Miten te työpaikan introvertit

Olette kohteliaasti kieltäytyneet kun muun työkaverit haluaisivat tavata vapaa-ajalla ja tutustua enemmän? Olen liian kiltti luonne ja minun on hankala sanoa ei. Työpaikalla tulen hyvin juttuun kaikkien kanssa. Olen kohtelias ja ystävällinen ja tarpeen mukaan juttelen ihmisille. Tämä on nyt kostautunut ja minua on kyselty, että voisinko viettää iltaa parin työkaverin ja heidän parin tutun kanssa ja menin ihan jotenkin lukkoon ja mumisin kiltteyttäni, että kyllä minuakin saa kysyä mukaan illanviettoon ja voisin ehkä tullakin, kun tämä eräs siitä minulle niin ystävällisesti jutteli. Jotenkin noloa, että menin sanomaan noin, koska tajusin sen jälkeen, että en todellakaan haluaisi tutustua näihin muihin. 

Olen ujo ja arka introvertti, mutten kehtaa kieltäytyä, kun musta tuntuu, että tää kyseinen työkaveri on jotenkin yksinäinen ja koittaa siksi ystävystyä. Kerran siis menin hänen kanssaan kaupoille seuraksi kun hän niin kiltisti kysyi ja en siihenkään sitten kehdannut sanoa ei, noloa ja siis ihan mun oma vika, argh! Miksi on niin hankala sanoa ei?

Mitä jos sanon suoraan, etten oikein kehtaisi tulla viettämään iltaa, kun en oikein tunne niitä paria muuta ihmistä sieltä. Jos hän pienestä vihjailusta tajuisi. Ajattelin myös sanoa, että olen tosi introvertti, enkä oikein ehkä nauttisi niin suurella porukalla yhdessä olosta Mahtaakohan normi ihminen suuttua jos tälleen rehellisesti sanon? Jättäisiköhän hän mut sitten mut rauhaan?

Apua, stressaan ihan hirveästi, että hän jotenkin pahottaa mielensä jos nyt sittekin perun meidän suunnitelmat, mitkä ns. vahingossa menin lupaamaan :( Nolottaa oma nössöyteni ja, että valehtelin tunteistani, olisi pitänyt olla rehellinen, mutta en tiedä miten olisin sen loukkaamatta ilmaissut.