Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lasten määrä Suomessa vähenee viidenneksellä vain muutamassa vuodessa koska nykyperheet siirtyivät yhden lapsen malliin

Vierailija
03.02.2026 |

Lasten määrä vähenee merkittävästi seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomessa. Pudotus on niin suuri, että se vaikuttaa myös perheiden rakenteisiin. Näin arvioi Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla), joka on tiistaina julkaissut ensimmäisen vain lapsiin keskittyvän väestöennusteen vuoteen 2050 asti.

Suomessa oli vuodenvaihteessa reilu miljoona alle 18-vuotiasta. Vuonna 2035 heidän määränsä ennustetaan olevan 810000970000.  

Tämä kaikki vaikuttaa perheiden rakenteisiin, arvioi Itla. Yksi ilmeinen seuraus on, että moni lapsi on ainokainen. Nykyisin kymmenvuotiaalla lapsella on keskimäärin 1,5 sisarusta, sekin on vähän verrattuna menneisyyteen. 

Toinen perhesuhteiden muutos liittyy kuolleisuuteen. Kun elämä loppuu entistä myöhemmin, yhä useampi lapsi ehtii tavata isoisovanhempansa. Tämä taas voi tarkoittaa painavampaa hoivavastuuta välissä oleville sukupolville. Pitää hoitaa samaan aikaan lapsenlasta ja hyvin iäkästä vanhempaa, esimerkiksi.

Kommentit (45)

Vierailija
21/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mikään malli. Ihmisiä ei vain huvita enää lisääntyä holtittomasti. 

Kaksi lasta olisikin aika holtiton määrä.

Vierailija
22/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millä rahalla, mihin neliöihin ja millä jaksamisella/ajalla niitä lapsia hankitaan? 

Pätkätyössä roikkuminen on vienyt uskon, toivon ja rakkauden, lähes mielenterveyden. 

Ei lapsia tähän kauhuun! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä varoitettiin, kun sateenkaarilakeja alettiin väkisin vääntämään eduskunnassa. Nyt sitten niitetään sitä karvasta viljaa. 

Vierailija
24/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millä tätä on tutkittu? Pitää ensin saada yksi lapsi, että tietää, haluaako enemmän. Se on elämää.

Vierailija
25/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tästä varoitettiin, kun sateenkaarilakeja alettiin väkisin vääntämään eduskunnassa. Nyt sitten niitetään sitä karvasta viljaa. 

Miten sateenkaarilait liittyvät lasten lukumäärään? Tai jos liittyvät niin positiivisella tavalla, siten että myös sateenkaari-ihmisten lisääntymisoikeuksista huolehditaan, eli myös heidän perheisiinsä syntyy lapsia. Ymmärräthän, että homot ovat homoja ja lesbot lesboja myös lainsäädännöstä huolimatta?

Vierailija
26/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hinnat nousevat mutta ostovoima ei. Reaalipalkat eivät ole nousseet pitkään aikaan. Vanhemmuuden vaatimukset ovat kasvaneet koko ajan. Nykyään vanhemmuus nähdään lähes valmennussuhteena, jonka tarkoitus on sparrata lapsi pärjäämään  ja menestymään elämässä. Lapsille myös pitäisi pystyä tarjotaan paljon muutakin kuin ruokaa, vaatteet ja katon pään päälle. Pitää olla elämyksiä, harrastuksia ja muuta aineellista hyvää. Työelämä on äärimmäisen epävarmaa. Lähes kukaan ei voi olla varma siitä, että oma työpaikka on olemassa vielä vuoden kuluttua. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kymmenvuotialla ei voi olla keskimäärin 1,5 sisarusta. Sehän tarkoittaisi, että lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku olisi kahden ja kolmen välillä, ja se on ollut jo vuosilymmeniä alle kaksi.

Perheitä, joissa on vain yksi lapsi, on n. 25 %. Kahden lapsen perheitä on n. 40 % ja perheitä, joissa lapsella on kaksi tai useampia sisaruksia, on n. 35 %. Mutta toki tiedetään, että vauvapalstan kommentoija on oikeassa ja tilastoihin perustuva raportti väärässä.

Vierailija
28/45 |

Ilmeisesti viittaat vauvapalstan kommentoijalla itseesi, koska numerosi ovat päin honkia. Oikeat luvut löytyvät tästä ketjusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä varoitettiin, kun sateenkaarilakeja alettiin väkisin vääntämään eduskunnassa. Nyt sitten niitetään sitä karvasta viljaa. 

