Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lasten määrä Suomessa vähenee viidenneksellä vain muutamassa vuodessa koska nykyperheet siirtyivät yhden lapsen malliin

Vierailija
03.02.2026 |

Lasten määrä vähenee merkittävästi seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomessa. Pudotus on niin suuri, että se vaikuttaa myös perheiden rakenteisiin. Näin arvioi Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla), joka on tiistaina julkaissut ensimmäisen vain lapsiin keskittyvän väestöennusteen vuoteen 2050 asti.

Suomessa oli vuodenvaihteessa reilu miljoona alle 18-vuotiasta. Vuonna 2035 heidän määränsä ennustetaan olevan 810000970000.  

Tämä kaikki vaikuttaa perheiden rakenteisiin, arvioi Itla. Yksi ilmeinen seuraus on, että moni lapsi on ainokainen. Nykyisin kymmenvuotiaalla lapsella on keskimäärin 1,5 sisarusta, sekin on vähän verrattuna menneisyyteen. 

Toinen perhesuhteiden muutos liittyy kuolleisuuteen. Kun elämä loppuu entistä myöhemmin, yhä useampi lapsi ehtii tavata isoisovanhempansa. Tämä taas voi tarkoittaa painavampaa hoivavastuuta välissä oleville sukupolville. Pitää hoitaa samaan aikaan lapsenlasta ja hyvin iäkästä vanhempaa, esimerkiksi.

Kommentit (45)

Vierailija
1/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kymmenvuotialla ei voi olla keskimäärin 1,5 sisarusta. Sehän tarkoittaisi, että lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku olisi kahden ja kolmen välillä, ja se on ollut jo vuosilymmeniä alle kaksi.

Vierailija
2/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä tulos siitä, että kaikki yhteiskunnan rakenteet päätetään purkaa. 

Kuka tähän maahan lapsia tekee, kun työttömyys saattaa iskeä koska vaan ja sen jälkeen on sitten koko perhe ongelmissa. Köyhyys iskee.

Ihmisillä ei ole mitään positiivista tulevaisuuskuvaa. Hallitus omilla toimillaan heikentää naisten työelämää ja tästä kärsii lopulta kaikki. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikein hyvä suunta. Työpaikat vähenevät joten ihmisten määränkin pitää tipahtaa. Mitä vähemmän ihmisiä sitä suuremmalla osalla heistä on töitä. Hyvä.

Vierailija
4/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kymmenvuotialla ei voi olla keskimäärin 1,5 sisarusta. Sehän tarkoittaisi, että lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku olisi kahden ja kolmen välillä, ja se on ollut jo vuosilymmeniä alle kaksi.

Ehdit ensin :)

Vielä perään karu lukema. Kaksi kantista tekee nykyisin noin yhden lapsen. Kuka osaa laskea kantisten lapsien lukumäärän kahden sukupolven päästä?

Vierailija
5/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei vähene, nää uudet tulokkaat synnyttää ahkerasti lapsia, heidän työllistyminen on sitten asia erikseen.... 

Vierailija
6/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kymmenvuotialla ei voi olla keskimäärin 1,5 sisarusta. Sehän tarkoittaisi, että lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku olisi kahden ja kolmen välillä, ja se on ollut jo vuosilymmeniä alle kaksi.

Lapsiperheiden lapsiluku on tosiaan kahden ja kolmen välillä. Naisten keskimääräinen lapsiluku on alle kaksi, mutta jos yhtälöstä otetaan lapsettomat pois on luku kahden ja kolmen välillä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oikein hyvä suunta. Työpaikat vähenevät joten ihmisten määränkin pitää tipahtaa. Mitä vähemmän ihmisiä sitä suuremmalla osalla heistä on töitä. Hyvä.

Suomi nykyisen kaltaisena konseptina toki häviää, mutta ehkä sitten kukaan ei jää kaipaamaan.

