Onko sinulla akateeminen ystävä / sukulainen / ym.? Huomaatko

on joskus hyvin vaikea seurustella/jutella huonon itsetunnon omaavan duunaritaustaisen ihmisen kanssa. Ainakin ei saa osoittaa tietävänsä jostain asiasta enemmän tai useammassa tapauksessa edes mainita sanaa "yliopisto" ilman että se tulkittaisiin kehuskeluksi.

Meillä suurin osa suvusta ja ystävistä on akateemisia. Osa kyllä paljon enemmänkin koulutettuja kuin me, mut ei kyllä kukaan luule olevansa parempi kuin kukaan muu.



Ainut mikään tuon tyyppinenkään reaktio on ollut kerran kun ei-akateemisen ystäväni ei-akateeminen puolisko rupesi haukkumaan kaikkia akateemisia apukoulun käyneiksi. Tiesin, että hän tietää, että ollaan akateemisia, niin olihan tuo aika ihme, että kehtasi meillä kyläillessään moista selittää. Jokaisella saa toki olla omat mielipiteensä, en sitä sano, mut ei nyt kannata mennä kylässä kuitenkaan haukkumaan isäntäperhettä, vaikka sillä olisi väärä seksuaalinen suuntautuminen, rotu, uskonto tai vaikka koulutustaso.

Miehen suvussa on yksi fysioterapeutti ja mun suvussa yksi lähihoitaja ja yksi floristi. Molemmat työskentelemme aloilla, jossa lähes tulkoon kaikilla on akateeminen tutkinto. Kaveripiirissämme on kaksi pariskuntaa, joissa ainakin toinen on suorittanut vain ammattitutkinnon tai amk-tutkinnon.



Eivät vaikuta kukaan ei-akateemisista sukulaisistamme tai tuttavistamme yhtään huonommilta kuin akateemisetkaan. Emme ole suomenruotsalaisia.



Yksi tuttavamme (akateemisesta perheestä) väitteli taannoin tohtoriksi. En huomaa kyllä mitään eroa entiseen. Hän oli itsekeskeinen jo lukiovuosinaan.

Hei!



Olen surukseni huomannut kouluttautumiseni myötä etääntyväni huomattavasti vanhoista ystävistäni. Tämä ei johdu mielestäni niinkään akateemisuudestani vaan siitä, millaisiin asioihin omat ammatilliset intressini kohdentuvat (käyttäymis- ja sosiaalitieteet). Huomaan, että minulla ei ole enää juuri mitään yhteistä vanhojen ystävieni kanssa. Kysyessäni heidän kuulumisisaan, he luettelevat tekemisiään piirakanleivonnasta vaatehnakintoihin ja laivaristeilyihin. Omat intressini kohdentuvat yhteiskunnassamme näyttäytyviin ilmiöihin ja niiden vaikutuksiin maamme kansalaisiin ja erityisesti huono-osaisiin. Haluan keskustella maailman tapahtumista enkä siitä, millaiset saapikkaat ystäväni on ostanut ja millaisen hiustyylin hän on päättänyt kampaamossa leikkuattaa. Olen kovin surullinen siitä, että maailmamme ovat tällä tavoin eriytyneet. Ystäväni ovat ollee mielestäni älykkäitä, mutta heidän elämän intressit ovat alkaneet näyttäytyä silmissäni kovin pinnallisilta. Eräskin ystäväni sanoi, että hänen elämänsä tarkoitus on oman mukavan elämän maksimointi. Minulle tällainen ajattelu on täysin vierasta. Haluan kouluttautua, jotta voin olla vaikuttamassa tässä maassa ja maailmassa olevien huono-osaisten osallisuuteen ja hyvinvointiin. Tunnistan arvomaailmani olleen aina erilainen valtaväestöön nähden, mutta kouluttautumiseni myötä tämä piirteeni on vain vahvistunut. Kouluttautuminen on siis osoittautunut kaksiteräiseksi miekaksi. Akateemisten tutkintojeni myötä olen alkanut halveksua keskiluokkaista elämäntapaa ja samalla minua pidetään ystäväpiirissäni ylpistyneenä, koska minun kanssani ei voi enää keskustella "tavallisista" asioista intressini kohdentuessa huono-osaisuuteen ja yhteiskunnassamme näyttäytyvään luokkajakoon.

kuinka kiinnostunut on yhteiskunnallista ilmiöistä tai tekokynsistä.

on joskus hyvin vaikea seurustella/jutella huonon itsetunnon omaavan duunaritaustaisen ihmisen kanssa. Ainakin ei saa osoittaa tietävänsä jostain asiasta enemmän tai useammassa tapauksessa edes mainita sanaa "yliopisto" ilman että se tulkittaisiin kehuskeluksi.

ihmisiähän me kaikki ollaan. Ja siis kummallinen yleistys duunareiden huonosta itsetunnosta. En ole tuollaista todellakaan huomannut!

