suru pitää surra pois. Mutta tarkoitinkin sitä, että jos äiti kokee työnteon itselleen hyväksi. Saa siten muuta ajateltavaa, niin suotakoon se hälle.
ehkä helpompaa kun ei kaikki tiedä ja tunne.
Äiti varmasti suree lastensa menetystä ja tapahtumaa. Yrittää keskittyä työntekoon ja hautajaisten järjestelyyn, pitämään itsensä mahdollisimman kiireisenä jotta ei menetä järkeään tämän surutaakan myötä lopullisesti.
Työ on monelle sitä terapiaa. Toivottavasti hänelle on siitä apua.
Jos tätä joku omaisista lukee niin suuret suruvalittelut, tämä on tapaus joka on koskettanut syvältä myös meitä teille tuntemattomia ihmisiä.
sitten tuonnempana, kun se suru puskee väkisinkin esiin kaiken alta. Itse en kyllä ymmärrä miten työnteko pitää sen kummemmin järjissään, ei mua kiinnostaisi kuunnella asiakkaan valituksia yhtään, kun olisin juuri menettänyt lapseni.
Täällä on muutaman kerran ollut ketjuja, joissa lapsensa menettänyt äiti (tai äidin läheinen) on kauhistellut sitä, ettei työterveyslääkäri ole kirjoittanut kuin esim. viikon sairauslomaa töistä lapsen kuoleman jälkeen ja av-mammat ovat sitten kilpaa puukottaneet kuinka suru ei ole sairaus, työantajan ei tarvitse kärsiä siitä että joku jää "vellomaan suruunsa" ja on itse asiassa parasta terapiaa lähteä sinne töihin heti ja yksi päivä on ihan passeli sairausloma ja päläläpälä.
Nyt sitten ollaan kauhuissaan kuinka tämä henkilö on kylmä uraohjus kun on palannut sinne töihin.
Ja tämä kommentti ei ole suunnattu lainaamani tekstin kirjoittajalle, vaan tämän alunperin ihan eri aiheesta olevan avauksen viimeisimpiin viesteihin noin yleensä - lainasin tämän vain selveentääkseni asiayhteyttä.
Henkilökohtaisesti en usko että minusta olisi töihin moneen kuukauteen jos menettäisin lapseni, en tietenkään (onneksi) voi sitä tietää, ihmiset reagoivat niin erilailla. Toisaalta tässä tapauksessa ajattelen, että VOI olla helpompi palata sinne töihin ja kohdata ne työntekijät ja asiakkaat heti tuoreeltaan tällaisessa julkisessa tapahtumassa, koska kynnys siihen kohtaamiseen varmasti kasvaa ajan myötä aina vaan isommaksi peikoksi, en osaa sanoa.
että, miten voit ajatella selkeästi niin että pystyt olemaan töissä. Olen iste kokenut suurta surua ja ei sillon kyllä ajatus juokse ja jo fyysisesti siis liikkuminen on raskasta..tämä suru kun on mittakaavassa vielä paljon suurempi.
Tuo viikon sairalomaa oman lapsen menetyksen jälkeen on täyttä puppua.
Eli antakaa hänen nyt edes siellä käydä ihan rauhassa. Ei voi kotiin mennä, ei voi ottaa lapsia syliin tai hakea mieheltä turvaa. Ainoa asia joka pitää elämässä kiinni nyt on työ. Ihan sama kuinka "minä en ainakaan pystyisi töihin menemään vielä" kun et ole samaa kokenut.
Eli antakaa hänen nyt edes siellä käydä ihan rauhassa. Ei voi kotiin mennä, ei voi ottaa lapsia syliin tai hakea mieheltä turvaa. Ainoa asia joka pitää elämässä kiinni nyt on työ. Ihan sama kuinka "minä en ainakaan pystyisi töihin menemään vielä" kun et ole samaa kokenut.
pystyisi töitä tekemään, kun lapset olisivat kuolleet, se on ihan fakta, vaikka en ole sitä kokenutkaan. Viimeinen asia maailmassa olisi aamulla töihinlähtö!!
nähty töissä etteikö sieltä joutuisi jäämään vielä pois kun suru rupeaa puskemaan läpi. Tai voi olla että pystyy käsittelemään surun paremmin kun on jokin konkreettinen ulkopuolinen asia mihin voi hetkeksi takertua surun keskellä. Sitä paitsi hän on yrittäjä, ei ne voi niin vain jäädä sairaslomalle, eipä muutoin ole työpaikkaakaan mihin palata jos ei vähän pidä lankoja käsissä että paikka on vielä pystyssä sairasloman jälkeenkin. Ja vaikka jäisikin sairaslomalle, voi olla esim. sen verran tuore yrittäjä ettei saa vielä mitään korvauksia jos ei ole esim. palkkaa nostanut, eli olet sitten lapseton, koditon, työtön (eikä yrittäjä saa edes työttömyyskorvausta) ja rahaton. Suuresti voimia hänelle toivotan!
Olemme erilaisia. Joku käsittelee surua yksin, toinen haluaa kaiken tuen ympäristöstä ettei murtuisi.
Eihän täällä nyt vain yritetä vihjailla, että äiti ei surekaan lapsien, kodin ja ylipäänsä koko perheen menetystä? On täysin päivänselvää että hän on surun valtaama ihminen, joka toimii siten että pysyy pystyssä sekä henkisesti että myöhemmin taloudellisesti.
