Kun tasa-arvo lakkaa olemasta universaalia
Kriittinen puheenvuoro intersektionaalisesta feminismistä
Intersektionaalinen feminismi esittää itsensä tasa-arvon edistyneimpänä muotona. Sen lupaus on houkutteleva: tunnistetaan vallan rakenteet, suojellaan heikoimpia ja rakennetaan oikeudenmukaisempi yhteiskunta. Mutta mitä tapahtuu, kun tätä ideologiaa tarkastellaan sen käytännön seurausten eikä kauniiden periaatteiden kautta?
Vastaus on epämiellyttävä: tasa-arvo muuttuu valikoivaksi, ihmisarvo ehdolliseksi ja oikeudenmukaisuus identiteettiriippuvaiseksi.
Ihmisarvo puheessa hierarkia teoissa
Intersektionaalinen feminismi nojaa vahvasti väitteeseen, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Samalla se kuitenkin normalisoi käytäntöjä, joissa sukupuoli vaikuttaa siihen:
ketä suojellaan ensiksi kriisitilanteissa
ketä pidetään ensisijaisena uhrina
ketä rangaistaan lievemmin samoista teoista
Kun naiset saavat systemaattisesti lievempiä tuomioita esimerkiksi seksuaalirikoksista, kyse ei ole yksittäisistä virheistä vaan rakenteellisesta epätasa-arvosta. Silti tämä epätasa-arvo sivuutetaan, koska se ei sovi vallalla olevaan moraaliseen karttaan.
Jos ihmisarvo on synnynnäinen, jakamaton ja riippumaton ominaisuuksista, sitä ei voi tilanteen mukaan painottaa. Mutta juuri näin tapahtuu.
Ylöspäin lyöminen moraalinen poikkeuslupa
Intersektionaalisen ajattelun ytimessä on ajatus vallasta. Miehet nähdään rakenteellisesti vahvempina, naiset heikompina. Tästä seuraa vaarallinen johtopäätös:
miehiin kohdistuva viha, halveksunta tai kollektiivinen syyllistäminen on hyväksyttävämpää, koska se kohdistuu ylöspäin.
Tämä ei ole enää tasa-arvoa, vaan moraalinen poikkeuslupa.
Se kertoo implisiittisesti, että:
miehen kokema vääryys sattuu vähemmän
miehen koskemattomuus on vähemmän suojelun arvoinen
miehen yksilöllisyys voidaan uhrata ryhmätason kertomukselle
Kun viha on sallittua vain oikeaan suuntaan, kyse ei ole oikeudenmukaisuudesta vaan vallan uusjaosta.
Ominaisuudet, arvo ja epämukava todellisuus
Usein sanotaan: ominaisuudet eivät määritä ihmisarvoa.
Teoriassa tämä on kaunis ajatus. Käytännössä se ei pidä.
Kun katastrofin sattuessa sanotaan naiset ja lapset ensin, tehdään selvä arvojärjestys. Kun miehen uhrikokemus sivuutetaan, tehdään selvä arvojärjestys. Kun vastuu ja rangaistus vaihtelevat sukupuolen mukaan, tehdään selvä arvojärjestys.
Intersektionaalinen feminismi ei poista hierarkioita se uudelleenbrändää ne moraalisesti hyväksyttäviksi.
Suojelu, joka infantiloi
Yksi intersektionaalisen feminismin sokeista pisteistä on se, mitä voisi kutsua hyväntahtoiseksi seksismiksi. Naisia suojellaan, ymmärretään ja selitetään. Se kuulostaa empaattiselta, mutta lopputulos on kylmä:
nainen nähdään vähemmän vastuullisena toimijana
hänen tekonsa selitetään, ei arvioida
hänen kykynsä kantaa täysi moraalinen vastuu kyseenalaistetaan
Tämä ei ole vapauttamista. Tämä on infantilointia.
Tasa-arvo ei kestä poikkeuksia
Todellinen tasa-arvo on armoton periaate. Se ei taivu tilanteen, tunteen tai identiteetin mukaan. Se kohtelee samalla tavalla silloinkin, kun se tuntuu epämukavalta.
Intersektionaalinen feminismi epäonnistuu juuri tässä. Se puhuu universaalista ihmisarvosta, mutta toimii kuin arvo olisi neuvoteltavissa. Se puolustaa yhdenvertaisuutta, mutta hyväksyy poikkeuksia silloin, kun ne tukevat omaa moraalista kertomusta.
Ja siinä hetkessä tasa-arvo lakkaa olemasta periaate.
Siitä tulee politiikkaa.