Osalta unohtuu, että kaikkia ammattiryhmiä tarvitaan. Kukaan ei ole toistaan tärkeämpi. Ei Suomi pyöri pelkästään tohtoreilla.

LT

Eräs sellainen myöntänyt, että hän arvottaa ihmiset koulutuksen perusteella.

Mutta olen huomannut sen, että jos nyt ei ihan nuorista puhuta, ihmisillä, jotka eivät ole käyneet lukiota, yliopistoa tai kumpaakaan on joku ihme trauma etenkin humanisteista. Itse koen tätä lähinnä suvussani.



Yliopistolta tarttuu väistämättä mukaan joitain asioita, esimerkiksi x määrä sivistyssanoja, joiden käyttö on yliopistoympyröissä täysin normaalia ja arkikieleen kuuluvaa. Sit ihmiset, jotka eivät ole käyneet yliopistoa vetävät hirveitä kierroksia siitä, että "nyt se sanoi taas implisiittinen! mikä se luulee olevansa häh?". Sama koskee työstä, mielenkiinnon kohteista ja harrastuksista puhumista. Jos sanoo olevansa putkimies ja tykkäävänsä sudokuista, kaikki on okei. Jos sanoo olevansa politiikan tutkija ja tykkäävänsä shakista, on jäätävä kermaperse-elitisti, joka on niin olevinaan.



Asiaan ei tietenkään vaikuta se, että omaa firmaansa johtavalla putkimiehellä on parempi tulotaso kuin aloittelevalla tutkijalla, kirjasto on käveöymatkan päässä senkin kodista ja sillä olisi jopa paremmat mahdollisuudet käydä siellä teatterissa ja musiikkitalossa sille päälle sattuessaan.



Mut ei. Seiska-lehti, salkkarit ja komisario palmu on aitoa ja rehellistä. Jos tykkää jostain muusta on joko ylimielinen, hemmoteltu, todellisuudesta vieraantunut yms yms yms. Hermo menee tähän kansa-retoriikkaan joka tasolla.





Ja taas tulee sukujoulu. Ihanaa.

Ja olen siis oikein mukavan, lukeneen ja kulturellin yh-lähärin esikoistytär. Eli ei väninäni tietty kaikkiin päde. Mutta ilmeisesti kuitenkin kaikkiin, joille olen sukua omin voimin tai avioliiton kautta, jotka eivät ole mutsini.



Voitto.

Hei!

Olen surukseni huomannut kouluttautumiseni myötä etääntyväni huomattavasti vanhoista ystävistäni. Tämä ei johdu mielestäni niinkään akateemisuudestani vaan siitä, millaisiin asioihin omat ammatilliset intressini kohdentuvat (käyttäymis- ja sosiaalitieteet). Huomaan, että minulla ei ole enää juuri mitään yhteistä vanhojen ystävieni kanssa. Kysyessäni heidän kuulumisisaan, he luettelevat tekemisiään piirakanleivonnasta vaatehnakintoihin ja laivaristeilyihin. Omat intressini kohdentuvat yhteiskunnassamme näyttäytyviin ilmiöihin ja niiden vaikutuksiin maamme kansalaisiin ja erityisesti huono-osaisiin. Haluan keskustella maailman tapahtumista enkä siitä, millaiset saapikkaat ystäväni on ostanut ja millaisen hiustyylin hän on päättänyt kampaamossa leikkuattaa. Olen kovin surullinen siitä, että maailmamme ovat tällä tavoin eriytyneet. Ystäväni ovat ollee mielestäni älykkäitä, mutta heidän elämän intressit ovat alkaneet näyttäytyä silmissäni kovin pinnallisilta. Eräskin ystäväni sanoi, että hänen elämänsä tarkoitus on oman mukavan elämän maksimointi. Minulle tällainen ajattelu on täysin vierasta. Haluan kouluttautua, jotta voin olla vaikuttamassa tässä maassa ja maailmassa olevien huono-osaisten osallisuuteen ja hyvinvointiin. Tunnistan arvomaailmani olleen aina erilainen valtaväestöön nähden, mutta kouluttautumiseni myötä tämä piirteeni on vain vahvistunut. Kouluttautuminen on siis osoittautunut kaksiteräiseksi miekaksi. Akateemisten tutkintojeni myötä olen alkanut halveksua keskiluokkaista elämäntapaa ja samalla minua pidetään ystäväpiirissäni ylpistyneenä, koska minun kanssani ei voi enää keskustella "tavallisista" asioista intressini kohdentuessa huono-osaisuuteen ja yhteiskunnassamme näyttäytyvään luokkajakoon.

hakeudu vaikkapa tekemäään vapaaehtoistyötä tuon maailmanparannuksen merkeissä niin saat siihen muutakin perspektiiviä kuin lukemasi kirjat.