Miten sateenkaarilait liittyvät lasten lukumäärään? Tai jos liittyvät niin positiivisella tavalla, siten että myös sateenkaari-ihmisten lisääntymisoikeuksista huolehditaan, eli myös heidän perheisiinsä syntyy lapsia. Ymmärräthän, että homot ovat homoja ja lesbot lesboja myös lainsäädännöstä huolimatta?

Perhearvot romutettiin. Nuoret eivät enää näe perheen perustamista tavoiteltavana. Tätä vaaraa pidettiin esillä, mutta kun ei haluttu kuunnella. 

Vierailija
30/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä näissä uutisissa sitä, että koko ajan vakuutetaan vanhusten määrän kasvavan. Miten se on mahdollista, kun suuret ikäluokat (yli 100 000 lasta/v) ovat jo 80 v tuntumassa ja pienentyneet huimasti, mutta samalla eläkkeelle lähtee vuosi vuodelta vähemmän väkeä. Edes eliniänodote ei voi olla perusteena sille, että meillä olisi vanhuksia enemmän kuin ennen.

Eikö olisi oikeammin sanoa, että vanhusten määrä suhteessa lasten määrään kasvaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on pian 13-vuotias ainoa lapsi. Hänen ollessa pieni, oli vielä täysin tavatonta, että ihan vapaaehtoisesti oltiin jättämässä lapsiluvun yhteen. Muutama vuosi eteenpäin, ja tämä oli jo ihan tavallista. Tiedän kyllä hänen ikäisiään ainoita lapsia jonkun verran, mutta vielä yleisempää se on nuoremmilla lapsilla. Läheisimmillä kavereillanikin on vain yksi lapsi kullakin. Juuri missään tuttavaperheessä ei ole kahta lasta enempää.

Enkä ihmettele. Työelämän paineet ja elämisen kallistuminen ja epävarmuus. Toisaalta myös korkeammat standardit hyvään vanhemmuuteen.  Me pystymme elintason näkökulmasta nyt tarjoamaan yhdelle lapselle sen, mitä omat vanhemmat tarjosi kolmelle. 

Ei se ole tavatonta ollut. Meidän esikoinen täyttää nyt 15. Kaikki hänen neljä läheisintä lapsuudenystäväänsä jäivät ainokaisiksi. Meidän lapselle tuli kaksi pikkus

Yleistä keskustelua sekä täällä palstalla että oikeassa elämässä seuranneena yhden lapsen äitinä voin sanoa, että kyllä vielä 2010-luvun ensimmäisellä puoliskolla sai ihan älyttömän arvosteluryöpyn osakseen, kun sanoi, että ei vaan halua toista lasta. Ehkä et monilapsisena ole tätä huomannut tai ajatellut. Toki yksilapsisia on ollut aina, mutta ei siinä määrin kuin nykyisin. Esim. kesällä laivalla käydessä kiinnitin huomiota, että suurimmassa osassa perheistä, joissa oli alle 10-vuotiaita lapsia, oli vain yksi lapsi.

Vierailija
32/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Millä rahalla, mihin neliöihin ja millä jaksamisella/ajalla niitä lapsia hankitaan? 

Pätkätyössä roikkuminen on vienyt uskon, toivon ja rakkauden, lähes mielenterveyden. 

Ei lapsia tähän kauhuun! 

Miksi tilastoissa väitetään, että 30-40v ikäisistä on toistaiseksi voimassaolevassa yli 30 h/vko työsuhteessa yli 80%? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kymmenvuotialla ei voi olla keskimäärin 1,5 sisarusta. Sehän tarkoittaisi, että lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku olisi kahden ja kolmen välillä, ja se on ollut jo vuosilymmeniä alle kaksi.

Perheitä, joissa on vain yksi lapsi, on n. 25 %. Kahden lapsen perheitä on n. 40 % ja perheitä, joissa lapsella on kaksi tai useampia sisaruksia, on n. 35 %. Mutta toki tiedetään, että vauvapalstan kommentoija on oikeassa ja tilastoihin perustuva raportti väärässä.

Ilmeisesti viittaat vauvapalstan kommentoijalla itseesi, koska numerosi ovat päin honkia. Oikeat luvut löytyvät tästä ketjusta.

Voitko osoittaa? Siteeraamani luvut löytyvät Tilastokeskuksen perhetilastoista. Lisäksi lukaisin avauspostauksessa mainitun Itla:n raportin.

Vierailija
34/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kymmenvuotialla ei voi olla keskimäärin 1,5 sisarusta. Sehän tarkoittaisi, että lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku olisi kahden ja kolmen välillä, ja se on ollut jo vuosilymmeniä alle kaksi.

Perheitä, joissa on vain yksi lapsi, on n. 25 %. Kahden lapsen perheitä on n. 40 % ja perheitä, joissa lapsella on kaksi tai useampia sisaruksia, on n. 35 %. Mutta toki tiedetään, että vauvapalstan kommentoija on oikeassa ja tilastoihin perustuva raportti väärässä.