Vierailija
8/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kymmenvuotialla ei voi olla keskimäärin 1,5 sisarusta. Sehän tarkoittaisi, että lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku olisi kahden ja kolmen välillä, ja se on ollut jo vuosilymmeniä alle kaksi.

Ehdit ensin :)

Vielä perään karu lukema. Kaksi kantista tekee nykyisin noin yhden lapsen. Kuka osaa laskea kantisten lapsien lukumäärän kahden sukupolven päästä?

Ne nykypäivän ei-kantiksiksi kutsumasi ovat kahden sukupolven päästä kantiksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka tähän maahan enää tekee lapsia. Hallitus paskonut maan! Pohjolan Albania. Hallitus varmaan ylpeä saavutuksitaan ja muiden maiden johtajat nauraa selän takana kuinka idiootteja päättäjiä Suomi sietää.

Vierailija
10/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kymmenvuotialla ei voi olla keskimäärin 1,5 sisarusta. Sehän tarkoittaisi, että lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku olisi kahden ja kolmen välillä, ja se on ollut jo vuosilymmeniä alle kaksi.

Lapsiperheiden lapsiluku on tosiaan kahden ja kolmen välillä. Naisten keskimääräinen lapsiluku on alle kaksi, mutta jos yhtälöstä otetaan lapsettomat pois on luku kahden ja kolmen välillä. 

Lapsiperheistä 45 prosenttia on tällä hetkellä yksilapsisia, 39 prosenttia kaksilapsisia ja 17 prosenttia kolme- tai useampilapsisia. Lähteenä Tilastokeskus. Siitä vain laskemaan, paljonko lapsia pitäisi suurperheissä olla, jotta saisit keskimääräiseksi lapsiluvuksi 2,5.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se ole mikään malli. Ihmisiä ei vain huvita enää lisääntyä holtittomasti. 

Vierailija
12/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilman töitä ja rahaa vaikea saada kumppania ja ilman kumppania vaikea saada lapsia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on pian 13-vuotias ainoa lapsi. Hänen ollessa pieni, oli vielä täysin tavatonta, että ihan vapaaehtoisesti oltiin jättämässä lapsiluvun yhteen. Muutama vuosi eteenpäin, ja tämä oli jo ihan tavallista. Tiedän kyllä hänen ikäisiään ainoita lapsia jonkun verran, mutta vielä yleisempää se on nuoremmilla lapsilla. Läheisimmillä kavereillanikin on vain yksi lapsi kullakin. Juuri missään tuttavaperheessä ei ole kahta lasta enempää.

Enkä ihmettele. Työelämän paineet ja elämisen kallistuminen ja epävarmuus. Toisaalta myös korkeammat standardit hyvään vanhemmuuteen.  Me pystymme elintason näkökulmasta nyt tarjoamaan yhdelle lapselle sen, mitä omat vanhemmat tarjosi kolmelle. 

Vierailija
14/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma lapsilukuni on poliittinen kannanotto. Miehillä lapset vaihtuvat niin usein elareihin, että lapsien tekeminen on järjetöntä tähän maahan.

Nimim. hyvä elarin maksaja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/45 |

Ei se ole tavatonta ollut. Meidän esikoinen täyttää nyt 15. Kaikki hänen neljä läheisintä lapsuudenystäväänsä jäivät ainokaisiksi. Meidän lapselle tuli kaksi pikkusisarusta. Tietysti näissäkin on kaupunki- ja aluekohtaisia eroja. Moni isompi perhe hakeutuu maalle, me emme.

Vierailija
16/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsilukuni on poliittinen kannanotto. Miehillä lapset vaihtuvat niin usein elareihin, että lapsien tekeminen on järjetöntä tähän maahan.

Nimim. hyvä elarin maksaja

Tuo on ihan järkevyyttä. Lapsien tekemistä voi suositella vain niille, jotka pystyvät sitoutumaan parisuhteeseen ja kasvatukseen. Ja kalliiksihan lapset tulevat, meillä kaikki rahat menevät kolmeen lapseen, joten ei se itsekkään hommaa ole.