En periaatteessa ymmärrä elämänasennettasi, luultavasti olet niin nuori, että koet, että sinulla voi olla vain yksi identiteetti ja asiat määrittyvät vain yhtä kautta. Itse voin kyllä keskustella shoppailusta tai muusta arkisesta ja melko turhasta ilman ylemmyydentuntoja. Silti koen myös, että Suomessa on luokkajako, eriarvoisuutta jne. Minusta lähtökohta, että puhekumppanisi pitäisi aina tuottaa asiasisältöä, joka kuulostaisi sinun korvissasi hyvältä, on kohtuuton.

Nauran keskiluokkaisen elämäntavan halveksijoille koska jossain elämänvaiheessa nämä halveksijat joko päätyvät siihen itse muodossa tai toisessa tai sitten he käyttävät yhteiskunnan tukia, jotka oikeasti mahdollistavat nämä keskiluokkaiset työssäkävijät. Jälkimmäisessä tapauksessa ovat hippejä, jotka kokevat olevansa todella radikaaleja, soittavat suutaan, eivät muuta maailmaa mutta nostavat työttömyyskorvausta.

erityisyyden tunnetta akateemisissa ystävissä/sukulaisissa, paitsi erään kerran. Erään akateemisen ystäväni vaimo ihmetteli aidosti mulle puhelimessa ihmeissään, että sähän oletkin ihan fiksun kuuloinenn ihminen. Hän oli akateemisistä piireistä, eikä ollut varmaan koskaan tavannut muita kuin akateemisia. Uskon hänen tarkoittaneen tuota aivan aidosti, mutta kun ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja eikä ymmärrystä, niin kaikki möläytetään suoraan :D

kyllä voi sanoa että kukaan heistä kuvittelisi mitenkään olevansa parempi muita.

ja jotkut heistä tekevät asiasta numeroa, toiset eivät. Minua ei haittaa, lähinnä huvittaa.

jos on sellaisia ihmisiä ystävinä, jotka esittää tai käyttäytyy niin, että ovat parempia kuin sinä, niin eivät ne ole hyviä ystäviä. Ystävyys ei katso tutkintoa. Joskus olen kyllä huomannut, että tutut ja kaverit luulee, että ajattelen olevani parempi tai fiksumpi, kun olen akateeminen. Se on heidän päässään, ei mun.

Ei todellakaan ylennä itseään eikä tee numeroa oppiarvoistaan. Se vaan ihmetyttää, että ei myöskään yhtään välitä toimeentulostaan, kun vaan opiskelee opiskelemasta päästyään, vanhempansa piffaa hänen lapsilleen vaatteet, kotiin kodinkoneet ym ym.. ikää kohta jo 40v.



Toki tohtorina, sitten jos jonkun viran saa tuolta vaikesti työllistävältä erikoisalalta saa, tienaa tuhansia per kk, mutta nyt... Huh huh.

pidemmän aikaa kartelleet se osa suvusta/ystävistä, joilla itsetunto on jotenkin heikoilla.



Muiden puheet omasta työstä ja projekteista kestetään kuunnella, mutta mun kertomiset menee juuri tuon "leuhkimisen" piikkiin.



Vaikka ihan samanlailla palkkatyötä se on tutkijan työkin.. Mutta minkäs ennakkoluuloille teet.

akateemisuusvouhotusta. MIksi se on niin tärkeää- suuntaan tai toiseen?? Kertoo aina kysyjästä itsestään. Mulla on puolet tutuista ja läheisistä akateemisia, toisen ei, eikä se asia vaikuta yhtään mitään yhtään mihinkään. Olen itse akateeminen koska olen valmistunut vuosia sitten haluamaani ammattiin, mutta ainoa hetki jolloin akateemisuus tulee mieleen ovat nämä av-keskustelut aiheesta. Mä olen huomannut että ihmiset jakautuu usein niin että on ne joilla on hyvä itsetunto ja jotka ei siis muiden mielipiteistä piittaa ja elävät ja sit on ne huonompi-itsetuntoiset joka kuluttaa elämänsä miettien mitä käsittänmättömämpiä epäolennaisuuksia ja yleensä vielä toisista ihmisistä. Eli täyttävät elämänsä sillä mitä joku on tai ei ole. Ihan mahtava sisältö ainutkertaiselle elämälleen.