Lasten määrä Suomessa vähenee viidenneksellä vain muutamassa vuodessa koska nykyperheet siirtyivät yhden lapsen malliin
Lasten määrä vähenee merkittävästi seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomessa. Pudotus on niin suuri, että se vaikuttaa myös perheiden rakenteisiin. Näin arvioi Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla), joka on tiistaina julkaissut ensimmäisen vain lapsiin keskittyvän väestöennusteen vuoteen 2050 asti.
Suomessa oli vuodenvaihteessa reilu miljoona alle 18-vuotiasta. Vuonna 2035 heidän määränsä ennustetaan olevan 810000970000.
Tämä kaikki vaikuttaa perheiden rakenteisiin, arvioi Itla. Yksi ilmeinen seuraus on, että moni lapsi on ainokainen. Nykyisin kymmenvuotiaalla lapsella on keskimäärin 1,5 sisarusta, sekin on vähän verrattuna menneisyyteen.
Toinen perhesuhteiden muutos liittyy kuolleisuuteen. Kun elämä loppuu entistä myöhemmin, yhä useampi lapsi ehtii tavata isoisovanhempansa. Tämä taas voi tarkoittaa painavampaa hoivavastuuta välissä oleville sukupolville. Pitää hoitaa samaan aikaan lapsenlasta ja hyvin iäkästä vanhempaa, esimerkiksi.
Kommentit (50)
Hyvä asia.
Mä toivon, että tulevaisuudessa myös meillä olisi esim. kerrostaloja, joihin ei oteta lapsiperheitä asukkaiksi ja ravintoloita joihin ei oteta lapsiperheitä asiakkaiksi.... Niinkuin on jo muualla.
Ei huolta, tulokkaat lisääntyy kuin rotat taikaseinän turvin
Vierailija kirjoitti:
Hyvä asia.
Mä toivon, että tulevaisuudessa myös meillä olisi esim. kerrostaloja, joihin ei oteta lapsiperheitä asukkaiksi ja ravintoloita joihin ei oteta lapsiperheitä asiakkaiksi.... Niinkuin on jo muualla.
Esim. missä on?

Kerrostalo, johon ei oteta lapsiperheitä asukkaiksi, olisi sikäli aika mahdoton ajatus, että asukasta ei voida heittää pihalle raskauden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mikään malli. Ihmisiä ei vain huvita enää lisääntyä holtittomasti.
Kaksi lasta olisikin aika holtiton määrä.
Olisi se, jos siihen ei varmasti ole varaa. Oikeasti maailman typerin idea lisääntyä, jos ei edes ole todennäköistä, että pystyy tarjoamaan sille lapselle hyvän elämän.
Kuka vain tolkun ihminen pystyy tarjoamaan lapselle vaikka työttömänä hyvän elintason, jos oma terveys ja elämänhallinta on kunnossa. Luonto ja kirjastot ovat ilmaisia, kirkon puitteissa on jos jonkinlaista tapahtumaa. Teinin kanssa sitten on vaikeampaa toteuttaa joka ainoaa toivetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä henkilökohtaiset havainnot riippuvat aika paljon siitä, missä päin itse elelee. Helsingin kantakaupungissa ei varmasti kymmenen vuotta sitten kukaan tullut urputtamaan, että miksi sulla on vain yksi lapsi. Ja laivareissu nyt lienee hupsuin mahdollinen paikka arvioida perheiden keskimääräistä lapsilukua. Reissata voi niin monella kokoonpanolla.
Helsingin kantakaupungissa ei ilmeisesti tarvitse osata laskea? Kymmenen vuotta sitten ei oltu enää 2010-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
Eli sitä kritiikkiä yksilapsisuudesta tuli sinulle vain esikoislapsen syntymän aikaan, ei enää hänen ollessaan esim. 5- tai 10-vuotias? Aika erikoista. Yleensähän lähes kaikki perheet ovat yksilapsisia esikoisen syntymän aikaan, ja lopullinen lapsiluku ilmenee vasta myöhemmin.

Ohis mutta tuon ikäisen lapsen kanssa ei ehkä enää ajatella, että kun se sisarus. Ikäero on jo suuri leikkikavereiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei vähene, nää uudet tulokkaat synnyttää ahkerasti lapsia, heidän työllistyminen on sitten asia erikseen....
Voisiko tulokkaillakin olla sama sääntö kuin hyvinvointialueiden palveluissa muuttaville? Lähettävä alue maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä henkilökohtaiset havainnot riippuvat aika paljon siitä, missä päin itse elelee. Helsingin kantakaupungissa ei varmasti kymmenen vuotta sitten kukaan tullut urputtamaan, että miksi sulla on vain yksi lapsi. Ja laivareissu nyt lienee hupsuin mahdollinen paikka arvioida perheiden keskimääräistä lapsilukua. Reissata voi niin monella kokoonpanolla.
Helsingin kantakaupungissa ei ilmeisesti tarvitse osata laskea? Kymmenen vuotta sitten ei oltu enää 2010-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
Eli sitä kritiikkiä yksilapsisuudesta tuli sinulle vain esikoislapsen syntymän aikaan, ei enää hänen ollessaan esim. 5- tai 10-vuotias? Aika erikoista. Yleensähän lähes kaikki perheet ovat yksilapsisia esikoisen syntymän aikaan, ja lopullinen lapsiluku ilmenee vasta myöhemmin.
Ohis, mutta miksi jankkaat asiasta, kun sinulla ei voi olla asiasta omakohtaista kokemusta?