Ja tosiaan, kun on tarpeeksi sekaisin surusta, on ihan sama mitä tekee. Voi vaikka mennä töihin tai vaihtoehtoisesti jäädä lääkkeissä makaamaan sänkyyn loppuiäksi. Äiti on noin 30 vuotias, hän haluaa varmasti pysyä hengissä, kuolema on saanut otteen mutta hänen tapansa ryhtyä toimimaan on sellainen jonka hyvin moni valitsee suuren surun kohdatessa. Ja pystyykö kukaan omaksumaan lastensa menetystä näin lyhyessä ajassa? En usko. Se vie aikaa.
Olemme erilaisia. Joku käsittelee surua yksin, toinen haluaa kaiken tuen ympäristöstä ettei murtuisi.
Eihän täällä nyt vain yritetä vihjailla, että äiti ei surekaan lapsien, kodin ja ylipäänsä koko perheen menetystä? On täysin päivänselvää että hän on surun valtaama ihminen, joka toimii siten että pysyy pystyssä sekä henkisesti että myöhemmin taloudellisesti.
Ja tosiaan, kun on tarpeeksi sekaisin surusta, on ihan sama mitä tekee. Voi vaikka mennä töihin tai vaihtoehtoisesti jäädä lääkkeissä makaamaan sänkyyn loppuiäksi. Äiti on noin 30 vuotias, hän haluaa varmasti pysyä hengissä, kuolema on saanut otteen mutta hänen tapansa ryhtyä toimimaan on sellainen jonka hyvin moni valitsee suuren surun kohdatessa. Ja pystyykö kukaan omaksumaan lastensa menetystä näin lyhyessä ajassa? En usko. Se vie aikaa.
tekemään viikko, puolitoista omien lasten kuoleman jälkeen. Todellakin.
... niin toivottavasti et samalla ryhdy tuomitsemaan.
Meistä KUKAAN ei voi tietää miten toimisi jos lapset vietäisiin noin kammottavalla tavalla.
Suomi on pullollaan liikaa työtä tekeviä vanhempia, joilla pienet lapset, perheissä on köyhyyttä, sairautta, rakennetaan ja eletään jaksamisen äärirajoilla, on myös eroja, riitoja ja salarakkaita, mutta harvassa on niitä vanhempia, jotka päättävät lapsensa tappaa oli tilanne mikä hyvänsä. Tässäkin tapauksessa mielestäni kaikista suurin merkitys on isän mielenlaadulla. Onko hän todellakin ollut niin kylmä ja tunteeton kuin teko antaa ymmärtää? Äidillä ei isän mielentilaan tarvitse olla mitään tekemistä, mielentila oli mikä oli ja ristiriidat syntyivät juuri sen takia. Lopuksi äiti ei tilannetta enää kestänyt ja päätti lähteä.
Äidillä on ollut perheyritys, jota hänen on pitänyt hoitaa ja yrittäjänä huolehtia paljosta. Jos häntä tästä asiasta syyllistetään, niin tämän jälkeen yrittäjä-äitien pitäisi varautua pahimpaan ja lopettaa yritys pikapikaa, ennen kuin mies siellä kotona pimahtaa.
Sekoitat kaksi eri asiaa.
että ei siis ole noin yleisluonteeltaan ollut mikään narsisti tms., vaan kyseessä mielisairauden aiheuttama totaalinen vääristymä ajattelutavassa joka aiheutti hirveän tragedian. Ei olisi ensimmäinen jolla niin kävisi, onhan nuo alan asiantuntijat joskus selitelleet sitä kieroutunutta logiikkaa millä jotkut luulevat että kun itse on onneton ja haluaa kuolla, niin kuvittelee että lapset (ja mahd. puolisokin) tuntevat samoin. Ettei erota enää muita perheenjäseniä itsestä kunnolla.
En tiedä, mutta jostain syystä vain sellainen mielikuva tullut. Ja tämä EI sitten tarkoita etteikö miestä minusta pitäisi rangaista juridisesti (jos jää henkiin) tai että syyttäisin äitiä siitä ettei tajunnut tilanteen vakavuutta tms.
Suomi on pullollaan liikaa työtä tekeviä vanhempia, joilla pienet lapset, perheissä on köyhyyttä, sairautta, rakennetaan ja eletään jaksamisen äärirajoilla, on myös eroja, riitoja ja salarakkaita, mutta harvassa on niitä vanhempia, jotka päättävät lapsensa tappaa oli tilanne mikä hyvänsä. Tässäkin tapauksessa mielestäni kaikista suurin merkitys on isän mielenlaadulla. Onko hän todellakin ollut niin kylmä ja tunteeton kuin teko antaa ymmärtää? Äidillä ei isän mielentilaan tarvitse olla mitään tekemistä, mielentila oli mikä oli ja ristiriidat syntyivät juuri sen takia. Lopuksi äiti ei tilannetta enää kestänyt ja päätti lähteä.
Äidillä on ollut perheyritys, jota hänen on pitänyt hoitaa ja yrittäjänä huolehtia paljosta. Jos häntä tästä asiasta syyllistetään, niin tämän jälkeen yrittäjä-äitien pitäisi varautua pahimpaan ja lopettaa yritys pikapikaa, ennen kuin mies siellä kotona pimahtaa.
vain isä elossa ja veli (murhaajalla)
hautajaiset jo ensi viikonloppuna ja avoinna KAIKILLE