Vierailija
17/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on pian 13-vuotias ainoa lapsi. Hänen ollessa pieni, oli vielä täysin tavatonta, että ihan vapaaehtoisesti oltiin jättämässä lapsiluvun yhteen. Muutama vuosi eteenpäin, ja tämä oli jo ihan tavallista. Tiedän kyllä hänen ikäisiään ainoita lapsia jonkun verran, mutta vielä yleisempää se on nuoremmilla lapsilla. Läheisimmillä kavereillanikin on vain yksi lapsi kullakin. Juuri missään tuttavaperheessä ei ole kahta lasta enempää.

Enkä ihmettele. Työelämän paineet ja elämisen kallistuminen ja epävarmuus. Toisaalta myös korkeammat standardit hyvään vanhemmuuteen.  Me pystymme elintason näkökulmasta nyt tarjoamaan yhdelle lapselle sen, mitä omat vanhemmat tarjosi kolmelle. 

Ei se ole tavatonta ollut. Meidän esikoinen täyttää nyt 15. Kaikki hänen neljä läheisintä lapsuudenystäväänsä jäivät ainokaisiksi. Meidän lapselle tuli kaksi pikkus

No, tiedätkö näistä varmasti, että yksilapsisuus oli vanhempien päätös? Aika monet vanhemmat lapset ovat ainoita sekundaarisen lapsettomuuden vuoksi. Paljon harvemmin kuulee, ettei enempää vaan haluttu.

Vierailija
18/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me saatiin lapsi nuorena opiskeluiden ja epävarmuuden keskelle. Ei tullut mieleen tehdä toista. Kaverit taas ovat tehneet lapsensa neljänkympin korvilla ja jättäneet lapsiluvun yhteen.

Kaikki on niin kallista nykyisin, että olen onnellinen, ettei tarvitse täyttää kuin yhden nuoren tarpeet. Pystyy tarjoamaan kivan elämän. Useamman kanssa tämä ei olisi itsestäänselvyys.

Vierailija
19/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oikein hyvä suunta. Työpaikat vähenevät joten ihmisten määränkin pitää tipahtaa. Mitä vähemmän ihmisiä sitä suuremmalla osalla heistä on töitä. Hyvä.

ÖÖöh, 

ei välttämättä kun tarkastellaan kantasuomalaisten määrää. Joidenkin on kyettävä korkeakouluttautumaan niihin töihin joista eläköityy aika-ajoin joku korkeakoulutettu niitä töitä pitää tehdä jonkun uuden nuoremman aina- ei tämä yhteiskunta vaan pyöri siten että kaikki aikuiset töikseen pitää pizzerioita, kulkee hunnutettuna ostareilla vauvojen hoitajina, kulkee muotivaatteissa kultahelyt kilisten ostareilla tehden vauvoja naisille, tai pitää thai-hieromoita tossa nyt muutama yleinen yleistys. 

Tämähän alkoi jo Sipilän audienssilla laivata pakolaismiehiä valtavasti Suomeen kriisialueilta ja näiden paperit olikin kovaa kamaa Suomen Osaajapulaan- tyyli jatkuu edelleen. 

No onneksi Donald saa todisteet että Suomelta jäänmurjat on Hyvä Ostos kun ei tullutkaan ikuista kesää ainakaan tänä vuonna vielä Pohjoiseen pallonpuoliskoon.

Vierailija
20/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Numerolle 17.

Ainakin läheisimpien ystävieni kohdalla tiedän kyllä heidän toivomansa ja toteutuneet lapsiluvut. Moni halusi ja sai yhden lapsen. Lasteni kavereiden vanhempia en tunne yhtä hyvin, mutta kyllä yksilapsisuus on ollut ihan yleinen toive aivan 1970-luvulta saakka, tosin tuolloin usein ehkäisy petti ja toivotusta yksilapsisesta perheestä muodostuikin kaksilapsinen. Niinkin päin voi elämässä käydä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi kuusi