Ilmeisesti viittaat vauvapalstan kommentoijalla itseesi, koska numerosi ovat päin honkia. Oikeat luvut löytyvät tästä ketjusta.

Jos viittasit tähän: 

"Lapsiperheistä 45 prosenttia on tällä hetkellä yksilapsisia, 39 prosenttia kaksilapsisia ja 17 prosenttia kolme- tai useampilapsisia. Lähteenä Tilastokeskus. Siitä vain laskemaan, paljonko lapsia pitäisi suurperheissä olla, jotta saisit keskimääräiseksi lapsiluvuksi 2,5."

Niin tämä ei ole sama kuin sisarusten määrä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Millä rahalla, mihin neliöihin ja millä jaksamisella/ajalla niitä lapsia hankitaan? 

Pätkätyössä roikkuminen on vienyt uskon, toivon ja rakkauden, lähes mielenterveyden. 

Ei lapsia tähän kauhuun! 

Sota-aikana lapsia syntyi valtavasti, vaikka rahaa, neliöitä, mielenterveyttä tai jaksamista oli vielä vähemmän. 

Vierailija
36/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä varoitettiin, kun sateenkaarilakeja alettiin väkisin vääntämään eduskunnassa. Nyt sitten niitetään sitä karvasta viljaa. 

Miten sateenkaarilait liittyvät lasten lukumäärään? Tai jos liittyvät niin positiivisella tavalla, siten että myös sateenkaari-ihmisten lisääntymisoikeuksista huolehditaan, eli myös heidän perheisiinsä syntyy lapsia. Ymmärräthän, että homot ovat homoja ja lesbot lesboja myös lainsäädännöstä huolimatta?

Perhearvot romutettiin. Nuoret eivät enää näe perheen perustamista tavoiteltavana. Tätä vaaraa pidettiin esillä, mutta kun ei haluttu kuunnella. 

Sateenkaariperheet siis saivat nuoret päättämään, etteivät itse halua perhettä? Aika erikoinen ajatuskulku.

Vierailija
37/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä henkilökohtaiset havainnot riippuvat aika paljon siitä, missä päin itse elelee. Helsingin kantakaupungissa ei varmasti kymmenen vuotta sitten kukaan tullut urputtamaan, että miksi sulla on vain yksi lapsi. Ja laivareissu nyt lienee hupsuin mahdollinen paikka arvioida perheiden keskimääräistä lapsilukua. Reissata voi niin monella kokoonpanolla.

Vierailija
38/45 |

Kysymys on isommasta kuvasta. Luonnollisesti heteronuoret eivät saa enää positiivista kannustusta kestäviin parisuhteisiin, kun painostetaan tutkimaan ja testaamaan oman seksuaalisuuden rajoja. 

Vierailija
39/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kymmenvuotialla ei voi olla keskimäärin 1,5 sisarusta. Sehän tarkoittaisi, että lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku olisi kahden ja kolmen välillä, ja se on ollut jo vuosilymmeniä alle kaksi.

Perheitä, joissa on vain yksi lapsi, on n. 25 %. Kahden lapsen perheitä on n. 40 % ja perheitä, joissa lapsella on kaksi tai useampia sisaruksia, on n. 35 %. Mutta toki tiedetään, että vauvapalstan kommentoija on oikeassa ja tilastoihin perustuva raportti väärässä.

Ilmeisesti viittaat vauvapalstan kommentoijalla itseesi, koska numerosi ovat päin honkia. Oikeat luvut löytyvät tästä ketjusta.

Jos viittasit tähän: 

"Lapsiperheistä 45 prosenttia on tällä hetkellä yksilapsisia, 39 prosent

Sisaruksiin ilmeisesti lasketaan myös puolisisarukset, ja se jossain määrin nostaa sisaruksien määrää. Tuon käppyränhän mukaan myös käytännössä kaikilla lapsilla on kaksi vanhempaa.

Vierailija
40/45 |
03.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nämä henkilökohtaiset havainnot riippuvat aika paljon siitä, missä päin itse elelee. Helsingin kantakaupungissa ei varmasti kymmenen vuotta sitten kukaan tullut urputtamaan, että miksi sulla on vain yksi lapsi. Ja laivareissu nyt lienee hupsuin mahdollinen paikka arvioida perheiden keskimääräistä lapsilukua. Reissata voi niin monella kokoonpanolla.

Helsingin kantakaupungissa ei ilmeisesti tarvitse osata laskea? Kymmenen vuotta sitten ei oltu enää 2010-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä neljä