Onkohan kenelläkään keski-ikäisellä suomalaisella ollut turvallista äitiä?

Boomerit on kyllä kasvattajina olleet ihan oma lukunsa. Onneksi omien lasten kohdalla on voinut tehdä parempia valintoja.

Ennen vanhaan ei ollut lasuja ja siksi perheiden ei tarvinnut noudattaa turvallisen tilan periaatteita kasvatustyössään. Lapsia saatettiin komentaa ja rangaista hyvinkin kovasti.

Vähän epäilen. Opiskeluaikojen jälkeen olin vielä vähän aikaa kaveriporukassa, jossa meitä oli 6 naista ja jokaisella oli vaikea äitisuhde. Nyt työelämässä enimmäkseen sama homma. Lonkalta tiedän yhden naisen, jolla on hyvä äitisuhde. Eli suhde on jotain 1/9

No aika moni keski-ikäinenkin on kyllä kasvattajana sellainen, ettei niille voi puhua. Olen jutellut useamman 99-04 syntyneen ihmisen kanssa tästä, kun heillä on sellainen olo että äiti on emotionaalisesti etäinen, tehnyt vaan töitä ja pakoillut perhettä, ei osaa kohdata lapsia OIKEASTI jne. Rahalla vain rakastavat ja keskittyvät itseensä ja lapsilta vaatimiseen.

Viimeksi 2006 syntynyt pillitti äitinsä kauheutta, se äiti oli ihan puhunutkin aivan kamalia asioita lapselleen.

Melkein koko ihmiskunnan historian ajan, eli kivikaudelta aina 2000-luvun alkuun asti, on lapset kasvatettu väärin. Vasta 2010-luvulla suuri yleisö alkoi ymmärtää positiivisuuden ja tunnetaitojen merkityksen.

Vierailija kirjoitti:

Melkein koko ihmiskunnan historian ajan, eli kivikaudelta aina 2000-luvun alkuun asti, on lapset kasvatettu väärin. Vasta 2010-luvulla suuri yleisö alkoi ymmärtää positiivisuuden ja tunnetaitojen merkityksen.

Silti niillä 2010-luvulla syntyneilläkin riittää virheitä tekeviä ja suorastaan huonojakin äitejä (ja isejä).

Ei pidä tuudittautua mihinkään valheelliseen uskoon siitä, että ennen oltiin jotenkin kamalia, kun taas nykyään automaattisesti parempia. Toisaalta turha myöskään liikaa pelätä olevansa huono äiti, ja varsinkin vääriin asioihin ei tarvitse liikaa keskittyä. Parhaansa tekee useimmat, ja on tehneet ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein koko ihmiskunnan historian ajan, eli kivikaudelta aina 2000-luvun alkuun asti, on lapset kasvatettu väärin. Vasta 2010-luvulla suuri yleisö alkoi ymmärtää positiivisuuden ja tunnetaitojen merkityksen.

 

Silti niillä 2010-luvulla syntyneilläkin riittää virheitä tekeviä ja suorastaan huonojakin äitejä (ja isejä).

Ei pidä tuudittautua mihinkään valheelliseen uskoon siitä, että ennen oltiin jotenkin kamalia, kun taas nykyään automaattisesti parempia. Toisaalta turha myöskään liikaa pelätä olevansa huono äiti, ja varsinkin vääriin asioihin ei tarvitse liikaa keskittyä. Parhaansa tekee useimmat, ja on tehneet ennenkin.

Ei nämä jotka lapsiaan pahoinpitelevät epäile sekuntiakaan tekemisiään. Sama ominaisuus saa heidät myös esiintymään normaaleina, itsevarmoina ja kyvykkäinä. Onkin ympäristön varassa nähdäänkö tämän kunniallisen kulissin taakse jos lapsi oireilee selittämättömästi esim masennuksella.

Mä olen vasta keski-ikäisenä tajunnut miten harvinaista on että on onnellinen lapsuus ja turvalliset rakastavat vanhemmat ja ehjä koti.  Olen etuoikeutettu ja kiitos että mulla on ollut näin. 

Mutsi on ihan huippuäiti ja isoäiti edelleen,  nyt 78v

N55

Kyllä mulla on ollut. Hölmöä kuvitella, että kaikilla on samalla tavalla kuin sulla. Mä täytän tänä 47 ja mun äiti täyttää 66.

Äitini syntyi v 27 ja minä ainokainen v 60 kahdeksan km jälkeen. Menettämisen pelko ja sota jätti toki jälkensä häneen mutta hän rakasti kuin leijonaemo. Harmi että menetin hänet jo 32v sitten. Minulla oli ihana lapsuus

Äiti on. Isä olikin sitten ihan eri juttu. Poikana olisi ollut ihan kiva kuulla isältä muutakin kuin hintiksi haukkumista. (Harrastin nyrkkeilyä ja muitakin "miehisiä" lajeja)

Mulla on aivan ihana äiti! Turvallinen ja huolehtivainen (mä syntynyt 1970 luvulla ja äiti 1940 luvulla). Ainoa missä olisi voinut tehdä toisin oli se, että olisi jättänyt juopon miehen, mutta ei siihen aikaan erottu pienessä maalaispitäjässä. Ei isäkään mikään väkivaltainen ollut, mutta ryyppäsi joka vkl.

Vierailija kirjoitti:

Melkein koko ihmiskunnan historian ajan, eli kivikaudelta aina 2000-luvun alkuun asti, on lapset kasvatettu väärin. Vasta 2010-luvulla suuri yleisö alkoi ymmärtää positiivisuuden ja tunnetaitojen merkityksen.

Miksi juuri nyt on ennätysmäärä lapsia sijoituksessa ja lasun asiakkaina?

Otetaan huomioon että täällä samat naiset viettävät aikaansa netissä valittaen ja syytellen äitejään.   Elämä on pielessä, terapiat  ei autta n eet, lapset jotain erityislapsia tai teinit kaupungilla  jaloista pois rahatukun kanssa.

Monet keski-ikäiset ovat jo aikuistuneet ja huolehtivat lapsistaan netissä roikkumisen sijasta 

399

Vierailija kirjoitti:

Boomerit on kyllä kasvattajina olleet ihan oma lukunsa. Onneksi omien lasten kohdalla on voinut tehdä parempia valintoja.

Millaisia kuvittelet heidän vanhempiensa olleen, sodasta tulleiden.

Sopisiko kenties sanat "oma lukunsa" kuvaamaan myös heitä. 

Ovatko he enää "oma lukunsa",  jos he eivät kuitenkaan uniikkeja sukupolven edustajia olleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein koko ihmiskunnan historian ajan, eli kivikaudelta aina 2000-luvun alkuun asti, on lapset kasvatettu väärin. Vasta 2010-luvulla suuri yleisö alkoi ymmärtää positiivisuuden ja tunnetaitojen merkityksen.

 

 

 

Miksi juuri nyt on ennätysmäärä lapsia sijoituksessa ja lasun asiakkaina?

 

Siksi koska kasvatusvirheisiin on viimein alettu puuttua.

Ehkä se on joku valuvika kulttuurissamme. Kaikilla läheisimmillä ystävilläni on jotenkin hankala äitisuhde. Yleistä on ainakin kaikenlainen syyttely ja kritiikki äidin puolelta, ei pystytä kantamaan vastuuta omista virheistä, virheitä ei myönnetä. Kuitenkin odotetaan aikuisilta lapsilta kuuliaisuutta ja apua. 

Vakiokeskustelijat vakiolauseineen.   Nyt jos äitykkä tarvitsisi apua tai hoitokodissa katsomista vetäydytääb lapsenomaiseen syyttelyyn.   Kävin hoidossa, ei äiti itte viittinyt.  Koulusta tyhjään kotiin ja äiti illat kökki pesutuvassa tai siivosi tai ompeli ja kutoi.  Heitteillä sain minä  olla, ei kukaan sanoitellut, tehnyt läksyjöni 

En minä kertonut lapsena ja nuorena ongelmistani äidilleni, enkä kerro edelleenkään. Ei ole luontevaa keskusteluyhteyttä, eikä äitini ole koskaan osannut neuvoa minua rakentavasti. Kuulumisten vaihto on lähinnä säästä keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan ei ollut lasuja ja siksi perheiden ei tarvinnut noudattaa turvallisen tilan periaatteita kasvatustyössään. Lapsia saatettiin komentaa ja rangaista hyvinkin kovasti.

Ei aiheesta annettu komentaminen ketään tuhoa. Epäoikeudenmukaisuus hajottaa mieltä ja moraalitajua, esim lasten jakaminen suosikkiin ja syylliseen. Sanotaan että vaikka suosikilla on lapsena mukavampaa niin todennäköisempi pärjääjä on sittenkin päähänpotkittu lapsi jos ei luovuta ja löytää oman tonttinsa. Hänethän tyypillisesti häädetäänkin kotoaan "sietämättömänä".

Amen. Luulen että reilu selkäsauna ei ole ketään traumatisoinut, jos lapsi on etukäteen tiennyt että jostain tietysti asiasta sen tulee saamaan ja silti on vaikka kiusannut kissaa tms. Minulle ainakin loi turvattomuutta se, että meidän keskiluokkaisessa hyvässä kodissa säännöt oli täysin arvaamattomat. Lähinnä niin että äiti keksi koko ajan uusia ja oli raivoissaan kun niitä ei noudatettu. Ei noudatettu, kun ei tiedettä että tällä viikolla sohvatyynyjen kuuluu olla pystyssä, ei kyljellään. 

En muista pahalla niitä harvoja kertoja kun sain ruumiillista kuritusta, vaikka ihan arvaamatonta sekin oli. Se turvattomuus tuli juuri siitä, että äiti keksi noita sääntöjään koko ajan lisää ja saattoi saada mistä hyvänsä raivokohtauksen, mistä seurasi päivien mykkäkoulu. 

Puhumattakaan siitä, että aina se ei edes viitsinyt kertoa miksi piti mykkäkoulua. Se oli vielä pahempaa. Olen pyytänyt lukemattomia kertoja anteeksi tietämättä edes, mitä olen tehnyt väärin. Ja äiti sitten pitkin hampain ja kylmästi "antoi anteeksi" -ja mykkäkoulu jatkui.